Tiina Elovaara kokee olonsa turvattomaksi Halla-ahon valinnan jälkeen - Kotimaa - Aamulehti

Tiina Elovaara Ylellä Halla-ahon valinnan jälkeen: "On turvaton olo"

10.6.2017 14:10

Pirkanmaalainen kansanedustaja Tiina Elovaara oli huolestunut sen jälkeen, kun Jussi Halla-aho valittiin perussuomalaisten puheenjohtajaksi puoluekokouksessa Jyväskylässä.

–Olen huolissani puolueen suunnasta ja omasta paikastani. On turvaton olo, Elovaara kommentoi tuntemuksiaan Ylen haastattelussa.

Elovaara kertoo, että hänellä on monia kysymyksiä esitettävänä uudelle puheenjohtajalle siitä, mihin suuntaan puolue on menossa. Elovaara mainitsee itselleen tärkeiksi asioiksi vähäosaisten tukeminen, tasa-arvon ja ihmisoikeudet.

Elovaara ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan ole vaihtamassa puoluetta. Hän kertoo kokeneensa puolueessa erilaisuutta ja ulkopuolisuutta ikänsä ja sukupuolensa vuoksi.

–Tämä ei ole se sama puolue, johon lähdin mukaan 10 vuotta sitten. En ole kuitenkaan harkinnut muita puolueita. Perussuomalaiset on kotini, eikä kodin vaihtaminen ole ratkaisu.

–Jussilla on nyt kaksi vuotta aikaa näyttää kyntensä. Olemme kuitenkin sidottuja hallitusohjelmaan, eli mitään hirveän radikaaleja ratkaisuja ei voi tulla, paitsi jos olemme oppositiossa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut