Kahdeksan kuoli, kun koronavirus levisi dementia­kodissa Ylöjärvellä – Hoitajat kertovat nyt rankasta ajasta: ”Yhtään enempää ei olisi voinut tehdä”

Tarkasta suojautumisesta huolimatta 20 asukasta sai koronatartunnan dementiakodissa Ylöjärvellä. Keihäsniemen dementiakodin hoitajat kertovat nyt poikkeuksellisista viikoista työpaikallaan. ”Kyllä siinä hetken tunsi itsensä hyvin yksinäiseksi.”

Sairaanhoitaja Marjo Kuivasniemi (vas.) ja ohjaajana työskentelevä lähihoitaja Heidi-Maria Haukijärvi kertovat, että arki on palannut normaaliksi Keihäsniemen dementiakodissa maaliskuun raskaiden viikkojen jälkeen.

14.4. 6:00

Aamulehti

Helmikuun lopussa ylöjärveläisessä Keihäsniemen dementiakodissa tapahtui se, mikä oli kaksi vuotta pystytty estämään: koronavirus pääsi paikkaan, jossa asui 21 iäkästä ja heikkokuntoista ihmistä.

Noin kaksi viikkoa myöhemmin yksi tartunnan saanut asukas kuoli ja lopulta lyhyessä ajassa 20:stä koronatartunnan saaneesta asukkaasta kuoli kaikkiaan kahdeksan. Ylilääkäri ja tartuntatautilääkäri Teija Lahti Ylöjärven kaupungilta sanoo, että tiedossa kuitenkin on, että vaikka kuolema tapahtui koronaepidemian aikana, ei kaikkien kuolinsyy ollut korona.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut