Aamulehti selvitti: Kansa valitsi hyvätuloisia Tampereen päättäjiksi – Katso, paljonko valtuutetut tienasivat

Tampereen kaupunginvaltuutettujen tulot ovat selvästi suuremmat kuin tavallisilla kuntalaisilla. Päättäjät ovat myös koulutustasonsa puolesta eliittiä.

Alma Median arkisto
Aamulehti selvitti: Kansa valitsi hyvätuloisia Tampereen päättäjiksi – Katso, paljonko valtuutetut tienasivat

Tämä kolmikko tienasi eniten Tampereen kaupunginvaltuutetuista vuonna 2015. Anna-Kaisa Ikonen (keskellä), Lauri Lyly (kuvassa oikealla) ja Atanas Aleksovski (kuvassa vasemmalla).

Tatu AiroAamulehti

Tamperelaiset äänestivät kevään kuntavaaleissa uuteen kaupunginvaltuustoon hyvin koulutettuja ja hyvin ansaitsevia päättäjiä.

Aamulehti selvitti vastavalittujen kaupunginvaltuutettujen valtionverotuksessa verotettavat ansio- ja pääomatulot vuodelta 2015. Tämän tuoreempia tietoja ei vielä ole saatavissa.

Tampereen uudet kaupunginvaltuutetut ansaitsivat vuonna 2015 valtionverotuksessa verotettavia ansiotuloja keskimäärin 57 822 euroa vuodessa. 12 kuukaudelle jaettuna summa tekee 4 819 euroa. Valtionverotuksessa verotettavista tuloista on tehty lainmukaiset vähennykset, eli päättäjien bruttoansiot ovat olleet todennäköisesti vielä hieman niitä suuremmat.

Päättäjät ansaitsevat keskimäärin yli kaksi kertaa sen, mitä tavalliset tamperelaiset. Tampereen kaupungin kaksi vuotta sitten tekemän selvityksen mukaan vuonna 2013 tamperelaisten tulonsaajien veronalaiset keskitulot olivat 27 587 euroa eli 2299 euroa kuussa.

67 valtuutetusta vain 12 ansaitsi vähemmän kuin 27 587 euroa vuodessa.

67 päättäjästä 21:llä oli lisäksi vähintään 100 euroa valtionverotuksessa verotettavia pääomatuloja vuonna 2015. Pääomatuloja ovat esimerkiksi osinko-, vuokra- ja tietynlaiset myyntivoittotulot. Eniten pääomatuloja, 27 136 euroa, oli opettaja Matti Helimolla (vihr.).

Pormestari ansaitsi eniten

Uuden kaupunginvaltuuston suurituloisin vuonna 2015 oli silloinen Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen (kok.), jolla oli valtionverotuksessa verotettavia ansiotuloja 193 882 euroa ja pääomatuloja 4182 euroa. Toiseksi eniten ansaitsi uusi pormestari, vuonna 2015 SAK:n puheenjohtajana toiminut Lauri Lyly (sd.) Hän sai valtionverotuksessa verotettavia ansiotuloja 182 829 euroa ja pääomatuloja 4691 euroa. Kolmanneksi eniten ansaitsi nyt Kotilinnasäätiön toiminnanjohtajana työskentelevä, Tampereen seudun ammattiopisto Tredun toimialajohtajan tehtävästä virkavapaalla oleva Atanas Aleksovski (sd.). Hän ansaitsi valtionverotuksessa verotettavia ansiotuloja 106 637 euroa ja pääomatuloja 22 942 euroa vuonna 2015.

Näyttävää vaalikampanjaa käynyt uusi kaupunginvaltuutettu, yrittäjä Veikko Vallin (Tapu.) ansaitsi julkisten verotietojen mukaan valtionverotuksessa verotettavia tuloja vuonna 2015 nolla euroa. Tyhjätaskusta ei kuitenkaan ole kysymys. Vallin myi aikanaan yrityksensä ja ansaitsi vuonna 2009 verotettavia tuloja noin kaksi miljoonaa euroa.

Kokoomuksessa kovatuloisia

Valtuutettujen keskituloissa on suuria eroja valtuustoryhmittäin. Keskimäärin eniten ansio- ja pääomatuloja ansaitsivat kokoomuksen, rkp:n ja kristillisdemokraattien valtuutetut. Heidän keskiansionsa vuoden 2015 tulotietojen perusteella oli 74 744 euroa. Toiseksi kovin keskitulo oli sdp:ssä, 68 781 euroa. Keskustan keskitulo oli 65 447, vihreiden 56 592, vasemmistoliiton 37 894, perussuomalaisten 37 346 ja Tampereen puolesta ry:n 34 174 euroa.

Korkeasti koulutettuja

Valitut päättäjät ovat myös keskimäärin korkeasti koulutettuja. Aamulehti selvitti mahdollisimman monen Tampereen kaupunginvaltuutetun koulutustaustan julkisista lähteistä kuten päättäjien kotisivuilta ja vaaliehdokassivuilta.

Valtuutetuista suurimmalla osalla on korkea-asteen tutkinto eli alimman korkea-asteen, alemman tai ylemmän korkeakouluasteen tai tutkijakouluasteen tutkinto. Tohtoreita on ainakin kolme: Ikonen, Sakari Puisto (ps.) ja Sinikka Torkkola (vas.). Lääketieteen lisensiaatteja on ainakin kaksi ja tekniikan lisensiaatteja yksi. Maistereita on 67-paikkaisessa valtuustossa ainakin 24 ja diplomi-insinöörejä ainakin kolme, samoin insinöörejä. Lisäksi on esimerkiksi kandidaatteja, merkonomeja ja ensihoitajia.

Kuntalaisista vähemmistöllä on korkea-asteen tutkinto. Tilastokeskuksen mukaan 35,4 prosenttia yli 15-vuotiaista tamperelaisista oli vuonna 2015 suorittanut korkea-asteen tutkinnon.

Päättäjiksi hakeutuu aktiivisia

On tavallista, että kaupunginvaltuutetut ovat keskimäärin kovatuloisempia ja paremmin koulutettuja kuin kuntalaiset. Päättäjiksi hakeutuu yleensä ihmisiä, jotka ovat aktiivisia ja haluavat vaikuttaa yhteisiin asioihin.

Korkea koulutustaso ei takaa hyvää päätöksentekokykyä, mutta siitä tuskin on ainakaan haittaa kaupunginvaltuustolle.

Ei myöskään välttämättä ole ongelma, että kaupunginvaltuusto ei ole täydellisen edustava otos tamperelaisista. Jos päättäjät pystyvät irrottautumaan omasta taustastaan, he voivat tehdä kaikkia tamperelaisia palvelevia päätöksiä.

Jukka-Petteri Eronen

Eniten pääomatuloja

Tampereen kaupunginvaltuutetuista eniten valtionverotuksessa verotettavia pääomatuloja vuonna 2015 oli seuraavilla:

1. Matti Helimo (vihr.) 27 136 euroa

2. Atanas Aleksovski (sd.) 22 942 euroa

3. Anne-Mari Jussila (kok.) 22 493 euroa

4. Sari Tanus (kd.) 21 686 euroa

5. Matti Höyssä (kok.) 19 866 euroa

6. Ilkka Sasi (kok.) 17 015 euroa

7. Mikko Alatalo (kesk.) 8377 euroa

8. Lauri Lyly (sd.) 4691 euroa

9. Anna-Kaisa Ikonen (kok.) 4182 euroa

10. Aarne Raevaara (VaTa.) 4150 euroa


Kommentit (9)

  • Nimetön

    Valtiolla ja kunnalla on pitkä ja leveä leipä tuon perusteella. Olisi mukava saada normaaleja yksityisellä sektorilla olevia ihmisiä mukaan päättämään asioista. Nyt näyttää siltä että kuntapolitiikka on valtion ja kunnan palkollisten hommia. Tosin ehkä sillä sektorilla on aikaa ja intressiä enemmän tähän politikointiin.

  • Nimetön

    Ei ne suuret tulot mutta kunnon koulutus pitäisi olla. Mielellään yliopistotasoinen.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet