Ruotsi ja Saksa alkavat vaatia Kiinasta tulevilta matkustajilta koronatestiä

Kiinasta tulleita matkustajia koronatestauksessa Incheonin kansainvälisellä lentoasemalla Etelä-Koreassa 3. tammikuuta.

5.1. 11:03 | Päivitetty 5.1. 13:08

Helsinki

Ruotsi alkaa lauantaista lähtien vaatia Kiinasta saapuvilta matkustajilta negatiivista koronatestiä, ilmoittaa sosiaaliministeri Jakob Forssmed uutistoimisto TT:n mukaan. Testivaatimus on voimassa kolmen viikon ajan ja koskee aikuisia ja yli 12-vuotiaita lapsia riippumatta siitä, ovatko matkustajat rokotettuja vai ei.

Testivaatimus ei koske Ruotsin kansalaisia eikä Ruotsissa tai EU-maissa pysyvästi asuvia.

Toimellaan Ruotsi haluaa jarruttaa uusien virusmuunnoksien leviämistä ja siten keventää terveydenhoidon kuormitusta.

Myös Saksa alkaa lähiaikoina vaatia Kiinasta saapuvilta matkustajilta negatiivista koronatestiä, ilmoittaa maan terveysministeri Karl Lauterbach. Lauterbachin mukaan Kiinasta saapuvien pitää esittää ainakin pikatestin tulos saadakseen saapua Saksaan. Syynä on koronan nopea leviäminen Kiinassa sen jälkeen, kun maa luopui tiukoista rajoitustoimista.

Testejä vaativat Euroopan maista myös muun muassa Britannia, Ranska ja Espanja sekä Euroopan ulkopuolella Australia, Kanada ja Yhdysvallat.

Ministerit kokoontuvat

Korona-asioista vastaavat ministerit kokoontuvat illalla. STT:n tietojen mukaan kokouksessa käydään läpi EU-maille eilen annettua testisuositusta ja miten Suomi asiaan reagoi.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) on aiemmin kertonut suhtautuvansa varovaisen myönteisesti siihen, että Suomi voisi vaatia Kiinasta saapuvilta matkailijoilta koronatestitodistuksen. Moni maa on jo aiemmin päätynyt samaan ratkaisuun.

Eilen EU-maita voimakkaasti suositeltiin vaatimaan kaikilta Kiinasta saapuvilta matkustajilta negatiivista koronavirustestiä, joka pitäisi tehdä 48 tuntia ennen matkan alkua.

Useampi Euroopan maa on jo ilmoittanut ryhtyvänsä vaatimaan testejä, joukossa muun muassa Britannia, Ranska ja Espanja.

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut