Älä arkaile luistelua – Siinä kehittyy aikuisenakin melkein lapsen lailla: Lue vinkit aloittamiseen

Aikuisena luistelun aloittaminen tai jäälle palaaminen voi tuntua vaikealta. Jääkiekkovalmentaja Petri Kauppila näyttää perusliikkeet, joilla pääsee alkuun.

Nina Susi
Älä arkaile luistelua – Siinä kehittyy aikuisenakin melkein lapsen lailla: Lue vinkit aloittamiseen

Tuki. Luistimet kannattaa sitoa tiukasti erityisesti kengän alaosasta sekä nilkan kohdalta, jotta niillä saa hyvän tuntuman jäähän.

Tapani Juusola

Aikuisiällä luistelun opettelu tai palaaminen jäälle vuosien, jopa vuosikymmenten jälkeen saattaa tuntua vaikealta. Jopa pelottavalta.

- Varmasti se jonkin verran pelottaa. Mielessä on liikaa epävarmuutta, ja siksi luistelua ei halua lähteä edes kokeilemaan, jääkiekkovalmentaja Petri Kauppila mietiskelee.

Mutta Kauppilalla on lohdullista sanottavaa sekä aloitteleville luistelijoille että uudestaan luistimien päälle haluaville.

- Luistelussa kehittyy aika nopeasti. Luistelu on haasteellista, mutta oppimisen tunne on kuitenkin hyvä. Ja kun saa vauhtia päälle, niin haluaa oppia lisää.

Nina Susi
Lähtöasento. Kun lähdet luistimilla liikkeelle, älä lähde viemään jalkoja suoraan eteenpäin niin kuin kävelisit tai juoksisit, vaan laita jalat ankkamaisesti sivuille ja lähde siitä toisella jalalla potkaisemaan.

Terävät ja tukevat luistimet, oikeanlaiset potkut ja tasapaino on kaiken perusta.

Lähtöasennossa jalat eivät ole suorassa, vaan sivuilla niin kuin ankalla. Siitä asennosta lähdetään potkimaan. Toinen jalka lähtee liukumaan ja toinen potkaisee vähän vauhtia. Potkun suunta on takaviistoon ja liu’un suunta etuviistoon. Koko terä potkaisee.

- Potkuilla ja tasapainolla on suurin merkitys. Luistelussa pitää uskaltaa liikkua, luistella. 105–110 asteen polvikulmalla luistelu on tehokkainta, Kauppila opastaa.

Nina Susi
Potku. Toinen jalka lähtee liukumaan ja toinen potkaisee vähän vauhtia. Potkun suunta on takaviistoon ja liu’un suunta etuviistoon. Koko terä potkaisee. Liukuvaiheessa paino on kokonaan liukuvalla jalalla. Kädet rytmittävät jalkojen liikettä.

Rohkeudella ja oikealla potkutekniikalla pääsee liikkeelle, mutta paljon ratkaisee myös se, minkälaiset luistimet on alla. Hyvä luistin tukee nilkkaa. Ihan matala- tai löperövartinen luistin ei anna tarvittavaa tukea.

- Luistimilla on vaikutusta siihen miten hyvin oppii luistelemaan. Luistimen kenkien pitää olla hyvänmuotoiset ja tukevat, Kauppila painottaa.

Tasapainon kannalta terässä pitää olla tarpeeksi suoraa osuutta.

- Terä ei saa olla ”keinulauta”. Luistimien täytyy olla myös terävät, silloin niihin pystyy luottamaan. Tylsillä luistimilla tulee kaatumisia ja epävarmuus haittaa opettelua.

Kaunot vai hokkarit? Toisin kuin usein luullaan, kaunoluistimilla luistelu on tasateräluistelua. Jos on opetellut potkimaan kaunoluistimien etuterän piikeillä, niin se on väärä tapa.

- Kaunoluistimilla luistelun harha on, että potkaistaan etuosan piikeillä. Ne on kuitenkin tarkoitettu vain hyppyjä, piruetteja ja askeleita varten. Potkut ovat kaunoilla ja hokkareilla ihan samat eli takaviistoon, taitoluisteluvalmentaja Anneli Kunnari sanoo.

Nina Susi
Vaihto. Potkun jälkeen jalka palautetaan vartalon alle. Paino vaihdetaan toiselle jalalle ja aloitetaan uusi potku. Kun saa vauhtia voi liukua myös kahdella jalalla ja kokeilla nostaa toista jalkaa ylös. Kahdella jalalla voi kokeilla kyykkyyn menemistä.

Hän kannustaa naisia kokeilemaan luistelua myös hokkareilla.

- Kuitenkin aikuisiällä kannattaa mennä hokkareilla jäälle vain, jos on oppinut luistelemaan oikein kaunoluistimilla. Eli jos on tottunut piikeillä luistelemaan suoraan, sellaisella tavalla hokkareilla kaatuu, Kunnari muistuttaa.

Nina Susi
Liukuvaiheessa paino on kokonaan liukuvalla jalalla.

Liukuvaiheessa paino on kokonaan liukuvalla jalalla.

Hokkareilla on etunsa kaunoluistimiin nähden.

- Tavalliset kaunoluistimet eivät ole niin tukevat kuin hokkarit. Toki on todella tukeviakin kaunoluistimia, joissa kenkä ei liiku, mutta sellaiset luistimet ovat hintavia, Kunnari toteaa.

Nina Susi
Aurajarrutus. Voit pysäyttää luisteluvauhdin aurajarrutuksella kääntämällä molempien jalkojen varpaita kohti toista jalkaa. Pudota paino samalla etuviistoon kohti jäätä ja jousta polvista jarrutuksen aikana.

Petri Kauppila toimii Kemin Lämäreiden valmennuspäällikkönä. Hän on melkein syntynyt luistimet jalassa, sillä omien muistikuviensa mukaan hän oppi luistelemaan heti silloin kun oppi kävelemäänkin.

- Omalla pihalla jo juoksin luistimilla ja järven jäällä luisteltiin.

Hän on nähnyt paljon jäälle palaavia, uudelleen aikuisiällä luistelun aloittaneita.

- Luistelu on vähän kuin polkupyörällä ajo, sitä ei unohda. Onpa joku tullut vanhoilla 70-luvun luistimillakin luistelemaan ja onnistunut pysymään pystyssä.

Nina Susi
Jääkiekkojarrutus. Voit pysäyttää vauhdin nopeasti jääkiekkojarrutuksella. Siinä molemmat jalat käännetään sivuttain samaan suuntaan, jolloin molemmilla terillä jarrutetaan samanaikaisesti. Jousta polvista jarrutuksen aikana.

Kommentit (1)

  • Paavo Markuksela

    Jos aikoo saada vauhtia luisteluun, niin hokkaria työnnetään alussa suoraan sivulle. Siten saadaan pienellä liikkeellä enemmän eteenpäin vievää matkaa.
    Tätä korosti luistelukisojen selostajakin. Taannoin pidetyissä luistelukilpailuissa.
    Muutoin asialliset kannan otot.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio