Akaan kaupunginjohtajan irtisanomista käsitellään sunnuntaina joka tapauksessa – Viitasaari ei vastaa viesteihin

Alma Median arkisto
Akaan kaupunginjohtajan irtisanomista käsitellään sunnuntaina joka tapauksessa – Viitasaari ei vastaa viesteihin

Akaan kaupunginjohtajan Aki Viitasaaren erottamisprosessi on ollut monimuotoinen.

Sari RautanenAamulehti

Akaan kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren irtisanomista käsittelevä valiokunta aikoo kokoontua joka tapauksessa Akaassa sunnuntaina.

Kaupunginjohtajalla on ollut kymmenen päivää aikaa antaa lausuntonsa asiasta, ja määräaika päättyy valiokunnan puheenjohtajan Mika Pajasmaan mukaan lauantaina.

–Laissa on sanottu, että vastineen antamiseen pitää olla riittävästi aikaa. Valiokunnassa puhuimme, että viikon ja kahden viikon väli on sopiva aika, ja päädyimme kymmeneen päivään.

Pajasmaa ei ole saanut yhteyttä kaupunginjohtaja Viitasaareen eikä tiedä, tuleeko lausuntoa vai ei. Palasmaa oli kesämökillään ja osasi sanoa, että ainakaan torstai-iltaan mennessä lausuntoa ei ollut tullut.

–Hän ei ole vastannut tekstiviesteihin, sähköpostiin tai kirjepostiin.

Kaupunginjohtaja on kutsuttu kokoukseen, joten hän voi tulla kuulluksi myös siellä.

Jos kaupunginjohtaja ei tule paikalle eikä toimita lausuntoa, valiokunta toteaa, että hän ei halua tulla kuulluksi. Sen jälkeen asia menee kaupunginhallitukseen ja sieltä viimeiseen valtuuston kokoukseen, joka järjestetään 31. toukokuuta.

–Jos lausunto tulee, katsomme mitä siinä on ja vaikuttaako se meidän omaan muistioon.


Kommentit (3)

  • Nimetön

    Akaan kaupunki on vastaanottanut tiedon, että Viitasaari jättää vastineensa maanantaina.
    Verhot heiluu nyt kaupungintalolla.

    Mikä on vastineen viimeinen jättöpäivä, lauantai vai maanantai ? Onko sillä ylipäänsä mitään merkitystä koska näkeehän sen jo kaukaa ettei Viitasaarta ole
    tarkoitus kuulla tässä asiassa. Ollaan vain kuuntelevinaan.

  • Nimetön

    Melko erikoista käytöstä kaupunginjohtajalta painua maan alle. Kaupunginjohtajan työ on johtaa ja kun henkilö ei sitä tee, niin ei tehtävässä oikein voi jatkaa.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet