Timo Soinin näkemyksiä Jussi Halla-ahosta ja perussuomalaisista - Kotimaa - Aamulehti

Timo Soini Aamulehden haastattelussa: "Perussuomalaiset on nyt ihmisvastainen puolue"

Perussuomalaisista lähtenyt entinen puheenjohtaja Timo Soini sanoo totisena, ettei ole katkera eikä vihainen. –Joskus lauma vain alkaa katsoa toiseen suuntaan. Halla-ahon suunta on mielestäni väärä, sillä se on ihmisvastainen suunta.­

28.7.2017 6:15

Perussuomalaisista lähteneen entisen puheenjohtajan, ulkoministeri Timo Soinin (uv) mielestä nykyisen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon perussuomalaiset ei edusta sitä perussuomalaista puoluetta, jonka Soini perusti.

–Jos Halla-aholta kysyy, onko perussuomalaiset kristillissosiaalinen puolue, hän ei voi ikinä vastata siihen myöntävästi, Soini sanoo ja muistuttaa Halla-ahon jo ilmoittaneen, että tasa-arvoisesta avioliitosta äänestämisen olisi pitänyt olla perussuomalaisten kansanedustajille omantunnon asia, eikä perussuomalaisten yhteinen kanta.

Soinin mielestä Halla-ahon johtama perussuomalaiset on ihmisvastainen puolue.

–Vielä tullaan näkemään, että perussuomalaiset alkavat kannattaa eutanasiaa. Se on suoraa seurausta ihmisvastaisesta linjasta. Jos muukalaisen ihmisarvo ei ole sama kuin suomalaisen, sairaan ihmisarvo tuskin on sama kuin terveen.

Mielenmaisema 1980-luvulta

Soinin mielestä perussuomalaisista lähteneen Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän johtajat Simon Elo ja Tiina Elovaara ovat tuoneet ryhmään perussuomalaisten parhaat periaatteet: uv on kansanliike, se ei ole riippuvainen suuresta rahasta eikä järjestövallasta.

Kirjassaan Maisterisjätkä Soini kertoo perussuomalaisia perustettaessa tavoitteena olleen inhimillinen puolue, jonka kautta tavallisen ihmisen ääni tulee kuulluksi. Mitä Soinin perussuomalaisuus sitten oli? Soini piirtää siitä nostalgisen kuvan:

–Henkisesti se oli pienyrittäjä-metsuri, jonka pitää osata monenlaista hommaa, joka on itsellinen eikä muiden komenneltavissa. Vaikka enää ihmisillä ei ole viittä lehmää, mielenmaisema oli sama. Se oli sitä, että naapurin lapsetkin saavat tulla syömään ja kuuluu se lähiöiden luontoääni eli mattojen tamppauksen pauke, Soini tunnelmoi ja myöntää, että hänen maailmankuvansa kumpuaa monen parhaana pitämältä 1980-luvulta.

Sastamalan maisemissa lomaileva Timo Soini punnitsee nyt, mitä 20 vuoden matkasta jäi käteen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?