25 astetta paukahti rikki! – Helle enää kymmenesosa-asteen päässä

Jukka Ritola
25 astetta paukahti rikki! – Helle enää kymmenesosa-asteen päässä

Perjantaina päästiin nauttimaan helteistä. Elias, Emil ja Mari Siiskonen rantahietikossa.

Sari RautanenAamulehti

Perjantai on tuonut kauan odotetut kesälämpötilat Etelä- ja Keski-Suomeen, eikä Pirkanmaa ole poikkeus. Iltapäivällä lämpömittarilukemat ovat kivunneet Tampereella aivan hellerajan tuntumaan.

Härmälässä on mitattu tasan 25 astetta.

–Viranomaiset ovat päättäneet, että vasta 25,1 astetta on hellettä eli kymmenesosa-asteen päässä ollaan vielä, sanoo meteorologi Kristian Roine Forecalta.

Pirkkalassa on mitattu perjantaina niin ikään hellerajaa hipovat lukemat 24,8 astetta. Tampereen keskustassa on jääty vain hieman yli 24 asteeseen.

 

Roine kertoo, että huippulämmöt mitataan tyypillisesti kello puoli neljän aikaan iltapäivällä. Hellerajan rikkoutuminen perjantain aikana ei siis ole enää todennäköistä.

Hellelukemia on mitattu perjantaina noin kymmenessä kunnassa. Suurimmat lukemat eli 26,9 astetta mitattiin Lammilla.

Perjantain lämpötiloihin ei enää ylletä lähipäivinä. Lauantaina lämpötilalukemat ovat noin viisi astetta perjantaita matalampia.

–Jatkossa voi tapahtua kyllä parinkymmenen asteen ylityksiä, mutta hellettä en uskalla ennustaa.


Lue myös nämä


Kommentit (4)

  • Nimetön

    Onneksi on ilmastoitu asunto ja auto.

  • Nimetön

    Aivan ihanaa kesäsäätä tämä päivä , toivottavasti jatkuisi , mutta kun lupasivat kylmenevää !

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet