Anna Kontula on huomannut ison muutoksen muiden poliitikkojen suhtautumisessa häneen: ”Kun tulin taloon, täytyi huutaa aika kovaa” – Nämä kolme asiaa määrittävät kansanedustajan vaikutusvaltaa

Pirkanmaan kansanedustajat 8/19: Anna Kontula ei pyri takaisin Tampereen kaupunginvaltuustoon, mutta odottaa maakuntavaaleja asettuakseen ehdolle. Sitä ennen hän pitää Pirkanmaata epäkiinnostavana puheenaiheena. Aamulehti haastattelee kaikki kansanedustajat ennen kuntavaaleja. Tämä on sarjan kahdeksas osa.

Anna Kontula on kirjoittanut useita kirjoja, joiden aiheina ovat olleet muun muassa prostituutio ja seksityö, harmaa talous ja eduskunta. Viimeisin Kontulan julkaistu kirja käsittelee matkaa Gazaan. Tällä hetkellä hän kirjoittaa kirjaa ”pikkuporvarillisuudesta aikamme vitsauksena”.

1.11.2020 8:04

Aamulehti

On kulunut noin vuosi siitä, kun Anna Kontula (vas.) alkoi suunnitella matkaa Gazaan. Matkan tarkoituksena oli päästä Israelin kautta Gazan kaistalle, leikata Gazaa ympäröivään aitaan aukko ja pujahtaa sisään.

Kontula halusi saada maailman huomion alueeseen, jonka ympärille Israel oli tuolloin rakentamassa 65 kilometriä pitkää aitaa. Tunkeutuminen Gazaan vesittyi, mutta epäonnistunut yritys sai hetkeksi maailman huomion.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut