THL: Koronaviruksen uutta alalinjaa havaittu ensimmäistä kertaa Suomessa

Muunnoksen ei THL:n mukaan tiedetä aiheuttavan muita muunnoksia vakavampaa tautia.

13.1. 11:07 | Päivitetty 13.1. 12:13

Aamulehti

Suomessa on tehty ensimmäinen havainto koronaviruksen omikronmuunnoksen XBB.1.5 -alalinjasta, Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) kertoo perjantaina. Muunnos on nimetty krakeniksi.

Havainto omikronin uudesta alalinjasta tehtiin THL:n seurannassa, jossa selvitetään eri virusvarianttien esiintymistä Suomessa. Seurannasta saadut tiedot päivittyvät tartuntatautirekisteriin ja seurantasivulle kahden kolmen viikon viiveellä näytteenotosta.

Maailmalla alalinjasta tehtiin ensimmäiset havainnot lokakuussa Yhdysvalloissa. Tämän jälkeen alalinjaa on havaittu sekä Britanniassa että useissa EU- ja ETA-alueen maissa.

THL:n johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra kertoo tiedotteessa, että oli odotettavissa, että kyseistä virusmuunnosta löytyy ennen pitkää myös Suomesta. XBB.1.5-alalinjan virusten arvioidaan tarttuvan herkästi, ja kuten tällä hetkellä Suomessa kiertävät omikronvariantit, XBB.1.5 väistää tehokkaasti immuunisuojaa.

Savolainen-Kopran mukaan tällä hetkellä sen ei kuitenkaan tiedetä aiheuttavan muita omikronvirusmuunnoksia vakavampaa tautia, ja rokotesuoja vakavaa tautia vastaan on säilynyt erinomaisena varianteista riippumatta.

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut