- Tuletteko te?

Rami Hiltunen, 45, kääntyy hiekkatiellä ympäri ja hoputtaa perässään löntystäviä lapinlehmiä. Sonni ja kaksi hiehoa seuraavat kuuliaisesti isäntäänsä.

Pusikossa hiekkatien vasemmalla puolella tepastelee maatiaiskanoja. Niiden takana levittäytyy Hiltusen kodin pihapiiri. Pientä jalasmökkiä peittää sininen maalikerros. Pihalla kasvavat lähes miehenkorkuisina keltaiset nauhukset ja valkoiset ukonkellot.

Tämä on Rami Hiltusen oma paratiisi, on ollut jo neljä vuotta. Hän ei käy palkkatöissä, sillä omavaraistalous tuottaa lähes kaiken, mitä mies tarvitsee.

Hiltunen on kotoisin Ranuan Saariharjulta. Samasta kylästä, jossa hän nyt asuu.

Hän jätti kylän taakseen alle parikymppisenä ja lähti Rovaniemelle ja myöhemmin Turkuun opiskelemaan puutarhuriksi. Heti perään hän opiskeli parturi-kampaajaksi, perusti yrityksen ja leikkasi ihmisten hiuksia lähes kaksikymmentä vuotta.

Hiltunen asui kaupungeissa eri puolilla Suomea ja eli yrittäjän kiireistä arkea. Iltaisin olo oli väsynyt, eikä hän useinkaan jaksanut lähteä edes lenkille. Tuntui tyhjänpäiväiseltä kävellä aina samaa kadunpätkää tai lähteä asiasta tehden kuntosalille.

Myös koko päivän viettäminen kosketuksessa toiseen ihmiseen tuntui raskaalta.

Jossain vaiheessa epämääräinen ahdistus kasvoi selkeäksi ajatukseksi: ehkä elämää voisi elää yksinkertaisemminkin.

Omavaraistila oli lapsuudenunelma. Kesti silti vuosia ennen kuin Hiltunen alkoi todella uskoa haaveeseensa.

Hän osti sinisen jalasmökkinsä jo vuonna 1995. Pikkuhiljaa Hiltunen hankki ympäriltä lisää maita. Hän myös asui talossa ajoittain.

Hiltunen muutti tilalleen pysyvästi vuonna 2012. Aluksi hän kulki töissä Rovaniemellä. Nyt hän on elänyt jo pari vuotta lähes täysin omavaraisena, vapaaehtoisesti ilman palkkatyötä.

Hiltusella on neljä lehmää, kolme ahvenanmaanlammasta, kaksi kissaa ja niillä viisi kissanpentua, kahdeksan kanaa ja yksi kukko.

Lisäksi hänellä on kaksi kasvihuonetta, kasvimaa ja perunapelto. Hän viljelee perunan lisäksi muun muassa punajuurta, porkkanaa, sipulia, salaattia, kurkkua, tomaattia ja yrttejä. Pelloilla kasvavasta kaurasta ja virnasta hän saa eläimille ruuat talveksi.

Hiltunen ei aio enää kasvattaa katrastaan. Hänen periaatteisiinsa kuuluu, että kaikkea on vain sen verran kuin tarvitaan eikä mitään laiteta hukkaan. Perunamaan rikkaruohotkin päätyvät lehmille syötäväksi.

Kasvimailla ei tarvitse käyttää keinolannoitetta, vaan lannoittamisesta huolehtivat lehmänlanta ja kanalan pohjaturve.

Lue myös juttu miehestä, joka on kerännyt pulloja 50 vuotta ja käy panttirahoilla neljä kertaa vuodessa ulkomailla

Kaupassa Hiltunen käy harvakseltaan. Keskikesällä jokainen ylimääräinen hetki kului heinänteossa ja kauppareissuihin tuli lähes kuukauden mittainen tauko.

Kun Hiltunen sitten lopulta ehti kirkonkylälle, hän osti kahvia, sokeria, väkiviinaetikkaa ja etikkaa.

- En tarvinnut mitään muuta.

Sokerin ja etikat hän käyttää kurkkujen säilömiseen. Hän säilöö myös muun muassa tomaatteja. Lehtikaalet, nokkoset ja nauriit hän pakastaa. Säilöminen ja pakastaminen varmistavat, että ruokaa ei juuri tarvitse ostaa talvellakaan.

Iso osa Hiltusen ruokavaliosta koostuu maitotuotteista. Lehmät tuottavat enemmän maitoa kuin mies ehtii käyttää. Hänellä on kotinsa eteisessä pieni kirnu ja separaattori, joiden avulla hän valmistaa maidosta voita, piimää, jogurttia, viiliä ja erilaisia juustoja. Ylijäämät maistuvat kanoille.

Hiltunen saa lehmistä myös tarvitsemansa lihan. Viime syksynä hän teurasti sonnin ja keväällä vanhimman lehmänsä. Niistä kertyi pakastimeen satoja kiloja lihaa.

Lehmävanhuksen teurastaminen kirpaisi. Se oli ensimmäinen lehmä, jonka Hiltunen tilalleen osti. Suhde siihen oli erityisen lämmin.

Yleensä Hiltunen ei tunteile eläimistä luopumisen kanssa. Teurastushetki tuntuu raskaalta, mutta kun eläin on kuollut, siitä tulee pelkkää lihaa.

- Minun eläimiäni ei viedä teurasautoon. Etiikkaani vastaan sotii, että lehmän viimeinen matka olisi jotain sille vierasta ja pelottavaa.

Hiltusen eläimillä menee muutenkin mukavasti. Ne pääsevät ulkoilemaan vuoden ympäri. Hiltusen mukaan viime talvena oli vain yksi niin kireä pakkaspäivä, että lehmät eivät halunneet mennä ulos.

Hiltunen tekee lähes kaikki tilan työt hartiavoimin. Hän lypsää lehmät käsin ja raivaa pellot enimmäkseen ilman koneita. Heinät hän tekee perinteisesti seivästämällä.

Hiltunen on kasvanut karjatilalla, joten hän tiesi jo etukäteen, millaista oman pienen maatilan pyörittäminen on.

- Ei ollut ruusuisia kuvitelmia. Tiesin, että työ on fyysisesti raskasta ja sitä on paljon.

Hiltunen ei saa yhteiskunnan tukia. Tilille kertyvä raha koostuu pienistä virroista: lyhyistä keikkatöistä tai marjojen, vihannesten ja eläinten myymisestä. Hiltusella on myös jonkin verran säästöjä kiivailta yrittäjävuosilta.

Hän arvioi, että rahaa kuluu pyykinpesuaineeseen, ruokaan ja karjan menoihin noin 300 euroa kuukaudessa. Lisäksi asumismenot ovat noin 1 500 euroa vuodessa.

Vaatteita Hiltunen ostaa harvoin. Hän on sirorakenteinen ja saa siksi sisarustensa teinipoikien pieneksi menneet vaatteet käyttöönsä.

Talo lämpiää puilla, jotka Hiltunen kaataa omista metsistään. Ahvenanmaanlampaista hän haaveilee saavansa jossain vaiheessa lämpimiä mattoja.

Nykyisessä elämässään Hiltunen nauttii vapaudesta.

Vaikka tekemistä on paljon, minuuttiaikatauluja ei ole. Hän saa herätä aamuisin silloin, kun ei enää väsytä. Hän näkee työnsä tuloksen ja tietää tarkkaan, mitä hyötyä tehdystä työstä on. Kuntoilu tulee hyödyllisen tekemisen sivussa.

- Raskaan päivän päätteeksi minulla on lato täynnä heinää tai liiteri pullollaan halkoja.

Hiltunen pitää myös siitä, että hän saa elää lähes ilman rahaa.

- Se on vapauttavaa. Entisessä elämässäni inhosin rahan perässä juoksemista.

Vaikeinta on ollut talven toimettomuuden selättäminen. Keskitalvella on kylmää ja pimeää, ja tilalla on vähemmän tekemistä.

Nyt Hiltunen on oppinut jättämään isompia projekteja myös talveksi. Ensi talven projekti on pihapiirin satavuotias lato, joka odottaa kokoamista.

Hiltusen tuttavapiirissä on monia, jotka ovat tehneet samantyyppisen elämäntapavalinnan kuin hän. Omavaraisuuden asteita on erilaisia. Pariskunnissa toinen saattaa käydä töissä, toinen hoitaa karjan.

- Tällaiset valinnat lisääntyvät koko ajan. Uskon, että ihmiset ovat jollain lailla heränneet maailman järjettömyyteen.

Hiltusen mielestä järjetöntä on esimerkiksi se, että ruoka tuodaan tuhansien kilometrien päästä. Tai se, että ihmiset eivät ymmärrä, mistä ruoka tulee.

Hän tuntee myös monia, jotka haluaisivat muuttaa maalle, mutta kynnys tuntuu liian korkealta. Hiltusesta esimerkiksi osittaiseen omavaraistalouteen muuttaville lapsiperheille voitaisiin kehittää oma tuki. Kotitarveviljelijöitä koskevaa byrokratiaa voisi myös keventää.

- Jos tästä tehtäisiin vähän helpompaa, tämä voisi olla ihmisille yksi tapa työllistää itsensä.

Korjaus 29.8.16 kello 12.42. Otsikkoon korjattu ”asuu 1500 eurolla vuodessa”. Aiemmin luki ”pärjää 1500 eurolla vuodessa”.

Oletko sinäkin penninvenyttäjä? Elätkö niukasti, omasta halustasi tai pakon sanelemana? Ehkä omavaraisesti? Haluatko jakaa vinkkisi hyvään elämään? Etsimme haastateltaviksi ihmisiä, jotka saavat vähät rahat riittämään. Ota yhteyttä Aamulehden toimitukseen al.uutisvinkki@aamulehti.fi