Nainen kuoli itse tehtyyn avantoon Oulussa – Helsingissä avannosta löytyi kuollut mies Lauttasaaressa - Kotimaa - Aamulehti

Nainen kuoli itse tehtyyn avantoon Oulussa – Helsingissä avannosta löytyi kuollut mies Lauttasaaressa

11.12.2021 13:54 | Päivitetty 11.12.2021 16:48

Oulussa avantouinnilla käynyt nainen joutui jään alle ja hukkui lauantaina aamupäivällä, kertoo poliisi.

Nainen oli käynyt uimassa itse tehdyssä avannossa Toppilansalmessa. Poliisin mukaan nainen oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä joutunut veden ja jään alle.

Pelastuslaitos teki sukelluksia alueella, mutta uhri on toistaiseksi jäänyt kadoksiin. Tapahtumapaikalla on suuri veden virtaus, mikä vaikeuttaa etsintöjä, poliisi kertoo.

Naisen etsinnät on toistaiseksi keskeytetty. Poliisi jatkaa asian tutkintaa kuolemansyyntutkintana.

Mies löytyi kuolleena avannosta Lauttasaaren edustalla Helsingissä

Kuollut mies löydettiin avannosta puolestaan Lauttasaaren edustalta Helsingissä lauantaina. Helsingin pelastuslaitos tviittasi asiasta puolenpäivän jälkeen.

Poliisi vahvisti vainajan löytymisen STT:lle ja kertoi, että miehen kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta.

Poliisin mukaan mies näyttäisi hukkuneen, mutta kuolinsyyntutkimus ei ollut lauantaina iltapäivällä vielä valmistunut.

Pelastustehtävään osallistuivat Merivartiosto, pelastuslaitos ja poliisi.

Päivitys 11.12.2021 kello 16.48: Lisätty tieto Helsingissä avantoon hukkuneesta miehestä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut