Dna-testit paljastivat: punkit uhkaavat nyt levittää uusia, tosin ikivanhoja tauteja - Kotimaa - Aamulehti

Dna-testit paljastivat: punkit uhkaavat nyt levittää uusia, tosin ikivanhoja tauteja

Punkki eli puutiainen kävelemässä ihmisen säärellä.

31.7.2016 8:53

Punkkien on nyt huomattu levittävän muitakin tauteja kuin borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta. Muun muassa pilkkukuume ja punatauti voivat tarttua punkkien kantamien riketsia- ja anaplasma-bakteerien kautta. Yksi punkki voi kantaa montaa taudinaiheuttajaa.

- Nämä ovat samansukuisia tauteja. Borreliaakin on seitsemää eri tyyppiä eli moni bakteeri voi aiheuttaa samantyyppisen taudin. Niitä hoidetaan keskenään samalla tavalla, kun antibiootti tappaa taudin kaikki bakteerityypit, kertoo Turun Yliopiston dosentti Jari Hänninen. Hän muistuttaa, että metsään menemistä ei kannata pelätä. Punkkien kantamien uusien tautihavaintojen myötä ei kannata olla aiempaa enemmän huolissaan.

- Kun suojautuu ja tekee punkkisyynin, pärjää kyllä.

Punkkien levittämät taudit eivät ole uusia, vaan niitä on ollut maailmalla ja Suomessakin jo satoja vuosia. Hännisen mukaan punkkien tiedetään nyt kantavan yhä useampaa tauteja aiheuttavaa bakteeria, sillä bakteerien määritysmenetelmät ovat parantuneet.

- Bakteereja opitaan tunnistamaan entistä paremmin, Hänninen selventää.

Ruotsalaiset löysivät taudin ensin

Riketsiaa ja anaplasmaa uutisoitiin olevan Suomea aiemmin Ruotsissa, sillä ruotsalaiset löysivät taudin punkeista meitä ennen.

- Käytämme menetelmää, jossa punkilta voidaan monistaa dna. Geenipankista voi tarkistaa, mitä se pitää sisällään. Emme kiikaroi mikroskooppiin, vaan käytämme molekyylibiologian qPCR-tekniikkaa, Hänninen sanoo.

Syy punkkien sekä niiden kantamien tautien lisääntymiseen on todennäköisesti ilmastonmuutos, sanoo Hänninen.

- Moni asia viittaa siihen, että lämpenevä ilmasto on punkeille eduksi.

Oireet alkavat kahdessa viikossa

Risketsiabakteerista aiheutuvan pilkkukuumeen oireet alkavat noin kahden viikon kulutta tartunnasta. Oireina ovat etenkin korkea kuume, lihaskivut, päänsärky, yskä, imusolmukkeiden suurentuminen, pahoinvointi ja ihottuma. Pilkkukuumeita on monia eri versioita ja niitä voivat tartuttaa myös vaatetäit tai kirput. Punkit levittävät Välimenren, Afrikan ja Kalliovuorten pilkkukuumetta.

Punkista tarttuva punatauti tunnetaan myös naudan punatautina. Tämä parasiittitauti ei tartu ihmisestä toiseen. Oireina ovat muun muassa huonovointisuus, väsymys ja ruokahaluttomuus sekä myöhemmin myös kuume, hikoilu ja päänsärky. Tauti on Suomessa vielä äärimmäisen harvinainen ihmisillä.

Punkkien kantamista uusista taudeista kertoi ensimmäisenä Yle

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut