Toimittaja lähti etsimään vastausta, sopisiko kasino Tampereelle - Kotimaa - Aamulehti

Toimittaja lähti etsimään vastausta, sopisiko kasino Tampereelle

Ei auta vaikka pelimerkkikin kantaa selässään seiskaa. Ohi mene.­

6.3.2016 9:56

Istun Helsinkiin menevässä junassa oudossa asussa. Minulla on pikkutakki, suorat housut ja mustat kiiltonahkakengät.

Kaikkein oudoin asia löytyy kuitenkin povitaskusta: siellä on 500 euroa käteistä rahaa!

Se on paljon se. Niin paljon, että Toijalan kohdalla tarkistan jo kolmannen kerran rahojen olevan tallessa. Ynnään ne: 25 kauniin sinistä seteliä siistissä nipussa.

Huokaan. Minulla on kauhea aavistus, että joudun hyvästelemään ne kaikki lähimpien tuntien aikana.

Jullen tempo (keskellä) jää jo alkumetreillä ja Dream Five sekä Kentucky Roses karkaavat voittoon.­

Tekisi mieli kirjoittaa jokaiseen seteliin lyhyt viesti, tervehdys, runo, hyvästit. Kuten.

Tätä seteliä silitti muuan Matti/toivon että sinä et ole Jorma/vaan vaikkapa Katri.

Jorma on kuitenkin todennäköisempi vaihtoehto; olen kuskaamassa rahojani Helsingin Casinolle.

Ja siellä jopa 80 prosenttia asiakkaista on miehiä.

Casinon kutsu

En ole koskaan ennen käynyt Helsingin Casinolla. Nytkin syyni on joten kuten kunniallinen: työnantaja on lähettänyt minut testaamaan, millaista Casinolla on.

Että tarvitaanko sellainen oikeasti myös Tampereelle.

Toisessa povitaskussa minulla on Fjodor Dostojevskin romaani Pelurit. Se on paljosta lukemisesta repaleinen, sivutkin irtoilevat jo. Silti se on yhä paras koskaan uhkapelaamisesta kirjoitettu teos.

Jo lähestyessäni pelisalia, heti kun kuulen rahojen kilahtelua, sydäntäni alkaa miltei kouristella.

Edellisen kerran kävin kasinolla niinkin tutussa paikassa kuin Ouagadougoussa, siis Burkina Fason pääkaupungissa. Olin siellä valokuvaaja Raine Lehtorannan kanssa, epätoivoisessa tilanteessa.

Rahat eivät riittäneet lentolippuun, luottokortti ei toiminut. Tutkailimme jo mahdollisuutta piiloutua kohti Togoa lähtevän rekan konttiin, kun näin sen.

Kasinon.

Pelurit on paras opas uhkapelien vinoon maailmaan, sitä sietää lukea myös Helsingin Casinolla.­

Kaksi päivää sain suostutella Rainea; laskekaamme kaikki rahamme, nouskaamme Kasinon raput, asettakaamme viimeiset ropomme seiskalle ja rukoilkaamme.

Niin Dostojevski olisi tehnyt.

Lomeen ja oluelle

Lopulta kuumuus ja kärpäset saivat Rainen suostumaan, vaihdoimme viimeiset frangit pelimerkkeihin, astelimme empien mustien miesten sekaan ja asetimme merkit seiskalle.

Ja katso; kauniisti kuin talvinen lumisade pallo pyöri seiskaan, kahdesti peräkkäin. Tuossa vaiheessa pöydässä istunut mies kehotti meitä ”poistumaan pikaisesti”.

Ei voi olla totta; 134 531 euroa jäi kahden naksahduksen päähän.­

Keräsin pelimerkit, vaihdoin ne seteleihin. Ja meillä oli rahat lentolippuihin Lomeen ja vielä kahteen isoon olueeseen.

Ja tämä tarina on kautta Dostojevskin kuolemattoman sielun tosi!

No hyvä. Nyt ei jännitä ihan yhtä paljon kuin Ouagadougoussa, aivan tarpeeksi kuitenkin.

Onneksi valokuvaaja Kimmo Penttinen odottelee reppu selässä Casinon edessä. Kaksin kaikki on paljon helpompaa, jopa helsinkiläisen Casinon ulko-oven avaaminen.

Ennen ensimmäisenkään pelimerkin asettamista on kuitenkin syytä lukea mitä Pelurien loppusivuilla päähenkilölle, pelipakkoiselle Alekseille sanotaan.

Te olette puutunut, homehtunut. Ette ole luopunut ainoastaan elämästä, yhteiskunnallisista harrastuksista, kansalaisen ja ihmisen velvollisuuksista, ystävistänne. Te ette ole luopunut ainoastaan mistä tahansa tavoitteesta, pelivoittoa lukuun ottamatta – vaan unohtanut kaikki muistonnekin.

Homehtunut? Outo, kiehtovalla tavalla täysin väärä ilmaus kuvaamaan Helsingin Casinon ilmapiiriä; täällähän kaiken pitää säkenöidä, kiiltää, tuoksua ja näyttää hyvältä ja menestyvältä, kauniilta, hohdokkaalta, uudelta, rikkaalta.

Ja miten muka peluri luopuu muistoistakin?

Pelkillä seteleillä

Pelimerkkejä ei tarvitse vaihtaa, ei myöskään kolikoita; täällä pelataan suurilla seteleillä. Jo ensimmäisessä kohteessa laukkaradalla (!) tajuan miten tuhoisa tie se on.

Sujautan koneeseen kolme 20 euron seteliä – ja minuutissa olen menettänyt 60 euroa, kiitos kehnossa kunnossa olevan Jullen Tempon. Löytiksen aulassa Nokialla tai Alepubissa Tampereella olisin pelannut tuolla summalla tunnin.

Lähden etsimään rulettipöytiä; niihin voi aina luottaa. Ja seiskaan, numeroista kauneimpaan.

En osaa sanoa mistä lähtien seitsemän on ollut onnennumeroni. Lopullisesti rakastuin siihen kun sain tietää, että myös maailman viisain ja tyhmin mies eli Dostojevski pelasi aina seiskaa.

Tai nollaa.

Rupesin asettamaan nollalle, viisi guldenia kerrallaan; kolmannella panoksella tuli nolla, ja minä olin vähällä menettää tajuntani ilosta saatuani 175 guldenia; en iloinnut yhtä paljon edes silloin, kun voitin satatuhatta.

Dostojevskille 10 000 ruplaa oli suurin summa, minkä hän pystyi käsittämään. Sitä hän tavoitteli, vain sitä, koskaan saamatta.

Hyvä niin. Ilman pelitappioitaan hän ei olisi koskaan kirjoittanut Karamazovin veljeksiä – suuri kirjailija lähetteli liuskoja valmistustahtiin aikakauslehteen saadakseen rahaa velkojilleen.

Ei smokkeja

Rulettipöytiä on useampia; yhdessä käytetään 10 euron pelimerkkejä, toisessa pääsee mukaan säälittävällä 2,5 eurolla.

Tarkkailen pelureita; äänekkäitä nuoria hilpeitä miehiä, hiljaisia vanhoja vakavia miehiä, pari ulkomaalaista naista.

Pettymys: kenellekään ei ole smokkia, naisilla ei iltapukua tai korkokenkiä; tunnen olevani pikkutakissani melkein ylipukeutunut.

Ensimmäistä kertaa eläessäni.

Kohti voittoa

Ynnään nopeasti mahdollisuuteni. Jos panen 10 euroa seiskalle ja se tulee, saan samantien 360 euroa. Jos sijoitan nämä rahat punaiselle ja voitan, minulla on koossa 720 euroa. Tämän sijoitan kokonaan alatusinalle; ja katso, kohta minulla on jo yli 2000 euroa.

Ei merkkiäkään homeesta; Helsingin Casino säihkyy ja hohtaa.­

Helppoa kuin lehdenteko. Enää pitää päättää, mitä tulevilla voittorahoilla teen.

Tästä päätoimittajalla ja toimituspäälliköllä oli tosin eri näkemys. Edellinen oli sitä mieltä, että palautan kaikki rahat talolle, jälkimmäisen mielestä voisin pitää yli 500 euron menevän osuuden itselläni.

Olen päätynyt oikeamieliseen kompromissiin; käytän kaikki voittorahat Aamulehden kulttuuritoimituksen sivistämisen. Vien koko porukan Poriin, Isomäen halliin, katsomaan Ässien kotipeliä ja kuuntelemaan sen suurenmoista kannustusbiisiä ”Sain patasydämen”.

Tätä on elämä!

Nolottaa

On kymmeniä tapoja odotella mihin lokeroon pallo pyörittyään jää. Yksi pelaaja tuijottaa pallon kulkua intensiivisesti, kuin käskien, toinen ei voi katsoa, kolmas menee jopa pylvään taakse piiloon, neljäs rukoilee, viides hymyilee vinosti, kuudes juoksee jo asettamaan pelimerkkiä toiseen pöytään.

Minä en tee mitään, toivon vain kuin tunturipuro.

Turhaan. Ylimielinen yhdeksikkö. Pelinpitäjä pyyhkäise merkkini tyynesti pois pöydältä.

Miten tätä tunnetta kuvaisi? Nolottaa. Jostain syystä, kaikkein eniten. Toki harmittaa, suututtaa, kiukuttaa – mutta kaikkein eniten nolottaa.

Vieressä tuhat euroa hävinnyt mies kirjaa tappion tyynesti pieneen siniseen vihkoonsa. Hän merkitsee siihen kaikki numerot ja kellonajat ja uskoo löytävänsä lopulta systeemin, jonka avulla voi arvata seuraavan numeron.

Vaan Einstein sen sanoi: ”Voit voittaa rulettipöydän vain varastamalla siltä”.

Uusi suunnitelma

Reilu tunti on kulunut ja euronippuni ohentunut jo huolestuttavasti.

Käyn juomassa yllättävän inhimillisen hintaisen (6,30) oluen ja laskemassa rahani.

Jäljellä on enää yhdeksän seteliä. Laadin uuden suunnitelman; siirryn pelikoneiden ääreen, niillä saan ainakin hävitä kaikessa rauhassa. Ja voittaa: aion etsiä juuri sen koneen, jonka uumeniin on kertymässä Casinon kaikkein suurin potti.

Tai no, ei ehkä uumeniin. Koneet eivät täällä sylkäise uumenistaan sen enempää kolikoita kuin seteleitä, niistä printataan ulos voittoa osoittava kuponki.

Kas tuolla välkkyy suurin luku: 134 531 euroa 40 senttiä.

Sen verran voi voittaa tällä koneelta, yhdellä pyöräytyksellä. Tai, ensin pitää saada alimmalta tasolta kolme samaa symbolia.

Nehän tulevat kuin tulevatkin, vieressä istuvat pelaajat kohahtavat, neuvovat; pyöräytä nyt poika ympyrää! Käteni hikoavat, nuoli alkaa kulkea verkkaan ulkokehällä. Naps, naps, naps...Super Jackpot lähestyy, lähestyy, vierustoverit nousevat jo seisomaan.

Ehdin jo päättää, etten viekään kulttuuritoimitusta katsomaan Poriin jääkiekkoa vaan Portlandiin NBA-koripalloa.

Naaaps. Siihen viisari väsähtää, kahta koloa ennen aikojaan: 134 531 euroa ja 40 senttiä jää kolmen senttimetrin päähän.

Sattuman petos

No hyvä. Palaan päivystämään rulettipöytien ääreen; jokaisen yllä on valotaulu joka näyttää viimeisinä tulleet numerot, ”hotit” eli useimmiten tulleet numerot, samoin punaisten ja parittominen prosentuaaliset ilmestymiset.

Minusta tällainen on tyhmää ja hämärtää pelaamisen perusideaa. Sitä, jonka Viktor Rydberg on pukenut sanoiksi näin: ”Elämässä ei olisi oikeastaan mitään viehätystä, ellei kaikkeen mihin ryhdymme sisältyisi epäonnistumisen mahdollisuutta.”

Tämän ovat tajunneet myös makakiapinat. Koeolosuhteissa ne valitsevat mieluimmin vaihtelevan mehumäärän saamiseen johtavan käytöksen kuin aina saman mehumäärän palkinnoksi antavan käytöksen.

Eli ne harrastavat uhkapeliä.

Valitsen pöydän, jossa seitsemän ei ole tullut illan aikana kertaakaan. Jo näin tehdessäni tiedän että se on raukkamaista ja loukkaa niin sattumaa kuin Dostojevskia. Eikä tässä edes kaikki; asetan pelimerkin seiskan lisäksi myös numeroille 28 ja 29.

Niin lähellä, niin lähellä; super jackpot jäi kahden naksahduksen päähän.­

Kas kun seiska on niitten välissä.

Pelijumalat eivät katso hyvällä tällaista luopiutta. Pallo pysähtyy ilkkuen yhdeksikköön.

Viimeinen seteli

Kello 23 olen ollut Casinolla kolme tuntia ja minulla on jäljellä tasan yksi seteli.

Istun alas ja kirjoitan siihen vapisevin käsin runon:

”Tämän setelini tunteeton kone nielaisi/ sinä, rakas ystävä, kaltaiseni/osta sillä runokirja/ tai banaani”.

En tiedä mistä banaani tuli mieleeni, ehkä makakiapinoista. Tai sitten aivoni ja sieluni ovat niin homeessa, etten enää muista miten kirjoitetaan.

Joka tapauksessa sujautan setelin pelikoneeseen ja...

Lähdettyäni kasinolta totesin, että liivintaskussani lojui vielä yksi guldeni. ”Onpahan millä mennä syömään”, ajattelin, mutta kuljettuani satasen askelta muutinkin mieleni ja käännyin takaisin. Asetin tuon guldenin manquelle (pikkunumerot) ja toden totta, on jotakin erikoista siinä elämyksessä, kun yksin vieraassa maassa, kaukana synnyinseuduilta ja ystävistä, tietämättä millä huomenna saisi suuhunsa ruokaa, asettaa pelipanoksena viimeisen guldenin, kaikkein viimeisimmän.

1 Kieli.Ulko-ovessa säännöt ja ohjeet ovat vain englanniksi! Brutaalia, moukkamaista, loukkaavaa. Tampereella kasinon oven pitää neuvoa ihmiset sisään suomeksi.

2 Kulttuuri.Sportti-baari on upea, mutta sivistynyt Tampere tarvitsee myös kultti-baarin. Siellä olisi hyllyt täynnä uhkapelikirjallisuutta Dostojevskista Haanpäähän. Kerran viikossa pirkkalaiskirjailija kävisi puhumassa aiheesta ”vähäiset raha-avustukset ja kosminen vääryys”.

3 Videot.Jätti-screeneillä pyörii pelkkää urheilua. Elokuva-kaupunki Tampereella ilahduttaisivat kohtaukset leffoista Sademies, Casino, Puhallus, Gambler.

4 Pelikoneet.Helsingin sadoista koneista puuttuvat tykkänään jokeri-pokeri ja hedelmäpeli. Ilman niitä kasino on kuin pilvinen vaimo.

5 Tunnelma.Helsingissä yksi pelaaja voi pelata rulettia yhtä aikaa vaikka kolmella pöydällä. Siinä hämäläisvieras vain hämmentyy, ahdistuu ja stressaantuu pelaajan puolesta; että ehtiikö se millään. Tampereella kukin pelatkoon vain yhtä pöytää, turhia hötkyilemättä.

6 Pokeri.Tarjolla olevat elävät pokeripöydät ovat suoraan ulkoavaruudesta tai USA:sta; omahaa ja hullutuksia, joissa ei jaeta edes viittä korttia. Normaali pokeri ja sökö ilman muuta ohjelmaan!

7 Ventti.Helsingissä venttiä kutsutaan suu vinossa black jackiksi. Älkää nyt viitsikö!

8 Lempäälä.Teipatkaa kaikkiin Lempäälän markettien pelikoneisiin ilmoitus, jossa kutsutte 50 ensimmäisenä ilmoittautuvaa Helsingin Casinolle testaamaan ilmaiseksi laitteita. Järjestäkää linja-autokuljetus. Saatte uskomattoman arvokasta informaatiota.

9 Kilinä.Helsingissä voi pelata vain seteleillä tai joten kuten säälittävillä kupongeilla.Uhkapeli ilman kilinää on teeskentelyä. Siis ainakin yksi kolikoilla toimiva kone.

10 Sijainti.Mahdollisimman kauas minusta. Ehkä Särkänniemeen tai Siilinkarille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?