Pirkanmaalla varmistunut 794 uutta koronavirustartuntaa - Koronavirus - Aamulehti

Pirkanmaalla varmistunut 794 uutta koronavirustartuntaa

Koko epidemian aikana Pirkanmaalla on torstaihin mennessä raportoitu nyt 28 078 tartuntaa.

Näin koronatestaus sujui Rauman terveysaseman drive in -testauspisteellä 28. joulukuuta 2021.

13.1. 10:10

Aamulehti

Pirkanmaalla on varmistunut 794 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) torstaina. Koska testauskäytännöt ovat muuttuneet, eikä kaikkia lieväoireisia enää testata, todellinen tartuntojen määrä on todennäköisesti korkeampi.

Päivittäisissä tartuntamäärissä on ollut viime aikoina hajontaa. Taysin infektiolääkäri Jaana Syrjänen totesi Aamulehdelle pari viikkoa sitten, että lukuja kannattaa seurata viikkotasolla, ei niinkään päivittäin.

Esimerkiksi ajalla 6.–12.1. Tays raportoi Pirkanmaalle yhteensä 3 828 tartuntaa. Keskimäärin tartuntoja on todettu siis 547 päivässä. Tätä edeltävän viikon ajalta 30.12.–5.1. Tays kertoi kaikkiaan 3 531 tartunnasta.

Koko epidemian aikana Pirkanmaalla on torstaihin mennessä raportoitu nyt 28 078 tartuntaa.

Koronajäljityksestä luovutaan Pirkanmaalla muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kertoi asiasta keskiviikkona. Koronavirukselle altistuneita jäljitetään jatkossa terveydenhuollon yksiköihin, hoivalaitoksiin ja asumisyksiköihin liittyen.

Lue lisää: Karanteeni poistuu ja sairastuneiden eristys lyhenee viiteen päivään Pirkanmaalla – koronajäljityksestä luovutaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta

Sairaalahoidossa olevien koronatartunnan saaneiden määrä on noussut viime viikkoina niin koko maassa kuin Taysin erityisvastuualueella.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tietojen mukaan Taysin erityisvastuualueella oli keskiviikkona sairaalahoidossa 104 koronapotilasta. Heistä 12 oli tehohoidossa. Taysin erityisvastuualueeseen kuuluvat Pirkanmaa, Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut