Tästä syystä Kansi ja areena vaatii EU:n notifioinnin - Kotimaa - Aamulehti

Tästä on kyse Kannen ja areenan viimeisessä jarrussa: Lopullinen sijoittajasopimus odottaa vielä EU:n päätöstä

Havainnekuva monitoimiareenasta.­

30.6.2017 11:35

–Tunnelmat ovat todella hienot, tämä oli päivän iloinen uutinen, Tampereen kaupungin konsernijohtaja Juha Yli-Rajala hehkuttaa heti.

Korkein hallinto-oikeus (KHO) julkaisi tänään perjantaina päätöksensä, jonka mukaan kaksi Kantta ja areenaa koskenutta valitusta on hylätty.

Yli-Rajala kertoo, että KHO:n päätöstä oli osattu jo odottaa tulevaksi. Hankkeen osapuolet olivat kyselleet asiaa aiemmin KHO:lta, joka oli luvannut päätöksen "kesän korvalla".

Viimeinen hankkeen toteutumisen tiellä oleva jarru on EU:ssa. Kansi ja areena odottaa EU:n notifiointia, jossa EU kuittaa, ettei hanke sisällä kiellettyä valtion tukea.

–Maamme hallituksen päätös on ollut antaa hankkeeseen 18 miljoonaa euroa valtionosuutta. Lisäksi Tampereen kaupunki on mukana toimijana. Me pidämme kaupunkia tasaveroisena sijoittajana, eikä kaupungin osuus ole mitään tukea. EU:ssa tarkistetaan myös kaupungin rooli hankkeessa yhtä lailla kuin valtion osuus, Yli-Rajala selittää.

Havainnekuva areenan edustalta.­

Konsernijohtajan mukaan EU:n päätös asiasta pitäisi tulla viimeistään elokuun aikana. Kaupunki ei usko, että EU:lla on mitään sanomista hankkeen rahoitukseen.

Kun EU-notifiointi on kunnossa, sen jälkeen ei enää voi tulla minkäänlaisia kapuloita Kannen ja areenan rattaisiin?

–Ei meidän käsittääksemme. Sen jälkeen kaikki näyttää hienolta. Sitten voimme kirjoittaa lopulliset osakassopimukset ja tehdä erikseen vielä rakentamispäätökset.

–Loppuvuonna töiden pitäisi lähteä käyntiin. Se on tietysti kiinni meidän sijoittajakumppaneistamme. Käsittääkseni silläkin puolella kaikki on kunnossa, eli ei ole tiedossa mitään sellaista, mikä estäisi hankkeen liikkeelle lähdön, Yli-Rajala kertoo.

Havainnekuva pilvenpiirtäjistä.­

Tällainen sijoittajatilanne on nyt: Kaupunki on vähemmistöosakas

Kansi ja areena -hankkeen toteutuksesta on tehty ehdollinen osakassopimus sijoittajaryhmän ja Tampereen kaupungin välille. Hankkeen pääosakas on SRV:n, LähiTapiola-ryhmän ja OP Ryhmän vakuutus- ja eläkeyhteisöjen yksityinen sijoittajaryhmä ja vähemmistöosakkaana Tampereen kaupunki.

–Asiat etenevät hyvää vauhtia. En pysty sanomaan, koska aloitamme, mutta EU:n notifioinnin jälkeen teemme päätökset aikataulusta, sanoo varatoimitusjohtaja Timo Nieminen SRV:stä.

Hän uskoo, että jääkiekon MM-kisat onnistuvat monitoimiareenassa.

Sijoittajaryhmä ja Tampereen kaupunki muodostavat areenakonsortion, joka rakennuttaa monitoimiareenan ja harjoitushallin. Lisäksi sijoittajaryhmä rakennuttaa hankkeen muut osat eli asuintornit, hotellin, toimisto- ja liiketilat sekä pysäköintihallin. Kokonaisuuteen kuuluu myös kuuden asuinkerrostalon rakennuttaminen Ranta-Tampellaan.

Kaupunki sijoittaa hankkeeseen 4 miljoonan euron pääomaosuuden ja sijoittajaryhmä yhdessä 6 miljoonan pääomaosuuden. Lisäksi sekä kaupunki että sijoittajaryhmä ottavat hankkeelle 22 miljoonan euron lainan.

Koko Kansi ja areena -hankkeen kokonaisarvo on yli 500 miljoonaa euroa, mistä areenan ja harjoitushallin osuus on noin 100 miljoonaa euroa.

Osakassopimus on vielä ehdollinen ja vaatii vielä kaikkien osapuolten lopullisen hyväksynnän. Ehdollisuus on johtunut sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsittelyssä olleista valituksista sekä EU-notifioinnin puuttumisesta.

Havainnekuva koko Kannen ja areenan alueesta.­

Kaksi valitusta alkuvuodesta 2017

Kansi ja areena -hankkeesta tehtiin alkuvuodesta 2017 kaksi valitusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO).

Niiden takana olivat Tampereen kaupunginvaltuutettu, nykyisin Vaihtoehto Tamperetta edustava Aarne Raevaara ja valtuustosta nyt pudonnut perussuomalaisten valtuutettu Ossi Aho.

Valittajien mielestä kaupungin päätöksenteko asiassa oli salailevaa ja perustui tarkoituksenmukaiseen laintulkintaan.

KHO:ta pyydettiin myös tutkimaan, voiko Tampereen kaupunki näin sijoittaa yksityiseen hankkeeseen 60 miljoonaa ja ottaa kantaakseen huomattavan riskisijoituksen ilman turvaavia ehtoja.

KHO hylkäsi kaikki valittajien vaatimukset. Päätös julkistettiin 30. kesäkuuta.

Tampereen on tarkoitus isännöidä kisoja uudessa monitoimiareenassa, joka valmistuu nykyisten suunnitelmien mukaan Tampereen Kansi ja areena -hankkeen ensimmäisessä vaiheessa vuoden 2020 lopussa. Rakentamisen on määrä alkaa jo kuluvan vuoden 2017 syksyllä.

Rakentaminen ei voi alkaa ennen EU:n hyväksyntää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?