Tampereen koronatestauksessa oli vilkas joulu - Koronavirus - Aamulehti

Koronatesteissä käytiin Tampereella vilkkaasti läpi joulun – ikävä ilmiö lisää nyt turhaa painetta ajanvaraukseen: ”Käyttämätön aika on joltakulta toiselta pois”

Tampereen Nekalan näytteenotto­pisteessä pystytään ottamaan päivittäin 800–900 näytettä. Määrä on ollut toistaiseksi riittävä. Fimlabin palvelujohtajan mukaan käyttämättömät ja peruuttamatta jääneet ajat lisäävät nyt turhaa painetta ajanvaraukseen.

Tampereen Nekalan koronatestauspiste toimii ajanvarauksella, joten paikalle ei pääse syntymään ruuhkaa. Maanantaina aamupäivällä pystyi samaan ajan vielä iltapäivälle.

27.12.2021 18:00

Aamulehti

Tampereen koronatestauspisteessä Nekalassa on ollut paljon kävijöitä läpi joulun.

”Aattona ja joulupäivänä testeissä kävi noin 400 henkilöä ja tapaninpäivänä jo reippaasti yli 800”, Fimlabin palvelujohtaja Anu Mustila kertoo.

Maanantaina aamupäivällä testausaikoja oli saatavissa vielä saman päivän iltapäivälle. ”Tilanne meillä on vielä ihan hyvä. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla testaus on ollut hyvinkin ruuhkautunutta. Koronanäytteenottoon pääsyä on joutunut paikoin odottamaan kaksi tai kolme päivääkin.”

Lue lisää: Pirkanmaalta ei ole vielä varmistettu omikronia – Joulun päiväkohtaiset luvut olivat alueella ennätyskorkeita

Tällainen opaste ohjeistaa Nekalan Viinikankadulla sijaitsevalle koronatestauspisteelle saapuvia.

Testauskapasiteetti riittävä

Kaikki korona­näytteenotto on keskitetty Tampereella Nekalan pisteeseen. Normaaleina aukiolopäivinä Nekalassa pystytään ottamaan 800–900 testiä päivässä.

Mustila kertoo, että Nekalan pisteen kapasiteetti on ollut toistaiseksi riittävä. ”Aukioloa on venytetty niin, että maanantaisin ja tiistaisin näytteenottopiste on ollut avoinna iltakymmeneen asti. Alkuviikko on tuntunut olevan kaikkein kiireisin.”

Lue lisää: Näin pääset koronarokotukseen Tampereella juuri nyt: katso iät, paikat ja aikataulut tästä

Näytteenotto on avoinna myös välipäivinä, uutenavuotena ja loppiaisena. ”Testejä otetaan kaikkina päivinä ja mahdollisimman paljon, jotta tilanne saataisiin pidettyä hallinnassa.”

Ohje testiin menemisestä

Pirkanmaalla koronatestiin kehotetaan menemään, kun on lieviä koronaoireita (yskä, kurkkukipu, lämpöily, kuume, väsymys, nuha, hengitys­vaikeudet, lihaskipu, päänsärky ja hajuaistin muutos) ja jos on:

  • rokottamaton (myös jos on aiempi koronainfektio sairastettu yli 6 kuukautta sitten)

  • yksi rokoteannos eikä aiempaa koronainfektiota

  • kaksi rokoteannosta, joista viimeisestä kulunut yli 5 kuukautta

  • tiedossa oleva korona-altistus

  • sote-työntekijä

  • riskitekijöitä vaikealle taudille.

Testiin on mentävä aina, jos on vakavia oireita, joiden kanssa ei pärjää: hengenahdistusta levossa, hengitysvaikeuksia, vaikeaa kipua, kipua tai puristavaa tunnetta rinnalla, sekavuutta tai uneliaisuutta

Testiä ei tarvita lievissä flunssaoireissa, jos on sairastanut koronan puolen vuoden sisällä, saanut toisen koronarokoteannoksen alle 5 kuukautta sitten, ei ole tiettävästi altistunut eikä ole sote-työntekijä tai on sairastanut koronataudin yli 6 kuukautta sitten ja saanut vähintään 1 koronarokotteen ainakin viikkoa ennen oireiden alkua.

Alle 12-vuotiaiden lasten testausta suositellaan vain, jos lapsella on tiedossa oleva koronavirusaltistus, lapsi joutuu sairaalahoitoon tai perhepiirissä on yli 16-vuotiaita henkilöitä, joilla ei ole täyttä rokotussuojaa.

Testiin mennään lähetteellä, jonka voi saada esimerkiksi sähköisen omaolo-palvelun kautta, olemalla muuten yhteydessä oman kunnan terveyden­huoltoon tai oman kunnan palveluiden ollessa suljettuna soittamalla Taysin korona­neuvonta­numeroon.

Lähde: Tays.

Positiivisten osuus nousussa

Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) kertoi maanantaina Pirkanmaan korona­tartunta­luvut joulun ajalta yhteensä neljältä päivältä. Aatonaatosta tapaninpäivään eli 23.–26.12. Pirkanmaalla todettiin yhteensä 1 164 koronatartuntaa.

Päivien välillä oli iso vaihtelu. Torstaina 23.12. todettiin 344, perjantaina 24.12. todettiin 16, lauantaina 25.12. todettiin 473 ja sunnuntaina 26.12. todettiin 331 uutta tartuntaa.

Fimlabin Anu Mustila selittää aaton ja joulupäivän lukujen suurta eroa sillä, että testien tulokset ovat jouluna voineet valmistua eri vuorokauden puolella kuin testit on otettu. ”Joulupäivän isossa luvussa on mukana myös aaton puolella otettuja testejä. Lukuja kannattaa mieluummin tarkastella useamman peräkkäisen päivän kuin yhden yksittäisen päivän valossa johtuen raportoinnin eroista.”

Mustila kertoo, että positiivisten näytteiden osuus otetuista testeistä on kiivennyt Pirkanmaalla koko ajan ylöspäin viimeisten viikkojen aikana. Positiivisten näytteiden osuus raportoidaan Taysista. Viimeksi Taysista on kerrottu tiistaina 21. joulukuuta, että positiivisten löydösten osuus viikon ajalta oli 15,8 prosenttia.

Tampereella kaikki korona­näytteenotto on keskitetty Nekalan pisteeseen. Tavallisena aukiolopäivänä pisteessä pystytään ottamaan lähemmäs tuhat näytettä päivässä. Maanantaina 27. joulukuuta paikalla oli jonossa vain muutamia ihmisiä.

Aikoja varattu turhaan

Mustilan mukaan koronan kotitestaus ei varsinaisesti näy Fimlabin näytteen­otossa, koska sinne tullaan aina terveyden­huollosta saadulla lähetteellä. ”Kotitestaus täydentää hyvin laboratorio­testausta. Flunssaoireita on hyvä testata kotonakin, jos testejä vain on saatavissa.”

Mustila kertoo, että joulun alla testauksessa oli kuitenkin nähtävissä myös harmillinen ilmiö. Ihmisille oli varattu aika Nekalan näytteenotto­pisteeseen, mutta he eivät tulleetkaan paikalle eivätkä peruuttaneet aikaansa. ”Tässä voi näkyä se, että on tehty kotitesti ja kun se on ollut negatiivinen, ei ole nähty tarpeelliseksi käydä virallisessa testissä.”

”Toivomme hartaasti, että tällaisessa tapauksessa varattu aika oikeasti perutaan. Käyttämätön aika on joltakulta toiselta pois. Fimlabista tulee ajanvaraustieto tekstiviestillä puhelimeen ja siinä on mukana varausavain, jolla ajan voi myös peruuttaa.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut