Juha Sipilä ja hallitus saavat lopullisen eron tänään - Kotimaa - Aamulehti

Suomella on nyt uusi hallitus – Sipilän hallituksen kausi päättyi ja Rinteen alkoi

Presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt iltapäivällä eron Juha Sipilän hallitukselle. Antti Rinteen hallituksen aikakausi on alkanut.

Rinteen hallituksen ministerit vannoivat valansa valtioneuvostossa iltapäivällä. Kuvassa vasemmalta työministeri Timo Harakka (sd.), liikenneministeri Sanna Marin (sd.) sekä sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.).

6.6.2019 14:58 | Päivitetty 6.6.2019 17:04

Tänään on muutosten päivä Suomen historiassa. Aamulehti seuraa torstain tapahtumia hetki hetkeltä videolähetyksillä.

Suora lähetys Säätytalosta on päättynyt.

Suomi on saanut uuden hallituksen torstaina kello 14 aikaan.

Päivä alkoi Mäntyniemestä, jossa tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoi tukevansa Antti Rinnettä uudeksi pääministeriksi. Niinistö antoi eduskunnalle kirjallisen ilmoituksen pääministeriehdokkaasta.

Eduskunnan täysistunto oli puoliltapäivin, ja eduskunta äänesti Antti Rinteen uudeksi pääministeriksi. Rinne sai 111 kyllä-ääntä ja 74 ei-ääntä.

Kello 14 Niinistö myönsi eron Juha Sipilän toimitusministeristölle ja nimitti uuden pääministerin eli Rinteen hallituksen. Uuden hallituksen niin kutsuttu järjestäytymisistunto oli tämän jälkeen. Siellä nähtiin juhlalliset valat ja vakuutukset.

Kello 15.15 vanha hallitus meni jäähyväiskäynnille tasavallan presidentin luo Presidentinlinnaan. Presidentti Niinistö ja eroava pääministeri Sipilä pitivät puheet. Sipilä jätti hallituksensa eropyynnön presidentille jo 8. maaliskuuta. Hallitus jatkoi kuitenkin toimitusministeristönä tähän päivään saakka.

Uusi hallitus puolestaan kävi tervehdyskäynnillä presidentin luona kello 15.40. Päivän päätteeksi uusi hallitus piti tiedotustilaisuuden.

Suomella on uusi hallitus. Anna-Kaisa Pekonen (vas) on uusi sosiaali- ja terveysministeri.

Krista Kiuru (sd) on nimitetty perhe- ja peruspalveluministeriksi. Kuva torstailta eduskunnasta pääministeriäänestyksen jälkeen.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ilmoitti torstaiaamuna tukevansa Antti Rinnettä tulevaksi pääministeriksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos