Kaikki yleisötilaisuudet kielletään Pirkanmaalla – näin avin päätös syntyi - Koronavirus - Aamulehti

Kaikki yleisötilaisuudet kielletään Pirkanmaalla – Kahden viikon sulku alkaa joulupäivänä, näin avin päätös syntyi: ”Varsin kovat koronarajoitukset”

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto antoi odotetun päätöksensä Pirkanmaan koronarajoituksista. Avin pääjohtaja Marko Pukkinen sanoo Aamulehdelle, että tilannetta seurataan tarkkaan koko ajan.

Ihmiset jonottivat koronarokotteita Hervannassa tiistaina 21. joulukuuta.

23.12.2021 13:06 | Päivitetty 23.12.2021 18:05

Aamulehti

Pirkanmaalla tulevat voimaan ankarat koronarajoitukset heti joulupäivänä. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto antoi torstaina odotetun päätöksen Pirkanmaalla voimaan astuvista koronarajoituksista. Määräykset jatkuvat 7.1.2022 asti.

Määräys kieltää kokonaan kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Päätös on voimassa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntien ja Punkalaitumen kunnan alueella.

Käytännössä tämä tarkoittaa seuraavaa: Tampere-talon esitykset on siirretty myöhempään. Teatterien ja elokuvateatterien esitykset on peruttu.

”Etsimme asiakkaille korvaavia esityksiä ja tarjoamme lahjakortteja. Jos se ei sovi, silloin voi palauttaa lipun”, sanoo Tampereen teatterin toimitusjohtaja Mikko Kanninen.

Uimahallit, kuntosalit ja muut liikuntatilat ovat kiinni lukuun ottamatta 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattua harrastustoimintaa ja joitain lakisääteisiä palveluja. Tampereella nämä kaksi keskitetään ainakin uinnin osalta Kalevan uintikeskukseen eli Pyynikin, Tesoman ja Hervannan uimahallit ovat kokonaan kiinni.

Jäähallien yleisöluistelut on peruttu. Myös kauppakeskusten yleiset oleskelutilat suljetaan. Suljettaviksi määrättyjä tiloja ei ole mahdollista ottaa käyttöön koronapassilla.

Kirjastot ja museot jäävät auki

Urheilupaikoista ulkoilualueet ja ulkojäät ovat auki.

Museoiden aukiolo on sallittu. Kulttuurijohtaja Juha Ahosen mukaan Tampereella on tehty linjaus, että opastukset ja yleisötapahtumat on peruttu, mutta sisään voidaan ottaa 10 henkilöä näyttelytilaa kohden.

Kirjastoista voi lainata normaalisti. Kirjastojen yleisötapahtumat on peruttu.

Työväenopiston kurssit alkavat vasta 7.1. jälkeen, joten niihin ei tällä tietoa tule muutoksia, sama koskee Tampere Filharmonian konsertteja. Tampereen kaupungin kulttuuritilat olisivat nekin kiinni joka tapauksessa 7.1. asti.

Avin päätös ei koske kauppoja ja palvelujen tarjoamiseen käytettäviä tiloja. Päätös ei koske ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

Miten päätös tehtiin?

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston (avi) pääjohtaja Marko Pukkinen vastasi Aamulehdelle jouluaatonaattona, miten avin päätös sulusta tehtiin torstaina.

Mikä vaikutti päätöksiin ja oliko se yksimielinen?

”Viraston toimintaperiaate on se, että ratkaisija päättää. Eli päätökset yksinomaan tekee päällikkö eli ratkaisija eli minä. Päätöksen kannustin oli sairaanhoitopiirin epidemiologinen tilannekuva eli siis se, mikä sairaanhoitopiirin koronanyrkin näkemys oli Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tilanteesta ja siitä, millä keinoilla tästä tilanteesta koronaepidemian selkä voitaisiin taittaa. Tämä alueen epidemiologinen asiantuntemus on se avainkysymys, minkä pohjalta tätä rajoitusta lähdettiin pohtimaan.

Keskustelimme myös lääkärien, juristien ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Siitä ei ole mitään äänestyksiä avissa, vaan siitä muodostuu konsensus. Toteutimme rajoituksen juuri sellaisena, mitä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin koronanyrkki toivoi, eli siis koronanyrkin lääketieteellistä ja epidemiologista tilannearvioita ja heidän siitä seurannutta arviotaan siitä, mitkä olisivat sopivia rajoituksia.”

Mitkä paikat saavat nyt olla auki?

”Tartuntatautilain 58g-pykälässä luetellaan, mitä laitetaan kiinni, ja muut saavat olla auki. Toimijan pitää itse lähtökohtaisesti arvioida, kuuluuko se siihen joukkoon, jonka toimintaa nyt ollaan suljettu. Mutta kaikki kokoontumiset, jotka tässä samassa päätöksessä kiellettiin, ovat niitä samoja yleisiä kokouksia ja kokoontumisia, mitä sillä edeltävälläkin päätöksellä rajoitettiin. Nyt rajoituksista ei vain voi kävellä ohitse koronapassilla. Kahden viikon ajan on varsin kovat koronarajoitukset. Rajoitukset eivät päde yksityistilaisuuksiin, niihin päätöksemme eivät päde.”

Missä vaiheessa ja millä kriteereillä avi tarkastelee seuraavaksi, pitääkö sulkua laajentaa tai pidentää?

”Laajentaa, tai poistaa sen voimassaolo, se on myös yksi vaihtoehto. Tilannetta seurataan koko ajan. Tässäkin arvioissa sairaanhoitopiirin epidemiologinen tilannekuva on se avainkysymys, minkä pohjalta pohdintaa lähdetään tekemään. Jos sairaanhoitopiiri näkee, että pitää kiristää, tai löysentää, se tulee meille arvioitavaksi. Me emme tarkastele ainoastaan yhden sairaanhoitopiirin aluetta, vaan pyrimme huomioimaan, kuten koronanyrkkikin, naapurisairaanhoitopiirien tilannetta ja lisäksi sen, minkä tyyppisiä rajoituksia ovat vastaavanlaisessa tilanteessa olevat valtakunnan muut sairaanhoitopiirit avin määräämänä saaneet. Tarkastelemme kokonaisuutta, että ei tulisi kovin erilaisia ratkaisuja valtakunnan eri puolilla.

Lähtökohtaisesti rajoitustilanne loppuu kun loppuu, ja toivomme, että Pirkanmaan sairaanhoitopiirin koronanyrkistä annetaan näkemyksiä ennen näiden rajoitusten loppua. Rajoitusten loppua edeltävällä viikolla vuoden alussa pitää alkaa tarkastella tilannetta uudelleen, että miltä se näyttää ja ruveta arvioimaan, että pitääkö tehdä uusi samantyyppinen vai kovempi vai lievempi, vai voiko päästä kokonaan rajoituksista. Kaikki vaihtoehdot ovat olemassa.”

Lue lisää: Näin järeitä koronakeinoja Pirkanmaalla ei ole ennen alueellisesti käytetty – Riittääkö kaksi viikkoa tilanteen pelastamiseksi?

Nämä tilat suljetaan

  1. Joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat.

  2. Yleiset saunat sekä uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat.

  3. Tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat.

  4. Huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat.

  5. Sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat.

  6. Kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

Täydennys 23.12.2021 kello 18.03: Lisätty juttuun avin pääjohtaja Marko Pukkisen kommentit.

Oikaisu 23.12.2021 kello 14.15: Korjattu juttuun sulun päättymispäivä. Avi kertoi aiemmin päättymispäiväksi 8.1., mutta korjasi tietoa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut