Puskista tullut valtuutettujen sote-lausunto saa tiukkaa arvostelua kokoomuksesta ja keskustasta - Kotimaa - Aamulehti

Puskista tullut valtuutettujen sote-lausunto saa tiukkaa arvostelua kokoomuksesta ja keskustasta: "On pelailtu kabineteissa ohi pormestarin ja koalition muiden ryhmien"

Keskustan Jouni Ovaska ja kokoomuksen Ilkka Sasi kertovat näkemyksiään sote-lausunnosta.­

16.5.2018 14:28

Tampereen pormestarikoalitio neuvottelee yhteisestä lausumasta, jolla tuodaan esiin Tampereen näkökulma sote- ja maakuntauudistuksen kriittisiin kohtiin. Lausunto tuodaan kesäkuussa kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsittelyyn.

Kokoomuksen, kristillisdemokraattien ja rkp:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Ilkka Sasi (kok.) kertoo, että yhteisen lausuman laatimisesta on neuvoteltu ryhmien kesken maanantaina. Lausunto ei Sasin mukaan kuitenkaan voi olla nyt julkisuuteen puskista tuotu vaade.

–Pyrimme koalition kesken rakentamaan mahdollisimman vahvaa yhteistä näkemystä. Olemme kaupunkina kiinnittäneet huomiota maakuntauudistusta kohtaan esitettyyn kritiikkiin, joka koskee ennen kaikkea työllisyys- ja kasvupalveluita sekä kaupunkien roolia uudistuksessa, Sasi sanoo.

Aamulehtikertoi keskiviikkona vihreiden, vasemmistoliiton ja perussuomalaisten valtuutettujen esittämästä lausunnosta, jossa otetaan erittäin kriittinen kanta sote- ja maakuntauudistukseen, ja jonka tavoitteena on kaataa uudistus. Lausunto tuodaan valtuuston käsittelyyn kuntalain 94. pykälän kautta, mikä tarkoittaa sitä, että tietty asia on valmisteltava kiireellisenä ja tuotava valtuuston käsittelyyn, mikäli vähintään neljäsosa valtuutetuista sitä pyytää. Tampereella tämä tarkoittaa vähintään 17:ää valtuutettua, ja tarvittavat nimet on saatu kokoon.

Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä tyrmää esitetyn lausunnon ja katsoo, että Tampereen näkökulma ei tule siinä esiin, vaan lausunto on hyvin samanlainen kuin Helsingin vastaava lausunto.

Kaksi kilpailevaa esitystä?

On mahdollista, että jos koalition kesken ei löydetä yhteistä säveltä, kesäkuussa Tampereen valtuustossa on vastakkain kaksi kilpailevaa esitystä Tampereen lausunnoksi sote- ja maakuntauudistuksesta. Lisäksi toisen kilpailevan esityksen takana olisi pormestarikoalitioon kuuluvien vihreiden ja perussuomalaisten valtuutettuja.

Sasi pitää etenkin kaupunginhallituksessa toimivien valtuutettujen menettelyä lausuntoasiassa erikoisena.

–Tampereella on ollut vahva perinne siitä, että asioita pyritään yhdessä sopimaan, ja meillä on pormestarimalli myös sitä varten. Tällaista menettelytapaa, jossa vaaditaan erikseen valtuuston kokousta tällaisella tavalla, ei ole tiettävästi aikaisemmin Tampereen historiassa käytetty. On todella erikoista, että tällaista on pelailtu kabineteissa ohi pormestarin ja koalition muiden ryhmien, Sasi sanoo.

Sasi katsoo, että kaupungin päätöksentekijöiden on yhdessä katsottava ennen kaikkea tamperelaisen veronmaksajan etua ja kokonaisuutta kaupungin kannalta.

–Pyrimme viestimään ja vaikuttamaan asiaan yhdessä sopien kaupungin näkökulmasta. Sellainen poliittinen pelailu, että lähdetään Helsingin pelejä sotkemaan Tampereen kuntapolitiikkaan, ei se ole Tampereen edun mukaista.

"Teatterit hoitakoot näytelmät"

Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja, puoluesihteeri Jouni Ovaska ottaa tiukkasanaisesti kantaa vihreiden, perussuomalaisten ja vasemmistoliiton valtuutettujen lausuntoluonnokseen.

–Tämä näyttää pahasti vihreiden valtapolitiikalta. Toivon, etteivät muut ryhmät lähde vihervasemmistolaisten eduskuntavaalikampanjointiin. Pirkanmaalla on viety uudistusta määrätietoisesti eteenpäin Tampereen ja muiden kuntien yhteistyöllä. Erona pääkaupunkiseudun toiminnalle on kyky nähdä eteenpäin. Peruuttamalla sinne ei päästä, Ovaska sanoo tiedotteessa, jonka otsikkona on "Tamperelaiset teatterit hoitakoon näytelmät, valtuusto keskittyköön kaupungin kehittämiseen".

Ovaska viittaa pääkaupunkiseudun kuntien tiistaiseen jättivaltuustoon, jossa kaupungit hyväksyivät yhteisen sote- ja maakuntauudistusta kritisoivan lausunnon. Ovaska kuvaa tilaisuutta teatterikokoukseksi, jossa valtuutetut buuasivat toistensa puheiden päälle, ja jollaista keskustan ryhmä ei halua Tampereelle.

Tiukkaa keskustelua sote- ja maakuntauudistuksesta on kuitenkin odotettavissa myös Tampereella, kun valtuusto kesäkuussa käsittelee esitystä tai esityksiä kaupungin lausunnoksi.

Ovaskan mukaan keskusta lähtee siitä, että uudistusta viedään eteenpäin, ja ryhmä voi olla mukana vain sellaisessa lausunnossa, jossa kanta on tämä.

–Olemme valmiita keskustelemaan sellaisesta lausunnosta, jossa katsotaan, miten uudistusta hyväksymisen jälkeen kehitetään eteenpäin erityisesti Tampereen ja Pirkanmaan näkökulmasta. Missään vaiheessa keskusta ei tule hyväksymään sellaista lausuntoa, jossa kyseenalaistettaisiin uudistuksen vieminen eteenpäin, Ovaska sanoo Aamulehdelle.

Hän jatkaa, että se vasta kalliiksi tulee, jos jälleen aloitetaan alusta.

–Keskustelussa unohtuu kokonaan, mitä tapahtuu, jos pitkään valmisteltu uudistus kaadetaan ja valmistelu aloitetaan taas alusta. Ongelmat, joita uudistuksella koetetaan ratkaista, eivät ole kadonneet.

Osion tuoreimmat

Luetuimmat