Tampereen terveysasemille walk in -rokotuksia ikäihmisille - Koronavirus - Aamulehti

Terveysasemilla aloitetaan walk in -rokotukset ikäihmisille – Tampereelle on saatu rekrytoitua uusia rokottajia: ”Koko ajan suoritetaan lääkelupia”

Tampereen kaupunki on saanut rekrytoitua uusia rokottajia. Hatanpään rokotusyksikköön on avautunut vapaita aikoja, ja ikäihmisille järjestetään terveysasemilla walk in -rokotuksia.

Tampereen kaupungin hoitotyön päällikkö Birgit Aikio kuvattiin 13.7.2021.

20.12.2021 11:26

Aamulehti

Tampereella ja Orivedellä yli 60-vuotiaiden sekä riskiryhmiin kuuluvien toisen ja kolmannen koronarokotuksen annosväliä lasketaan 3–4 kuukauteen. Rokotusaikoja tulee myös koko ajan lisää varattavaksi. Lisäksi terveysasemilla järjestetään rokotusiltoja. Jo tänään maanantaina illalla terveysasemilla rokotetaan ilman ajanvarausta yli 80-vuotiaita.

”Walk in on tehty sen takia, että ei tarvitse mennä rokotukseen ajanvarauksen kautta. Ikäryhmittäin on laskettu niin, että terveysasemilla voidaan toteuttaa rokotuksia koronaturvallisesti”, kertoo Tampereen kaupungin hoitotyön päällikkö Birgit Aikio.

Terveysasemien rokotukset ilman ajanvarausta

Hatanpään, Hervannan, Kaukajärven, Lielahden, Linnainmaan, Tammelakeskuksen sekä Tipotien terveysasemalla rokotuksen saa ilman ajanvarausta seuraavasti:

Yli 80-vuotiaat: Maanantaina 20.12.2021 kello 16–18

Yli 75-vuotiaat: Tiistaina 21.12.2021 klo 16–18

Yli 73-vuotiaat: Keskiviikkona 22.12.2021 klo 16–18

Yli 71-vuotiaat: Maanantaina 27.12.2021 klo 16–18

Yli 69-vuotiaat: Tiistaina 28.12.2021 klo 16–18

Yli 67-vuotiaat: Keskiviikkona 29.12.2021 klo 16–18

Yli 65-vuotiaat: Torstaina 30.12.2021 klo 16–18

Yli 63-vuotiaat: Maanantaina 3.1.2022 klo 16–18

Yli 61-vuotiaat: Tiistaina 4.1.2022 klo 16–18

Yli 60-vuotiaat: Keskiviikkona 5.1.2022 klo 16–18

Ajanvarauksella rokotuksia annetaan Hatanpään koronarokotusyksikössä sekä terveysasemilla.

Alle 60-vuotiaat voivat tulla kolmanteen rokotukseen, kun toisesta rokotuksesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta. Annosväliä lasketaan, kun yli 60-vuotiaiden rokotuskattavuus on hyvällä tasolla.

Ensimmäisiä ja toisia rokotuksia annetaan edelleen kaikille yli 12-vuotiaille.

Lääkelupia suoritetaan

Uusia rokotusaikoja on avautunut Hatanpään rokotusyksikköön, joka avattiin etuajassa 10. joulukuuta. Aikio kertoo, että edelleen yli 60-vuotiaita ja riskiryhmäläisiä pitää saada rokotettua mahdollisimman pian.

Uusia rokotusaikoja on avautunut, koska kaupunki on saanut uusia rokottajia. Rekrytointia on Aikion mukaan tehty läpi viikonlopun. ”Sitä myöden, kun on rokottajia, voidaan rokotteita antaa”, Aikio sanoo.

Kaupunki on rekrytoinut nykyisten sairaanhoitajien lisäksi sairaanhoidon opiskelijoita, eläkkeellä olevia, alanvaihtajia ja lääkäreitä. ”Koko ajan suoritetaan lääkelupia, jotta saadaan luvat kuntoon niille, joilla se on ehtinyt vanhentua ja niille, jotka eivät ole sitä vielä suorittaneet.”

Rekrytointia jatketaan edelleen koko ajan. ”Tässä rekrytoidaan seuraavat viikot varmasti koko ajan.”

Ajanvaraus ruuhkautui

Tampereen kaupungin nettiajanvaraus rokotuksiin ruuhkautui maanantaina ennen puoltapäivää. ”Se on vain ajanvarausjärjestelmän ongelma, että maanantaisin ja näin päiväaikana siellä varauksessa on enemmän ihmisiä. Nettiajanvaraus on käytettävissä ympäri vuorokauden, mutta ihminen vain toimii niin, että aika päätetään varata maanantaina päivällä”, sanoo Aikio.

”Jos nyt ei pääse varaamaan aikaa, voi olla huoletta, koska sinne tulee kyllä lisää aikoja. Ei ole niin, että kaikki huomisen ajat ovat jo menneet vaan niitä voi tulla myöhemminkin.”

Aikion mukaan nettiajanvaraus ei tahdo kestää Tampereen kokoisen kaupungin väestömäärää. ”Olemme saaneet sen solmuun aikaisemminkin. Olemme sen verran iso kaupunki. Yritämme tehdä sellaisia ratkaisuja, että kaikki saisivat ajan.”

Näin varaat ajan koronarokotukseen

Ajan saa varattua verkosta osoitteesta tampere.fi/koronarokotukset tai puhelimitse numerosta 03 5657 0023 (joka päivä kello 7–22).

Tampereen sivuilla koronarokotukset-painikkeesta painamalla pääsee koronarokotussivulle, josta avautuu ajanvarausvaihtoehdot.

Oli rokotus sitten ensimmäinen, toinen tai kolmas, valittavaksi tulee kaksi palkkia, joista toinen antaa ajan terveysasemalle ja toinen koronarokotusyksikköön Hatanpäälle. Hatanpäällä on enemmän vapaita aikoja.

Painamalla vihreästä painikkeesta, pääsee tunnistautumiseen, jonka voi tehdä omilla pankkitunnuksilla. Tässä kohtaa varmistetaan, että kyseessä on oikea henkilö. Tunnistautumisen avulla pääsee kirjautumaan sisään palveluun.

Tunnistautumisen jälkeen avautuu sähköisen palvelun sivu, jonka vasemmassa yläkulmassa lukee etusivun ja henkilötietojen jälkeen ajanvaraus.

Ajanvaraus-painiketta painamalla pääsee ajanvaraussivulle. Sieltä löytyy punainen painike, josta painamalla tulee asiakkuusvalikko, josta valitaan esimerkiksi koronarokotusyksikkö Hatanpää. Sen jälkeen tulee esiin palvelut eli koronarokotus 1, 2 tai 3.

Toimipisteenä lukee pandemiavastaanotto.

Sen jälkeen haetaan vapaat ajat, valitaan itselle sopiva ja painetaan kyseisestä ajasta. Aika rekisteröityy ja siitä tulee tekstiviestimuistutus puhelimeen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut