Rokotusväli Tampereella: Kolmannen rokotteen saa viiden kuukauden kuluttua - Koronavirus - Aamulehti

Rokotusväli lyheni Tampereella: 18 vuotta täyttäneet voivat nyt saada kolmannen korona­rokotteen viiden kuukauden kuluttua toisesta

Aiemmin 18–59-vuotiaiden ei-riskiryhmäläisten piti odottaa kolmatta koronavirusrokotetta kuusi kuukautta.

Tampere on pyrkinyt vauhdittamaan koronarokotuksia viemällä rokotukset tamperelaisten luo. Koronarokotuksen on voinut ottaa esimerkiksi rokotusbussissa.

29.12.2021 20:18

Aamulehti

Yli 18-vuotiaat voivat nyt saada Tampereella kolmannen koronavirusrokotteen, kun toisesta rokotteesta on kulunut vähintään viisi kuukautta.

Aiemmin 18–59-vuotiaiden ei-riskiryhmäläisten piti odottaa kolmatta koronavirusrokotetta kuusi kuukautta. Muutoksesta kertoi ensin Yle.

Tampereen kaupungin mukaan annosväliä lyhennetään uudelleen heti, kun riskiryhmien rokotukset ovat edenneet riittävästi.

Rokotusväli vaihtelee

Rokotusväli riippuu iän lisäksi siitä muun muassa, monettako rokotetta on ottamassa.

Ensimmäisen ja toisen koronarokotuksen välin on oltava vähintään kuusi viikkoa.

Yli 60-vuotiaille ja riskiryhmiin kuuluville yli 18-vuotiaille toisen ja kolmannen rokotteen väli on kolme–neljä kuukautta.

Täällä voit saada rokotteen

Ajanvarauksella rokotuksia annetaan Tampereella Hatanpään koronarokotusyksikössä sekä terveysasemilla.

Ilman ajanvarausta järjestetään rokotusiltoja terveysasemilla.

Seuraavat rokotusillat kolmatta rokotetta ottaville järjestetään Hatanpään , Hervannan, Kaukajärven, Lielahden, Linnainmaan, Tammelakeskuksen ja Tipotien terveysasemilla ilman ajanvarausta ikäryhmittäin:

  • 65 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat: Torstaina 30.12. kello 16–18

  • 63 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat: Maanantaina 3.1. kello 16–18

  • 61 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat: Tiistaina 4.1. kello 16–18

  • 60 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat: Keskiviikkona 5.1. kello 16–18

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut