Aikaa puutarhaunelmille

Poikkeustila näkyy kasvien hurjan myynnin lisäksi myös tavallisissa kodeissa. Neljä pirkanmaalaista päästi Aamulehden vierailemaan koteihinsa ja puutarhoihinsa.

Sanna Tuurnas unelmoi juovansa aamukahvia oman siirtolapuutarhan terassilla.


Aamulehti

Sanna Tuurnas tekee uudesta siirtolapuutarhapalstastaan omanäköistään paratiisia. Opiskelijapariskunnan Tanja Tähtiahon ja Valtteri Martikaisen pieni kaksio alkaa muistuttaa kasvihuonetta. Noora Hokkanen taas innostui uudesta kasvihuoneestaan, jossa touhuta poikansa kanssa. Viherkasviharrastaja Petra Toivosen puutarhaan iski tuholainen, mutta onneksi hänellä oli aikaa hoivata rakkaat kasvinsa kuntoon. Aamulehti esittelee korona-ajan erilaiset puutarhat.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut