Pirkanmaalla on todettu 110 uutta koronavirustartuntaa - Koronavirus - Aamulehti

Pirkanmaalla on todettu 110 uutta koronavirus­tartuntaa

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä eli koronanyrkki kokoontuu tiistaina pohtimaan koronatilannetta.

Pirkanmaalla on voimassa maskisuositus esimerkiksi työpaikoilla, julkisessa liikenteessä, julkisissa sisätiloissa sekä ulkotiloissa, joissa turvavälejä ei voi varmistaa. Kouluissa maskisuositus on voimassa kuudennen ja sitä ylempien luokka-asteiden opiskelijoille. Jos tilanne sitä edellyttää, myös 4.–5.-luokkalaiset voivat käyttää maskeja.

14.12.2021 9:05

Aamulehti

Pirkanmaalla on todettu maanantain aikana 110 uutta koronavirustartuntaa. Tampereen yliopistollinen sairaala Tays kertoi tartunnoista tiistaina.

Pirkanmaalla päiväkohtaisten koronatartuntojen määrä on ollut viime päivinä jälleen nousussa. Maanantaina Tays raportoi viikonlopun ajalta yhteensä 672 koronavirustartuntaa.

Lauantaina Tays tilastoi 215 uutta tartuntaa, sunnuntaina 185 ja maanantaina 272 uutta tartuntaa. Maanantaina raportoitu tapausmäärä on kaikkien aikojen korkein päiväkohtainen uusien tartuntojen määrä Pirkanmaalla koskaan.

Koko pandemian ajalta Pirkanmaalla on raportoitu 16 013 koronatartuntaa.

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä eli niin sanottu koronanyrkki kokoontuu tiistaina käymään läpi alueen koronatilannetta. Aamulehti näyttää koronanyrkin tiedotustilaisuuden suorana.

Lue lisää: Suora lähetys kello 15.30: Mitä Pirkanmaan tautitilanteesta tiedetään nyt? Koronanyrkki kertoo tuoreet tiedot

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut