Riikka Pirkkalainen valittiin äänivyöryllä keskustan uudeksi puoluesihteeriksi - Kotimaa - Aamulehti

Riikka Pirkkalainen valittiin äänivyöryllä keskustan uudeksi puoluesihteeriksi

Tässä on keskustan uusi puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen.­

9.6.2018 18:37 | Päivitetty 9.6.2018 19:05

Keskustan uudeksi puoluesihteeriksi on valittu Riikka Pirkkalainen. Hän sai valtaisan äänivyöryn keskustan puoluekokouksessa Sotkamossa.

Pirkkalainen keräsi vaalissa 1 562 ääntä. Hänen vastaehdokkaansa Jirka Hakala keräsi 532 ääntä.

Pirkkalainen on 38-vuotias iisalmelainen pitkän linjan vaikuttaja. Hän on lähtenyt politiikkaan mukaan jo teini-iässä.

Erilaisissa järjestötehtävissä Pirkkalainen on ollut kaikkiaan 23 vuotta. Hänet tunnetaan ahkerana ja sitoutuneena työntekijänä, puolueen työmyyränä.

Ympärivuorokautiset työputket eivät ole Pirkkalaiselle vieraita ja hänen kanssaan työskennelleet kertovat, että tuoreen puoluesihteerin paineensietokyky on omaa luokkaansa.

Perheeseen kuuluvat mies ja poika, joka on innokas jalkapallon harrastaja.

Pirkkalainen mainitsee harrastuksekseen futaajapojan huoltotyöt. Hän kertoo olevansa treenivaatteiden pyykkäri.

Pirkkalainen on kiertänyt ahkerasti maakuntia viime viikot. Hän on ollut huolissaan siitä, että keskustan ääni on kuulunut liian vaimeana. Puolueen viesti ei saisi sekoittua osaksi hallituksen viestintään, varsinkin kun useat vaalit lähestyvät.

Hän kehottaa puoluettaan verkostoitumaan, sillä keskusta ei ole suljettu kupla.

Pirkkalaisen takana oli suuri joukko keskustan eturivin vaikuttajia. Hän toimi perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon avustajana ennen valintaansa.

Pirk­ka­lai­nen aloit­ti eh­do­kas­pu­heen­sa lap­suus­muis­tol­la.

–"Oop­pa Riik­ka vähä hi­li­jem­paa!", sa­noi äiti mi­nul­le, kun olin lap­si ja lei­kin olo­huo­neen lat­ti­al­la. Äi­ti ja isä ha­lu­si­vat kat­soa jo­tain te­le­vi­si­os­ta. Kään­nyin kat­so­maan oh­jel­maa, jos­sa pu­hui silloinen puoluesihteeri Seppo Kää­ri­äi­nen. Se on mi­nun en­sim­mäi­nen muis­ti­ku­va­ni kes­kus­tas­ta, Pirkkalainen muisteli kokousväelle.

Hä­nen mie­les­tään kes­kus­ta on en­nen muu­ta maan hil­jais­ten ää­ni.

–Me em­me ole etu­jär­jes­tö­jen, vaan ta­val­lis­ten suo­ma­lais­ten puo­lue. Eni­ten ha­lu­am­me ol­la ää­ni heil­le, joi­den oma ää­ni on vain kuis­kaus hil­jai­suu­des­sa.

Puolueessa hil­jai­suut­ta pi­tää kuitenkin pe­lä­tä, Pirk­ka­lai­nen totesi.

–Puo­lu­e­sih­tee­rin teh­tä­vä on roh­kais­ta käyt­tä­mään ään­tä. Kes­kus­te­lu pi­tää koo­ta mei­hin ja al­kaa meis­tä. Myös mo­ni­ää­ni­syys on kau­nis­ta, kun­han lo­pul­ta sit­ten lau­le­taan sa­mas­sa kuo­ros­sa. Hiljaisuuden vastavoima on ääni. Ja tässä sitä on tarjolla: 183 senttimetriä vääntöä, voimaa ja kokemusta sekä sitkeyttä. Heti valmiina palvelukseen!

Juttua muokattu 9.6.2018 kello 19.04: Päivitetty kauttaaltaan.

Riikka Pirkkalainen

38-vuotias, kotoisin Iisalmesta.

Toiminut perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) avustajana ennen valintaansa.

Eduskunta-avustajana 2014-2017.

Vuosina 2009-2014 europarlamentaarikko Riikka Pakarisen avustajana.

Projektipäällikkö Luonnontieteiden akateemisten liitto ry:ssä.

Vuosina 2004-2006 lääketieteen tutkija, Kuopion yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala

Koulutus: filosofian maisteri luonnontieteistä

Keskustan puoluehallituksen jäsen 2012-2014

Pohjois-Savon piirin puheenjohtaja 2012-2014

Puoluevaltuuston jäsen 2008-2012

Lukuisia paikallisia luottamustehtäviä paikallisyhdistyksissä, kunnallisjärjestöissä, keskustanuorissa ja keskustalaisissa vuodesta 1994 alkaen.

Iisalmen kaupunginvaltuutettu vuodesta 2013.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?