Tutkijat kertovat, mitä akselerationismista tiedetään - Kotimaa - Aamulehti

Kankaanpään epäiltyjen maailman­­katsomus on marginaalinen jopa ääri­oikeiston sisällä – tutkijat kertovat, mitä akselerationismista tiedetään

Vangittujen aatemaailma koostuu poliisin mukaan akselerationismiksi kutsutusta äärioikeistolaisesta aatesuunnasta, joka on luonteeltaan väkivaltainen.

4.12.2021 19:27

Satakunnan käräjäoikeus vangitsi perjantaina viisi kankaanpääläistä miestä epäiltynä terrorismirikoksista.

Tapauksen taustoja käsitelleessä tiedotustilaisuudessa suojelupoliisin erikoistutkija Eero Pietilä kertoi pidätettyjen aatemaailman koostuvan keskeisesti akselerationismiksi kutsutusta äärioikeistolaisesta aatesuunnasta.

Kyseisen suuntauksen ytimessä on kansallissosialismi ja tarkoituksena saavuttaa sen mukainen yhteiskunta. Keinot ovat väkivaltaiset, ja niiden avulla pyritään kärjistämään yhteiskunnan sisäisiä vastakkainasetteluja esimerkiksi terrori-iskuilla.

Pietilä kuvaa akselerationismia hyvin äärimmäiseksi mutta marginaaliseksi ideologiaksi.

Akselerationismi ei kuitenkaan ilmestynyt suomalaisen äärioikeiston kentälle perjantaina paljastuneiden terrorismiepäilyjen myötä.

Rikosylikonstaapeli Toni Sjöblom (vas.) ja suojelupoliisin erikoistutkija Eero Pietilä tiedotustilaisuudessa 3. joulukuuta.

Helsingin yliopiston äärioikeistoon perehtyneen tutkijan Daniel Sallamaan mukaan akselerationismi on parin viime vuoden aikana kasvattanut näkyvyyttään suomalaisten käyttämissä verkkoympäristöissä ja sosiaalisissa medioissa.

”Painotan, että se on edelleen marginaalinen äärioikeiston keskuudessakin, mutta siitä on tullut yhtä kaikki näkyvämpi”, Sallamaa toteaa.

Samoilla linjoilla on myös Jyväskylän yliopiston tohtori Tommi Kotonen, joka on tutkinut äärioikeistoa.

Jyväskylän yliopiston tohtori Tommi Kotonen

Idea yhteiskunnan vastakkainasettelujen kärjistämisestä ei ole uusi, ja siitä on merkkejä jo joissakin 1800-luvun kirjoituksissa.

Nykyisen akselerationismin juuret ovat Yhdysvalloissa. Yhdysvaltalaisen uusnatsin James Masonin 1990-luvun kirjoitusten ympärille rakentunutta Atomwaffen Division -uusnatsiverkostoa voidaan pitää akselerationismin näkyvimpänä kannattajana.

Verkoston radioaktiivisuutta kuvaavalla symbolilla varustetun tunnuksen taustalla oleva kilpi vilahti myös perjantain tiedotustilaisuudessa nähdyssä diaesityksessä. Tosin tällä kertaa logona oli radioaktiivisuussymbolin sijasta vihainen koira.

Akselerationiset ryhmät käyttävät usein tunnusta, jonka taustana on usein oikeasta yläkulmasta lovellinen kilpi. Kuvakaappaus diaesityksestä poliisin tiedotustilaisuudessa 3. joulukuuta.

Tutkijoiden mukaan oikeasta yläkulmasta lovellista kilpeä on nähty useiden akselerationististen uusnatsiryhmien logojen taustana.

Akselerationismi on parin viime vuoden aikana kasvattanut näkyvyyttään suomalaisten käyttämissä verkkoympäristöissä ja sosiaalisissa medioissa.

Akselerationismin ideologisessa ytimessä on monen muun äärioikeistoryhmittymän tapaan kansallissosialismi.

Kotosen mukaan kyseessä on ennemminkin strategia kuin oma varsinaisen aatesuuntansa, koska tavoiteltu lopputulos on sama: oman ideologian mukainen yhteiskunta.

”Heidän vallankumouksellisia päämääriään voidaan edesauttaa vain sitä kautta, että kärjistetään yhteiskunnan sisäisiä vastakkainasetteluja esimerkiksi sabotaasin tai terrorin keinoin”, Kotonen sanoo.

Juuri akselerationismin väkivaltaisuus tekee siitä vaarallisen. Helsingin yliopiston Sallamaan mukaan kyseessä on ”perinteistä kansallissosialismia” nihilistisempi suuntaus.

Sen edustajien mielestä olemassa oleva yhteiskunta on revittävä kokonaan alas ennen kuin sen savuaville raunioille voidaan rakentaa uutta.

”He ovat esimerkiksi pitäneet myös omaan viiteryhmäänsä eli valkoihoiseen kantaväestöön kohdistuvia iskuja oikeutettuina, jos näillä keinoilla saadaan lietsottua lisää kaaosta ja kiihdytettyä yhteiskunnan romahdusta”, sanoo Sallamaa.

Suomessa tähän mennessä havaittu akselerationistinen toiminta on ollut suurelta osin ideologiaa tukevien tekstien ja visuaalisten materiaalien levittämistä internetissä.

Koska toiminta keskittyy pitkälti anonyymeille keskustelupalstoille ja salatuille alustoille, on ajattelun laajuutta vaikea arvioida. Kuten sanottu, tutkijat pitävät sitä äärioikeiston marginaalina, mutta sen näkyvyys on lisääntynyt.

Muualla maailmalla aatteen nimissä on tehty esimerkiksi terrori-iskuja ja murhia.

Sallamaan mukaan liikehdinnän ympärille muodostunut kulttuuri on luonteeltaan äärimmäisen visuaalista. Useat ryhmät ovat onnistuneet luomaan tuottamaansa propagandaan omintakeisen tyylin.

”Materiaali on siinä mielessä väkivaltaista, että julisteissa voidaan kannustaa käymään vaikkapa aatteellisen vihollisen kimppuun tai ihannoidaan aiempia terroritekoja ja terroristeja”, Sallamaa sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut