Suomessa on verotettu rintojen näkymisestä ja naimattomuudesta – Tässä kuusi oudointa veroa - Kotimaa - Aamulehti

Suomessa on verotettu rintojen näkymisestä ja naimattomuudesta – Tässä kuusi oudointa veroa

Suomen verohistoriasta löytyy erikoisia kohtia. Ihmisiä on verotettu muun muassa sinkkuuden ja naimattomuuden takia sekä melkeinpä kaikesta huvitukseen liittyvästä.­

2.8.2016 8:48

Tampereella virisi taannoin keskustelu koiraverosta. Tosiasiassa vain pieni osa koiranomistajista maksaa kaupungille veroa, jota Tampereen lisäksi ainoastaan Helsinki perii. Verokeskustelu nostatti esiin kysymyksen: millaisia veroja Suomessa onkaan aikojen saatossa kerätty?

Koiravero-jutun löydät täältä. Suomessa kansaa ja kulttuurialan ammattilaisia on verotettu aikojen saatossa miltei kaikesta, mikä on laskettu hauskan ja huvin piiriin. Viranomaisten lähtökohtana on ollut, että mitä enemmän hupia, seksiä tai väkivaltaa, sen korkeampi vero. Korkealla verotuksella on myös pyritty säätelemään sitä, mitä ja miten kansa harrastaa. Ihmiset ovat joutuneet maksamaan kaikesta, mikä viittaa ylellisyyteen tai turhamaisuuteen. Aamulehti kokosi kuusi erikoisinta veroa Suomesta.

Suomessa nuoria miehiä ja naisia painostettiin naimisiin kovan verotuksen avulla. Jos oli yli 24-vuotias ja sinkku ja lapseton, joutui maksamaan vanhanpojan ja -piian veroa aina vuoteen 1975 saakka. Kuvassa kateellinen vanhapiika elokuvasta Lovers of Paris.­

1. Ankara vero lapsettomuudesta ja sinkkuudesta

Vanhanpojan ja -piian veroa perittiin 1930-luvun puolivälistä lähtien aina vuoteen 1975 saakka. Se tarkoitti kovennettua verorasitusta 24 vuotta täyttäneille naimattomille ja lapsettomille kansalaisille. Kovin veroluokka oli naimattomille, toiseksi kovin lapsettomille pariskunnille ja lievin naimisissa oleville lapsiperheille.

Naimattomia kannustettiin naimisiin ja hankkimaan lapsia. Samalla ajateltiin, että sinkuilla ja lapsettomilla pariskunnilla oli varaa maksaa enemmän veroja. ”Verorangaistus” naimattomuudesta oli varsin merkittävä, 3–6 prosenttiyksikköä tuloluokista riippuen.

Tansseista maksettiin valtiolle oma osuutensa lipunhinnasta. Summan määrä on vaihdellut 20–50 prosentin välillä 1900-luvulla. Huvivero kumottiin Suomessa vasta vuonna 1981. Kuva on vuodelta 1977.­

2. Tanssiveroa kierrettiin pitämällä ensin lausuntaesitys

Huvituksista on maksettu veroa jo 1700-luvun lopun Ruotsi-Suomessa. Sama meno jatkui Venäjän vallan alla kun keisari määräsi ensimmäisen maailmansodan aikaan huviveron sodan maksua varten.

Itsenäistyminen ja sodan päättyminen eivät merkinneet huviveron loppumista. 1920-luvun Suomessa huvivero ulottui tansseihin ja sirkusnäytöksiin saakka. Esityksistä ja tansseista maksettiin huikeat 40 prosenttia veroa pääsylipunhinnasta.

Toisen maailman sodan jälkeen vero nousi 50 prosenttiin, eli puolet yleisömaksuista meni suoraan valtiolle. Verotusta kierrettiin virallisten ja vakavien ohjelmanumeroiden kautta. Kun tapahtumaan merkittiin pääohjelmaksi virallinen puhe tai lausuntaesitys, tilaisuuden loppupuolen tansseista ei tarvinnut erikseen maksaa veroa. Usein ihmiset saapuivatkin tansseihin puheiden jälkeen. 1950-luvulla tanssilippujen hinnasta maksettiin enää 25–30 prosenttia veroa.

Huvivero kumottiin Suomessa vasta vuonna 1981. Sen vastustajien mielestä vero osui pahimmin köyhiin, sillä verotus oli poistettu jo konserteilta, oopperalta ja teatterilta.

Suomessa huvivero iski koviten moottoriurheiluun ja ammattilaisnyrkkeilyyn. Kuvassa Ruotsi–Suomi-maaottelu tammikuulta 1937.­

3. Urheiluverolla estettiin ammattimaistuminen

Huviveroa maksettiin luonnollisesti myös urheilukilpailuista. 1930-luvulla lakiin lisättiin erikseen säännökset korkeasta verotuksesta moottoriurheilussa ja ammattinyrkkeilyssä. Helsingin yliopiston emeritusprofessori Esko Linnakangas kertoo, että viranomaisten tarkoituksena oli kovan verotuksen avulla myös vaikeuttaa lajien seuraamista ja niiden ammattimaistumista. Huviverosta vapaiksi säädettiin jalkapallo, jääkiekko ja koripallo, jos vain toisella joukkueella oli kentällä pelaamassa ammattilaisia

Korttipakkoja salakuljetettiin Suomeen paljon vielä 1970-luvulla verojen kiertämiseksi. Kuvan kortti on löytynyt maasta Ylöjärveltä ja sen epäillään olevan 1950-luvulta.­

4. Pelikorttiverosta luovuttiin vasta 1983

Pelikorttivero syntyi autonomisessa Suomessa vuonna 1842. Jokaisesta pelikorttipakasta oli maksettava osuus valtiolle. Koska korttipakoista tuli verotuksen takia kalliita, köyhempi väestö pelasi käytetyillä korteilla. Käytettyjen korttien mukana taudit ja epäpuhtaudet saattoivat kiertää pelaajalta toiselle ja talosta seuraavaan.

Vero perittiin käytännössä niin, että korttien valmistaja tai maahantuoja maksoi sen lääninhallitukseen. Todisteeksi veron suorittamisesta painettiin Suomen pankin setelipainossa jokaisen pakan ruutuässään Valtion pelikorttikonttorin leima.

Myöhemmin leimat painettiin valmiiksi kortit valmistaneissa kirjapainoissa. 1800-luvulla leima oli korttipakan sulkeneessa sinetissä. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä oli käytössä korttien ympärille laitettu leimattu paperinen side. Pelikortteja salakuljetettiin maahan paljon vielä 1970-luvun lopulla, sillä verosta luovuttiin vasta 1983.

5. Elokuvavero sitä kovempi, mitä enemmän paljasta pintaa tai väkivaltaa

Suomessa elokuvien esittämistä on verotettu ankaralla kädellä elokuvan sisällön mukaan. Mitä enemmän elokuva sisälsi paljasta pintaa tai väkivaltaa, sen korkeampi oli verotus. Elokuvien sääntely on ollut Suomessa verrattain tiukkaa. Elokuvista saatettiin suhteellisen mielivaltaisesti poistaa sellaisia yksittäisiä kohtauksia, joita viranomaiset ovat pitäneet katsojille epäsiveellisinä tai vaarallisina.

Vuosina 1984–1988 hyväksytyistä elokuvista on poistettu tai lyhennetty muun muassa sellaisia kohtauksia, jotka esittävät ”lesbolaisuutta”, oraaliyhdyntää tai liiallista väkivaltaa kuten kidutusta.

Elokuvista saatettiin lähes mielivaltaisesti leikata yksittäisiä kohtauksia. Esimerkiksi Sylvester Stallonen Rocky IV -elokuvan ottelukohtausta Dragon kanssa on lyhennetty.­

Esimerkiksi Sylvester Stallonen Rocky IV -elokuvan ottelukohtausta Dragonin kanssa on lyhennetty.

Korkeimmillaan elokuvanäytöksen lipusta kerättiin 30 prosenttia veroa, jos sen sisältö tulkittiin erityisen seksuaaliseksi tai väkivaltaa ihannoivaksi. Lipun hinnasta siis kilahti valtiolle suurempi osuus kuin ”laadukkaista elokuvista”, jotka viranomaisten mukaan olivat tiede-, taide- ja opetuselokuvia tai kotimaista tuotantoa. Usein myös leikatut elokuvat asetettiin kovimpaan verotusluokkaan.

Jos elokuva sisälsi paljon rintoja ja reisiä, sitä kutsuttiin yksinkertaisesti ”huonoksi elokuvaksi”. Vuosina 1984–1988 tällaisia ovat olleet muun muassa Sylvester Stallonen ensimmäinen elokuva, pehmoporno nimeltä Italialainen ori sekä elokuvat Pannaanpa jodlaten sekä Housut pois ja hoitoon. Monet 1980-luvulla sensuroidut tai kovan verotuksen kastiin luokitellut elokuvat ovat nykypäivänä klassikoita tai kulttimaineessa. Esimerkiksi kauhukomedia Ihmissusi Lontoossa luokiteltiin vuonna 1987 huonoksi ja sille asetettiin suurin veroaste.

Myös Clint Eastwoodin Dirty Harry asetettiin kovimpaan veroluokkaan vuonna 1987. Elokuva oli kriitikkojen makuun vielä liian raaka.­

Myös Clint Eastwoodin Dirty Harry asetettiin kovimpaan veroluokkaan vuonna 1987. Alunperin se haluttiin kieltää Suomessa kokonaan. Elokuva sai myös maailmalla kritiikkiä väkivaltaisuudestaan. Nykyisin elokuvaa näytetään jo televisiossakin ja monet osaavat ulkoa sen tunnetuimman repliikin, Likaisen Harryn sanat You’ve got to ask yourself one question: ’Do I feel lucky?’ Well, do ya, punk?

Ennustus, eli The Omen, sai vuonna 1988 huonon elokuvan luokituksen ja myös sille asetettiin kovin veroluokka. Ennustuksessa Damien-poika paljastuu suhteellisen saatanalliseksi olennoksi. Elokuva nauttii suurta kulttisuosiota ykypäivän kauhuharrastajien parissa.­

Vuonna 1976 julkaistu Richard Donnerin ohjaama Ennustus, eli The Omen, sai vuonna 1988 huonon elokuvan luokituksen ja sille asetettiin kovin veroluokka. Kauhuelokuvassa adoptiopoika Damien alkaa saada suorastaan saatanallisia piirteitä outojen kuolemantapausten keskellä. Nykypäivän klassikkoelokuva määriteltiin yksinkertaisesti sisällöltään huonoksi.

Huonoiksi luokitelluilla elokuvilla oli 1980-luvulla kova verotus. Esimerkiksi nykypäivän klassikko Kellopeliappelsiini sai vuonna 1985 kaikkein kovimman veroasteen, eli sen lippuhinnoista maksettiin valtiolle 30 prosenttia.­

Myös suurta arvostusta nauttiva Kellopeliappelsiini sai vuonna 1985 kaikkein kovimman veroasteen. Stanley Kubrickin ohjaamasta klassikkoelokuvasta sanottiin, että sen raaka ja piittaamaton väkivalta saattaa antaa virikkeitä väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Elokuva sai maailmallakin paljon kielteistä huomiota juuri väkivallan ihailun takia, vaikka Kubrickin mukaan elokuva kertoo valinnanvapaudesta ja vapaasta tahdosta.

Elokuvien verotus päättyi Suomessa vasta paljon huviveron kaatumisen jälkeen vuonna 1994. Useimmat kovan verotuksen luokkaan asetetuista elokuvista olivat eroottisia, eikä niitä enää käyty katsomassa elokuvateattereissa, sillä vhs-videot yleistyivät myös Suomessa 1990-luvulla. Tästä syystä elokuvavero ei enää juurikaan kerryttänyt valtionkassaa.

Koiraveron tarkimmalla aikakaudella irtolaiskoiria sai jopa tappaa, sillä ne levittivät vesikauhua ja tappoivat metsästettäviä lintuja. Kuvituskuva.Koiraveron tarkimmalla aikakaudella irtolaiskoiria sai jopa tappaa, sillä ne levittivät vesikauhua ja tappoivat metsästettäviä lintuja. Kuvituskuva.­

6. Koiraveroa korotettiin sodan jälkeen

Kunnallista koiraveroa alettiin periä Suomessa jo 1870-luvulla, koska maassa liikkui paljon vesikauhua ja koirat levittivät sitä myös kotieläimiin. Samalla pelättiin, että irtonaiset koirat tappaisivat esimerkiksi metsästettäviä linnunpoikia. Poliisi sai myös luvan tappaa vapaana kuljeksivat, verottomat koirat. Veron tarkoituksena oli korvata verovaroilla tilallisille vesikauhuun menetetyt kotieläimet.

Koiraveroa korotettiin sodan aikana vuonna 1942, sillä ajateltiin, että jos ihmisellä on varaa pitää koiraa, hänellä on myös varaa maksaa veroa.

Suomalaisten vaurastuessa vähitellen 1900-luvun puolivälin jälkeen myös koirakanta alkoi kasvaa. Koiravero uudistettiin vuonna 1979, sillä kasvaneen koiramäärän takia kunnille koitui niistä paljon kuluja, esimerkiksi puhtaanapidon takia.

1991 koiraverotus muuttui kunnanvaltuustojen päätettäväksi. Koiraveroa maksetaan Helsingissä ja Tampereella, muissa kunnissa siitä on luovuttu. Tampereella jäännösveroksi luonnehdittu koiravero on 34 euroa koiralta vuodessa.

Juttua varten haastateltu Helsingin yliopiston emeritusprofessori Esko Linnakangasta sekä käytetty Linnakankaan teosta Historiallinen verokirja. Juttua varten haastateltu myös Verohallinnon ylitarkastaja Petri Mannista.

Lue myös Katso maailman neljä oudointa veroa – Pakkoparturointi odotti parrakasta veronkiertäjää Venäjällä

Osion tuoreimmat

Luetuimmat