Fingrid sai hankeluvan siirtolinjan rakentamiseen Suomen ja Ruotsin välille - Kotimaa - Aamulehti

Fingrid sai hankeluvan siirtolinjan rakentamiseen Suomen ja Ruotsin välille

Suomalaisille sähkönkäyttäjille luvassa satojen miljoonien eurojen hyöty.

Fingrid on saanut luvan Suomen ja Ruotsin välille rakennettavaan siirtolinjaan.

20.10. 13:45

Helsinki

Fingrid on saanut luvan siirtolinjan rakentamiseen Suomen ja Ruotsin välille. Hankeluvan 400 kilovoltin voimajohdon rakentamiseen myönsi työ- ja elinkeinoministeriö.

Siirtolinjasta suomalaisille sähkönkäyttäjille tuleva hyöty on arvioitu vuoden 2025 tilanteessa noin 400 miljoonaksi euroksi vuodessa. Vuoden 2035 tilanteessa vastaava hyöty olisi noin 1,1 miljardia euroa vuodessa.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) toteaa, että uusi rajajohto Suomen ja Ruotsin välillä on tärkeä sähkön siirron turvaamiseksi ja Pohjoismaisten sähkömarkkinoiden kehittämisen kannalta.

”Yhteys hyödyttää kansantaloutta sekä sähkön käyttäjiä sadoilla miljoonilla euroilla. Toimivat siirtoyhteydet ovat tärkeä osa teollisuuden ja yhteiskunnan sähköistymisen tukemista”, Lintilä sanoo tiedotteessa.

Fingridin mukaan siirtolinjan kansantaloudellisten hyötyjen arvioidaan olevaan Suomelle vuonna 2025 noin 59 miljoonaa euroa ja vuoden 2035 tilanteessa noin 180 miljoonaa euroa vuodessa.

Lupa ei määritä sähköjohdon reittiä

Rajayhdysjohto lisäisi Suomen ja Pohjois-Ruotsin välistä siirtokapasiteettia Ruotsista Suomeen 800 megawattia ja Suomesta Ruotsiin 900 megawattia.

Järjestelmävastaava kantaverkonhaltija Fingrid haki kesällä ministeriöltä sähkömarkkinalain mukaista hankelupaa Vuennonkoski–Viitajärvi väliselle voimajohdolle. Yhdysjohdon on tarkoitus valmistua vuoden 2025 loppupuolella.

Hankeluvan myöntämisen edellytyksenä on, että sähköjohdon rakentaminen on sähkön siirron turvaamiseksi tarpeellista. Hankeluvassa ei määrätä sähköjohdon reittiä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut