Valtioneuvosto hyväksyi valtion THL:n ja Tampereen yliopiston yhteisen rokotetutkimusyhtiön perustamisen - Kotimaa - Aamulehti

Valtioneuvosto hyväksyi valtion THL:n ja Tampereen yliopiston yhteisen rokotetutkimusyhtiön perustamisen

2.12.2021 17:09

Valtioneuvosto hyväksyi torstaina yleisistunnossaan valtion kaupallisen rokotetutkimusyhtiön perustamisen.

Rokotetutkimuskeskus Finvac Oy muodostetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n kaupallisiin rokotetutkimuksiin liittyvistä toiminnoista ja Tampereen korkeakoulusäätiön rokotetutkimuskeskuksesta.

Lue lisää: Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskus voi siirtyä osaksi kansallista yhtiötä – Rehtorin mukaan kyseessä on strateginen liike

Valtio omistaa perustettavasta yhtiöstä 51 prosenttia ja Tampereen yliopisto 49 prosenttia. Perustettavan yhtiön omistajaohjauksesta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö.

”Yhtiön perustamisella on tarkoitus osaltaan taata ja vahvistaa suomalaista rokotetutkimusosaamista, jotta Suomeen ja maailmalle saadaan hyvin tutkittuja, vaikuttavia ja turvallisia rokotteita. Lisäksi tavoitteena on pandemian kaltaisiin terveysuhkiin varautuminen ja tutkimusinvestointien lisääminen Suomeen, sosiaali- ja terveysministeriö kertoo tiedotteessaan.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut