Siemensille 8 miljoonan euron korvaukset metrokiistasta - Kotimaa - Aamulehti

Siemens joutuu maksamaan HKL:lle noin 8 miljoonan euron korvaukset metrokiistasta

Käräjäoikeus ratkaisi metron automatisointiin liittyvän pitkällisen korvauskiistan.

Siemensin työntekijät siirsivät purettuja yhtiön toimittamia metrolaiturin laituriovia Vuosaaren metroasemalla Helsingissä 19. maaliskuuta 2015.

16.11. 13:41

Helsinki

Siemens joutuu maksamaan HKL:lle noin 8 miljoonan euron korvaukset metron automatisointiin liittyvistä sopimuksista, päätti Helsingin käräjäoikeus tuomiossaan. Sopimukset purettiin vuonna 2015.

Tuomion mukaan Siemens on velvollinen maksamaan HKL:lle hankintasopimuksen purkamisesta aiheutuneesta vahingosta vahingonkorvausta yhteensä noin 4,9 miljoonaa euroa sekä varikkosopimuksen kauppahinnan palautuksena noin 3,1 miljoonaa euroa.

Länsimetroon liittyneet korvausvaatimukset käräjäoikeus hylkäsi.

Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos HKL ja Siemens tekivät hankesopimuksen Helsingin metron automatisoinnista vuonna 2008 ja länsimetron automatisoinnista vuonna 2009. Automatisointihanke kuitenkin takkusi ja osapuolet riitautuivat. Lopulta vuoden 2015 alussa HKL purki sopimukset Siemensin kanssa. Siemensin mukaan sopimusten purkuun ei ollut perusteita.

Riita-asia tuli vireille Helsingin käräjäoikeuteen vuonna 2015, ja pääkäsittely alkoi syksyllä 2018. Viime vuonna oikeus antoi välituomion, jonka mukaan HKL:llä oli oikeus purkaa automatisointia koskenut sopimus kokonaan, koska Siemens oli rikkonut sopimusta muun muassa viivästyneillä toimituksilla. Siemensin sopimusrikkomus ei oikeuden mukaan kuitenkaan ollut tahallinen tai törkeän tuottamuksellinen.

Välituomion mukaan myös HKL syyllistyi asiassa sopimusrikkomukseen, kun se purki myös metrovarikon automatisointia koskeneen hankintasopimuksen. Lisäksi käräjäoikeuden mukaan HKL rikkoi Helsingin metron automatisoinnista tehtyä hankintasopimusta, kun se jatkoi Siemensin toimittamien osien käyttöä vielä sen jälkeen, kun oli ilmoittanut Siemensille sopimuksen purusta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut