Pirkanmaan kouluihin maskisuositus myös 4.–5.-luokkalaisille - Koronavirus - Aamulehti

Pirkanmaan kouluihin maskisuositus myös 4.–5.-luokkalaisille – ”Näin voitaisiin turvata lähiopetus”

Koronan ilmaantuvuus on edelleen ennätyslukemissa Pirkanmaalla. Kiireetöntä hoitoa rajataan, jotta saadaan turvattua tehohoito, päivystys ja muu kiireellinen hoito. Pandemiaohjausryhmä esittää myös turvavälipykälän käyttöönottoa ja muistuttaa maskien käytöstä.

Koronatartuntojen määrä on kasvanut kaikissa ikäryhmissä, myös koululaisilla, kertoi Pirkanmaan pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja Juhani Sand. Yli 40-vuotiaiden rokottamattomien tartunnat nousivat neljäkymmentä prosenttia edellisestä viikosta.

7.12.2021 20:03

Aamulehti

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä laajentaa kouluja koskevaa maskisuositustaan. Jos kunnassa on paljon koronatartuntoja, maskit voidaan ottaa käyttöön koulutyössä myös 4.–5.-luokkalaisille. Tähän asti maskisuositus on koskenut vain kuudesluokkalaisia ja sitä vanhempia.

”Näin voitaisiin turvata lähiopetus, eikä jouduttaisi hankalaan etäkouluun. Tartuntoja on nyt enemmän kaikissa ikäryhmissä, myös koululaisilla”, perusteli pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja, Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) ja sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juhani Sand.

Sandin mukaan on mahdollista, että yksittäisiä luokkia joudutaan siirtämään etäopetukseen, jos tartuntoja on paljon. ”Kokonaista koulua tuskin kuitenkaan.”

Sand toteaa, että kouluissa osataan toimia vastuullisesti ja noudatetaan turvallisia kokoontumistapoja. ”Jos lapset eivät ole kouluissa, he ovat harrastuksissa tai hengailevat muuten keskenänsä, jolloin tartuntojen riski kasvaa.”

Lisäksi pandemiaohjausryhmä suosittelee, että koulujen joulujuhlat pidetään luokissa.

”Esimerkiksi joulunäytelmät voidaan striimata juhlasalista luokkiin. Suositus on, että isot kokoontumiset nyt siirrettäisiin eikä kouluissa voi koronapassiakaan ryhtyä kysymään.”

Varovaisuus tarpeen

Jos lapsella todetaan koronatartunta, vanhempia ei pääsääntöisesti määrätä karanteeniin, jos he ovat tuplarokotettuja ja oireettomia. ”Tartuntatautilääkäri voi antaa tapauskohtaisesti myös toisenlaisia ohjeita.”

Vapaaehtoinen varovaisuus voi kuitenkin olla paikallaan, jos lapsiperheiden tartuntaketjut halutaan katkaista heti alkuunsa.

”Kun perheeseen tulee tieto ensimmäisestä koronatartunnasta, muiden on syytä jäädä omaehtoiseen karanteeniin ja välttää kaikkia kontakteja, jotka eivät ole aivan välttämättömiä. Jos tulee oireita ja on rokottamaton, pitäisi mennä herkästi testiin. Tuplarokotettuna oireita voi hieman katsella, jos ne pysyvät lievinä”, Sand ohjeistaa.

Tartuntojen ilmoittamiskäytäntöihin kouluissa sairaanhoitopiiri suosittaa avoimuutta.

”Eri asia tietysti on, jos jossain luokassa yksi lapsi on kotona, niin yksityisyyden suojan on oltava toisessa vaakakupissa. Yhtä lasta ei voi nimetä julkisesti.”

Hoitoa rajataan

Koronan tapausmäärät ja ilmaantuvuus ovat Pirkanmaalla edelleen voimakkaassa kasvussa, mikä kuormittaa terveydenhuoltoa. Erityisesti yli 40-vuotiaiden rokottamattomien tartunnat nousivat neljäkymmentä prosenttia edellisestä viikosta.

Koronan ilmaantuvuus Pirkanmaalla on 396 tapausta 100 000:ta ihmistä kohden 14 vuorokauden aikana, mikä on Suomen kolmanneksi korkein lukema. Koko maan ilmaantuvuusluku on 309.

Taysissa hoidossa oli tiistaina 23 koronapotilasta, joista kuusi tehohoidossa.

”Ne ovat hyvin korkeita lukuja. Tilanne on Pirkanmaallakin selvästi vaikeutunut terveydenhuollossa. Tämän vuoksi olemme joutuneet linjaamaan, että kiireetöntä hoitoa rajataan, jotta saadaan turvattua tehohoito, päivystys ja kiireellisen hoidon antaminen.”

Kiireetön hoito tarkoittaa käytännössä kiireetöntä leikkaushoitoa.

”Muutakin leikkaushoitoa voidaan joutua rajoittamaan. Sitä kautta saadaan osaavia työntekijöitä tehohoidon tueksi ja toisaalta helpotusta vuodeosastojen kuormitukseen.”

Turvavälipykälä

Pandemiaohjausryhmä päätti myös esittää aluehallintovirastolle turvavälipykälän käyttöönottoa Pirkanmaalla mahdollisimman nopeasti. ”Se koskee laajasti eri toimijoita ja tuo käytännössä uusia toimintoja ja tapahtumia koronapassin piiriin.”

Jos pykälä tulee voimaan, asiakastiloihin, kuten museoihin, kuntosaleille tai uimahalleihin sekä tapahtumiin ja esityksiin voitaisiin ottaa noin kaksi kolmasosaa normaalista asiakasmäärästä. Koronapassia käyttämällä voi vapautua myös tästä rajoituksesta.

Koronanyrkki korostaa myös maskien käytön tärkeyttä.

”Meillä ei ole mahdollisuutta julistaa maskipakkoa, mutta vetoamme maskiasiassa pirkanmaalaisiin. Maskia tulee käyttää julkisessa liikenteessä ja aina sisätiloissa, kun olemme toisten kanssa tekemisissä. Näin vältetään se, ettei tapahtumia tarvitsisi kieltää ja paikkoja sulkea.”

Sandin mukaan musiikkitapahtumissa ja teattereissa maskeja käytetään hyvin, mutta erityisesti urheilutapahtumissa olisi vielä petrattavaa.

Maskia suositellaan niin rokotetuille kuin rokottamattomillekin. ”Kyllä se maski on sellainen ihme. Siitä on hyvää näyttöä, että ihan tavallisella kirurgisella suu-nenäsuojaimella pystyy estämään tartuntoja”, totesi Taysin infektioyksikön ylilääkäri Jaana Syrjänen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut