Pirkanmaalla on todettu 645 uutta koronatartuntaa - Koronavirus - Aamulehti

Pirkanmaalla 645 uutta koronatartuntaa – viimeisen viikon ajan tartuntoja keskimäärin noin 300 päivässä

Pirkanmaan koronatartuntojen kokonaisluku on 29. joulukuuta 19 925.

Koronanäytteenotto on keskitetty Tampereella Nekalan näytteenottopisteeseen. Kuva Nekalasta otettu maanantaina 27. joulukuuta.

29.12.2021 9:12

Aamulehti

Pirkanmaalla todettiin tiistaina 645 uutta koronavirustartuntaa, Tampereen yliopistollinen sairaala kertoi keskiviikkoaamuna.

Koko epidemian aikana Pirkanmaalla on raportoitu nyt yhteensä 19 925 koronatartuntaa.

Luku on selvästi korkein koko pandemian ajalta. Päivittäisissä luvuissa on tosin ollut suurta hajontaa joulun aikana ja sen jälkeen.

Viimeisen seitsemän päivän aikana Tays on kertonut yhteensä 2 096 uudesta tartunnasta, eli tartuntoja on todettu keskimäärin 299 päivässä. Edellisten seitsemän päivän aikana 16.–22. joulukuuta Tays kertoi keskimäärin 220 uudesta tartunnasta päivässä.

Taysin infektiolääkäri Jaana Syrjänen totesi Aamulehdelle tiistaina, että lukuja kannattaa seurata viikkotasolla, ei niinkään päivittäin.

”Me raportoimme luvut sillä tahdilla, kun olemme ehtineet ottaa positiivisen tuloksen saaneisiin yhteyttä tekstiviestillä tai soittaen. Näin olemme toimineet raportoinnin suhteen aina”, Syrjänen kertoi.

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä eli koronanyrkki kertoi tiistaina ensimmäisistä varmistetuista omikronmuunnoksista maakunnassa. Nyrkki kuitenkin totesi, että muunnosta on varmasti paljon enemmän kuin mitä varmistetut testit kertovat.

Lue lisää: Koronavirus ei hellitä otettaan Pirkanmaasta: Omikrontapaukset voivat tuplaantua viikossa – Johtajaylilääkäri pitää varmana, että joitain rajoituksia jatketaan

Tautia paljon Pirkanmaalla

Koronanyrkin mukaan tartunnanjäljitys on ruuhkautunut. Viime viikolla tartunnan­lähde saatiin selville enää 23 prosentissa tapauksista.

Tartunnat ovat lähes kokonaan peräisin Pirkanmaalta. Tartunnoista yksi prosentti oli saatu ulkomailta ja yksi prosentti Pirkanmaan ulkopuolelta.

Pirkanmaan koronaluvut

Koronan ilmaantuvuusluku edellisen kahden viikon ajalta on 630 tapausta 100 000 asukasta kohden. Positiivisen testituloksen sai viime viikolla 21 prosenttia Fimlabissa testatuista.

Viime viikon aikana 0–19-vuotiaiden tartunnat vähentyivät. Eniten tartunnat lisääntyivät 20–29-vuotiaiden joukossa.

Sairaalahoitoon joutuneiden määrä on tasaantumassa. Koronapotilaita oli Taysissa tiistaisen tiedon mukaan lähes 30, mutta päivittäinen uusien sairaalaan joutuvien potilaiden määrä ei ole kasvanut viime viikosta.

Sairaalahoitoon joutuu edelleen valtaosin rokottamattomia: viime viikolla sairaalahoitoon joutuneista tartunnan saaneista 84 prosenttia oli rokottamattomia.

Pirkanmaalaisista yli 12-vuotiaista 88,3 prosenttia on saanut ensimmäisen koronarokotteen, 84 toisen rokotteen ja kolmosrokotuksen 17,9 prosenttia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi tiistaina 2 714 uudesta tartunnasta koko maassa. THL tiedotti tiistaina iltapäivällä, että tiedot päivittyvät sen tartuntatautirekisteriin 2–4 päivän viiveellä.

Lähteet: Tays, Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä ja Fimlab.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut