Tampereen uusi koronarokotusyksikkö avautuu tammikuussa Hatanpäälle - Koronavirus - Aamulehti

Tampereen Hatanpäälle avataan uusi koronarokotusyksikkö tammikuussa – ajanvaraus alkaa perjantaina

Lauantaisin rokotteen saa ilman ajanvarausta, mutta muina päivinä rokotuksen saa ainoastaan varaamalla ajan.

Tältä näytti Ratinan stadionin koronarokotuspisteellä toukokuussa 2021.

1.12.2021 16:57

Aamulehti

Tampere avaa tammikuussa uuden koronarokotusyksikön. Yksikkö tulee Hatanpäälle terveysaseman vieressä sijaitsevaan C-rakennukseen, jossa on toiminut aikaisemmin esimerkiksi pandemiavastaanotto. Rokotukset uudessa yksikössä alkavat 10. tammikuuta.

Uudessa rokotusyksikössä annetaan koronarokotteita viikon jokaisena päivänä. Lauantaisin rokotteen saa ilman ajanvarausta, mutta muina päivinä rokotuksen saa ainoastaan varaamalla ajan etukäteen.

Tampereen kaupunki kertoo tiedotteessaan, että uusi rokotusyksikkö tarvitaan, koska yli 60-vuotiaiden sekä riskiryhmiin kuuluvien kolmannen rokotukset käynnistyvät toden teolla vuodenvaihteen jälkeen. Samaan aikaan myös rokotteiden kysyntä on kasvanut sen jälkeen, kun koronapassi on otettu käyttöön.

Ajanvaraus Hatanpään yksikköön avautuu perjantaina 3. joulukuuta. Ajan voi varata verkosta tai soittamalla.

Lue lisää: Rokotteet riittäisivät, mutta aika ei – Tampereen rokotusbussissa annetaan jonottajille parissa tunnissa yli sata koronarokotusta

Koronarokotukset Tampereella

Ajanvaraus Hatanpään yksikköön avautuu perjantaina 3. joulukuuta. Ajan voi varata verkosta osoitteessa tampere.fi/koronarokotukset tai puhelimitse numerosta 03 5657 0023.

Joulukuussa rokotuksen saa Tampereella rokotusbussista, pop up -pisteiltä ja terveysasemilta.

Terveysasemilla rokotuksia annetaan ajanvarauksella niin joulukuussa kuin ensi vuonnakin.

Ensimmäiseen ja toiseen rokotukseen voivat tulla kaikki 12 vuotta täyttäneet. Toisen rokotuksen voit ottaa kuuden viikon kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta.

Kolmannen rokotteen saavat 60 vuotta täyttäneet, riskiryhmään 1 tai 2 kuuluvat , voimakkaasti immuunipuutteiset, laitoksissa ja hoivakodeissa asuvat, sosiaali- ja terveyshuollon henkilöstö sekä ne, jotka saivat alkuvuonna kaksi ensimmäistä rokotettaan alle kuuden viikon välillä.

Suositus kolmannesta annoksesta koskee myös edellä mainittuihin ryhmiin kuuluvia alle 30-vuotiaita miehiä, joille kolmantena rokoteannoksena annetaan Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta.

Kolmas rokote annetaan kuuden kuukauden kuluttua toisesta rokotuksesta. Poikkeus ovat voimakkaasti immuunipuutteiset, joille kolmatta rokotusta suositellaan jo kahden kuukauden kuluttua toisesta rokotuksesta.

Lähde: Tampereen kaupunki

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut