Nestori on pedofiili mutta ei rikollinen: Nyt hän kertoo, miksi pedofiileja pitää auttaa

Juttu on julkaistu 25.10.2015.

Onko 12-vuotias tyttö minulle liian nuori?

Elettiin 1990-luvun alkupuolta, kun 15-vuotiaasta Nestorista alkoi tuntua, että hänessä on jokin vialla. Kysymys mietitytti häntä paljon.

Kyseessähän oli selvä seksuaalinen vetovoima. Päädyin muistaakseni siihen tulokseen, että ikäero ei ollut liian suuri.

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia blogista, jota pitää nimimerkki Nestori M. Teinipojan pohdiskeluista on nyt kulunut parikymmentä vuotta. Ikäeron suhteen ei ole enää mitään epäselvyyksiä: se on aivan liian suuri, täysin mahdoton. Nestori on lähes nelikymppinen, mutta hänen seksuaaliset halunsa kohdistuvat yhä 10–14-vuotiaisiin tyttöihin.

Nestori on tavallisen näköinen ja oloinen suomalainen mies. Hänellä on korkeakoulututkinto luonnontieteiden alalta ja hyvä työpaikka. Päällisin puolin hänen elämänsä on tukevasti raiteillaan. Joskus jotkut ystävät ovat tosin ihmetelleet, miksi hän ei seurustele. Kukaan ei ole koskaan nähnyt Nestorin tapailevan ketään.

Hän on jo kauan sitten hyväksynyt sen, että hänellä ei voi olla parisuhdetta tai edes seksiä toisen ihmisen kanssa.

Nestori on pedofiili.

1990-luvun alussa internet ei ollut tavallisen kansalaisen käytettävissä. Kirjastosta ei löytynyt mitään tietoa, joka olisi selittänyt Nestorille hänen tuntemuksensa.

Pedofiileistä kyllä tiedettiin 1990-luvulla. Vuonna 1989 pedofilia oli saanut kaksoismurhaajan kasvot ja nimen: Jammu Siltavuori, Jammu-setä.

Olin tietysti kuullut lastenraiskaajista, mutta raiskaaja ei tuntunut sellaiselta ihmistyypiltä, johon olisin samaistunut. Tulisiko minusta joskus väistämättä sellainen lastenraiskaaja, jota koko maailma vihaa?

Nestorin pelko ei ollut poikkeuksellinen. Yleinen uskomus on yhä se, että pedofiili vääjäämättä raiskaa lapsen. Se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin ja toistuu kuin Pohjanmaan tulvat tai Afrikan sodat. Monen mielestä kaikenlaista voi yrittää, mutta mikään ei auta.

Nestori on päättänyt, että hän ei harrasta seksiä lapsen kanssa, koska se on laitonta ja vahingoittaa lasta.

Psykoterapeutti Jussi Nissinen on perehtynyt pedofiilien ennaltaehkäisevään kuntoutukseen ja kouluttanut itsekin ammattilaisia kohtaamaan asiakkaaksi haluavan pedofiilin. Onko pedofiilin mahdollista oppia elämään niin, ettei hän syyllisty rikokseen?

- On, Nissinen sanoo.

Hän on toiminut aktiivisesti sen eteen, että Suomeen saataisiin kuntoutusta pedofiileille, jotka etsivät apua ollakseen tekemättä rikoksia. Tilastoja on vain niistä pedofiileistä, jotka syyllistyvät rikokseen. Nestorin kaltaisten pedofiilien määrää ei tiedetä.

- Edes anonyymeihin kyselytutkimuksiin ei saada osallistujia, Nissinen sanoo.

Syynä on pelko paljastumisesta.

Saksassa Dunkelfeld-niminen projekti on jo pitkään tarjonnut apua Nestorin kaltaisille pedofiileille. Sen suosiosta voi päätellä jotakin.

- Kun terapiaa tarjottiin, varauslistat täyttyivät alta aikayksikön, sanoo Sexpon toiminnanjohtaja Tommi Paalanen.Nestori ei ole poikkeuksellinen siksi, että hän haluaa hillitä seksuaalista taipumustaan. Hänestä tekee poikkeuksellisen se, että hän pitää aiheesta blogia. Nimimerkki Nestori M. ei koskaan käytä internetiä ilman suojattua Tor-verkkoa, joka estää hänen henkilöllisyytensä paljastumisen.

Paljastuminen tuhoaisi nimimerkin takana olevan ihmisen elämän.

Osa blogikirjoituksista on kuohuttavia ja aiheuttavat varmasti useammin inhon kuin ymmärryksen tunteita. Nestori ei kuitenkaan puolustele lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Seksi aikuisen ja lapsen välillä ei ole hänen mielestään mahdollista.

On silti selvää, että monen lukijan on mahdoton sulattaa Nestorin kirjoituksia:

Päivät on rutiinia. Aamulla herään töihin. Töitten jälkeen istun kotona koneella ja selailen netissä keskustelupalstoja, kunnes menen nukkumaan. Välillä pimeässä räntäsateessa lenkillä. Ainoat elämän valopilkut löytyy markettien valosta, jossa näkee ilokseen tyttösiä. Tämän hetken yksi muoti-ilmiö näyttää olevan tähtihousut, joissa säännöllisessä kuviossa tähtiä tai palloja tai muuta sellaista.

Juuri tämä pelottaa. Pystyykö pedofiili hillitsemään itsensä, jos hänelle tulee tilaisuus? Nestori ei ole ollut tekemisissä lasten kanssa eikä ole yrittänyt hakeutuakaan. Hän kuitenkin uskoo, että siitä ei koituisi ongelmia.

- Ei hillitseminen olisi ongelma. Ei tämä edes ole pelkästään seksuaalinen asia, sillä lapset ovat kiinnostavia myös ihmisinä.

Toistaiseksi Nestorin blogi on herättänyt lähinnä asiallista keskustelua, mutta valehteleeko Nestori siitä, että hän haluaa hillitä seksuaalisia halujaan?Tapasin hänet kesällä yleisellä paikalla eteläisessä Suomessa. Tapaamista edelsi pitkä sähköpostiviestinvaihto.

Nestori oli aluksi äärimmäisen epäluuloinen eikä olisi halunnut paljastaa oikeaa henkilöllisyyttään. Minäkin olin epäluuloinen. Olen toimittajan työssäni kohdannut useita pedofiilejä, joille julkisuuden tarkoitus on ollut yrittää oikeuttaa omat rikoksensa. Jotkut pedofiilit näkevät sen eteen paljon vaivaa ja perustelevat ajatusmaailmaansa monimutkaisin teorioin.

Lopulta Nestori uskoi, että lähdesuoja pitää ja suostui paljastamaan henkilöllisyytensä.

Tapaamisessa hän näytti minulle henkilöllisyystodistuksensa. Tapaamisen jälkeen tuplavarmistin salaa hänen henkilöllisyytensä siten, että minulle ei jäänyt enää mitään epäilystä siitä, että hän todella oli se, joka väitti olevansa.

Seuraavaksi tarkistin hänen rikostaustansa. Tulos kertoi, että Nestoria ei ole koskaan tuomittu tai syytetty mistään rikoksesta. Häntä ei ole koskaan edes epäilty rikoksesta (hän ei ole ollut syyteharkinnassa tai esitutkinnassa, josta olisi tehty esitutkinnan rajoittamispäätös).

Miksi hän pitää blogia, joka voi vaarantaa hänen tulevaisuutensa? Nestori istuu puistonpenkillä ja miettii vastausta.

- Kun itse tykkään lapsista ja tiedän, mitä se on, Nestori sanoo.

Hän puhuu hitaasti tunnustellen; aivan kuin hän valmistautuisi rajuun reaktioon.

Pedofilia ei ole rikos. Rikos on se, kun aikuinen harrastaa seksiä lapsen kanssa. Myös sen yritys on rikos. Rikoksen tunnusmerkistön täyttymiseen ei edes vaadita fyysistä seksiä.

Kun Nestori nuorena miehenä alkoi tajuta, että hänen seksuaalinen kiinnostuksensa kohdistuu nuoriin tyttöihin, hän ei tiennyt pedofiliasta tai rikoslaista vielä mitään. Silti hänen ajatuksensa tuntuivat vääriltä. Hän yritti etsiä tietoa kirjastosta.

- Mitään ei ollut. Eikä ole nykyäänkään, Nestori sanoo.

Aina kun hän etsi tietoa pedofiliasta, hän törmäsi kirjoituksiin hyväksikäytöstä. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on kirjoitettu julkisuudessa viime vuosina enemmän kuin koskaan, ja se on hyvä asia. Vakavaan ongelmaan osataan nykyään puuttua paremmin kuin ennen ja entistä useampi rikos paljastuu. Samalla entistä useampi uhri saa apua.

Ongelma ei ole se, että kirjoitetaan paljon hyväksikäytöstä vaan se, että julkisessa keskustelussa puhutaan suhteellisen vähän mahdollisista keinoista ehkäistä hyväksikäyttöä ennalta. Häviävän vähän puhutaan sellaisesta ennaltaehkäisystä, jossa autettaisiin niitä, jotka ilman apua voivat syyllistyä seksuaalirikokseen.

Ennaltaehkäisy on velvollisuus EU-maille. Vuonna 2011 hyväksytyn EU-direktiivin mukaan unionin jäsenvaltioissa on toteutettava ”tarvittavat toimenpiteet” sen varmistamiseksi, että Nestorin kaltaiset henkilöt voivat osallistua ohjelmiin, joiden tarkoitus on ehkäistä rikoksenteon riskiä. Lainkuuliaiset pedofiilit tarvitsevat apua siihen, että eivät toteuta halujaan.

Hoidon hyödyt on yleensä väännettävä rautalangasta: Kun yksi pedofiili saa ennaltaehkäisevää hoitoa, se voi estää monen lapsen hyväksikäytön. Sama pätee myös niihin, jotka on tuomittu rikoksesta. Heidän kohdallaan keskitytään uusintarikollisuuden estämiseen.

Suomeen on yritetty tuoda tällaisia ohjelmia, mutta laajamittaiset kokeilut ovat toistaiseksi kaatuneet rahoituksen puutteeseen. Hillitön viha ja inho pedofiilejä kohtaan estää usein järkevän ajattelun.

Nestori sanoo, ettei ole koskaan oikein ymmärtänyt, miksi joku toteuttaa pedofiilisiä halujaan.

- Onko se välinpitämättömyyttä vai ajatteleeko tällainen ihminen, että kun hän kerran on paha ihminen, se kuuluu hänen kohtaloonsa, Nestori sanoo.

Hän on selvinnyt ilman apua mutta tietää, kuinka tärkeää sen tarjoaminen olisi.

Vain muutaman kerran Nestori on hakenut apua, kerran YTHS:ltä ja myöhemmin Sexpolta. Suhtautuminen oli asiallista, mutta YTHS:llä tietoa aiheesta ei juuri ollut. Sexpolla tietoa oli enemmän, mutta tässä vaiheessa Nestori oli jo oppinut elämään taipumuksensa kanssa.

Sexpo on jo järjestänyt koulutusta terapeuteille, jotka ovat valmiita ottamaan pedofiilejä asiakkaikseen. Toiminnanjohtaja Paalanen on toiveikas: aika voisi olla kypsä pilottihankkeelle, jossa ehkäistäisiin ennalta lapsiin ja nuoriin kohdistuvia seksuaalirikoksia. Sexpo hakee rahoitusta hankkeelle Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Psykoterapeutti Nissisen mukaan pedofilia pitäisi huomioida jo koulujen seksuaalikasvatuksessa.

- Nuoria pelotellaan pedofiileistä, joista luodaan kauhukuvia. Samaan aikaan luokassa saattaa istua joku, joka tuntee vetoa vain lapsia kohtaan, Nissinen sanoo.

Kaikki Nissisen asiakkaana olleet pedofiilit ovat ymmärtäneet oman taipumuksensa jo teini-iässä. Heillä oli tarve puhua.

- Mutta heitä pelotti niin perkeleesti, että sitten tulee poliisi ja joutuu vankilaan, Nissinen sanoo.

Pedofiilin roolimallin pitäisi olla toinen pedofiili mutta sellainen, joka on hakenut apua ja oppinut elämään niin, ettei käytä lapsia hyväkseen.

- Nuorille ei ole hyviä esikuvia siitä, miten elää tämän kanssa, Nestori sanoo.

Tällä hetkellä ainoat esikuvat löytyvät rikosuutisista.

Nestori M. osallistuu lukijakeskusteluun tämän jutun keskusteluketjussa. Hänen nimimerkkinsä kirjoitukset vahvistetaan erikseen ennen julkaisua, jotta kukaan ei voi esiintyä hänen nimissään. Kritiikki ja kyseenalaistaminen on sallittua, mutta keskustelijoiden on pysyttävä hyvän maun rajoissa. Uhkailu, alatyylisyys ja ihmisarvon loukkaaminen on kiellettyä.

Juttu on julkaistu 25.10.2015. Nestori ei enää osallistu jutun keskusteluun.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut