Valkeakoskella koronakaranteenia rikkonut sai sakkoa - Koronavirus - Aamulehti

Harvinainen tapaus: Rikkoi korona­karanteenia ja liikkui kauppa­keskuksessa Valkeakoskella – Sai sakkoa terveyden­­suojelu­rikkomuksesta

Poliisi: Jos koronavirusta levittää tahallaan muille, voi saada vankeusrangaistuksen.

Poliisin mukaan 27. maaliskuuta Valkeakosken K-Citymarketissa liikkunut henkilö oli määrätty tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin. Kuvituskuva.

20.12.2021 14:16

Keväällä uutisoitiin tapauksesta, jossa koronavirukseen sairastuneen henkilön epäiltiin liikkuneen Valkeakosken keskustan kauppakeskuksissa ja altistaneen mahdollisesti muita ihmisiä koronavirustartunnalle.

Tapauksen esitutkinta on valmistunut. Poliisin mukaan lauantaina 27. maaliskuuta Valkeakosken K-Citymarketissa liikkunut henkilö oli aikaisemmin saanut positiivisen koronatestituloksen ja hänet oli määrätty tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin, joka oli voimassa myös tapauksen aikana. Epäilty ennätti olla Torikeskuksessa noin 15 minuuttia ennen kuin poliisi poisti hänet paikalta ja ohjasi Valkeakosken sairaalaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut