Kiinassa kirjattiin eniten uusia koronatartuntoja sitten helmikuun 2020 – Suzhoussa löytyi omikronin uusi variantti

Suojavarusteisiin pukeutuneet työntekijät ja vapaaehtoiset testasivat Shanghain asukkaita perjantaina 1. huhtikuuta.

3.4. 12:18

Kiina ilmoitti sunnuntaina 13 000 uudesta koronavirustartunnasta. Määrä on suurin sitten helmikuun puolivälin vuonna 2020, jolloin meneillään oli epidemian ensimmäinen aalto. Uusia kuolemantapauksia ei maan viranomaisten mukaan ole kirjattu.

Nyt virus kurittaa erityisesti Shanghaita, jossa suurin osa uusista tartunnoista on tullut ilmi asukkaiden joukkotestauksissa. Shanghain länsipuolella sijaitsevasta Suzhousta on myös kerrottu löytyneen uusi omikronmuunnoksen variantti, jota ei Kiinan valtionmedian mukaan ole paikallisissa tai kansainvälisissä tietokannoissa.

Maaliskuuhun asti Kiinan strategia pitää tartunnat mahdollisimman lähellä nollaa piti tartuntamäärät kaksi- tai kolmenumeroisina, mutta helposti tarttuva omikronmuunnos on nyt levinnyt yli kymmeneen maakuntaan. Maassa on jälleen ryhdytty mittaviin sulkutoimiin.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut