Voiko työnantaja vaatia koronapassia pikkujouluissa? - Koronavirus - Aamulehti

Avin yli­tarkastaja: Työn­antaja ei voi edellyttää työn­tekijöiltä korona­passia pikku­jouluissa

Aluehallintovirasto on saanut asiasta paljon kysymyksiä.

Esimerkiksi ravintolat voivat jatkaa aukioloaan myöhempään ja lisätä täyttöastetta koronapassin avulla, jos ravintolarajoituksia on voimassa.

21.11. 9:42

Koronapassin edellyttäminen omassa tilaisuudessa voi tuntua hyvältä ajatukselta, mutta riskinä voi olla lain rikkominen.

Kysymys pyörii tällä hetkellä monen juhlan­järjestäjän mielessä: saako pikkujoulujen osallistujilta edellyttää koronapassia?

Asiasta on tullut paljon kysymyksiä esimerkiksi yksityishenkilöiltä ja työnantajilta, kertoo ylitarkastaja Oona Mölsä Etelä-Suomen aluehallintovirastosta (avi). Jälkimmäisille hänellä on selkeä vastaus.

”Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue ohjeistaa, ettei työnantaja voi kysyä koronapassia, vaikka kyse olisi virkistäytymis­tilaisuudesta, esimerkiksi pikkujouluista.”

Hallituksen esityksessä todetaan työlain­säädännön perusteella, ettei työnantaja saa edellyttää työntekijältä koronapassia.

Koronapassi voidaan tarkistaa tällä hetkellä kahdessa tapauksessa: maahantulon yhteydessä ja jos on tarve poiketa voimassa olevista koronavirusrajoituksista.

”Laki ei selkeästi mahdollista, että esimerkiksi yritys, järjestö tai virasto kysyisi tilaisuudessaan koronapassia”, Mölsä sanoo.

Poikkeuksena ovat kuitenkin tilaisuudet, joihin kohdistuu rajoituksia. Tällä hetkellä 12 alueella rajoitetaan ravintolatoimintaa. Lisäksi monella alueella on voimassa tai suunnitteilla yleisötilaisuuksien rajoituksia.

Jos siis pikkujoulut esimerkiksi järjestetään ravintolassa, ravintolalla on oikeus poiketa rajoituksista edellyttämällä koronapassia.

Tartuntatautilaissa ei ole otettu muihin tilanteisiin, kuten yksityisiin tilaisuuksiin erikseen kantaa, kertoo myös hallitusneuvos Kirsi Ruuhonen sosiaali- ja terveys­ministeriöstä (STM).

”Tilaisuuksien järjestäjät vastaavat siitä, että toiminta on lainmukaista, eikä siinä rikota esimerkiksi yhdenvertaisuus- tai tietosuoja­sääntelyä.”

Syksyllä koronapassia testattiin pilottina myös tilanteissa, joissa rajoituksia ei ollut voimassa.

Niissä oli kuitenkin merkittävä ero, Ruuhonen sanoo. Ihmiset saivat näyttää koronapassia vapaaehtoisesti, mutta sisään pääsi myös ilman sitä.

Samaa voisi periaatteessa soveltaa nytkin. Avin Mölsä tosin huomauttaa, että kysymiseen ja passin näyttämiseenkin voisi liittyä esimerkiksi työnantajan tilaisuudessa tietosuojaongelmia.

”Nähdäkseni voi suosittaa, että ihmisillä olisi koronapassi.”

Entä muut juhlien järjestäjät? Voiko koronapassia edellyttää oman ystäväpiirinsä pikkujouluissa?

Sitä lainsäädäntö ei suoranaisesti kiellä, eikä esimerkiksi yhdenvertaisuus­laki ulotu yksityiselämän piiriin.

”Mutta silloinkin itse ainakin näkisin, että olisi parempi suositella kuin vaatia sitä nähtäväksi. Siinä kuitenkin on kyse toisten ihmisten arkaluonteisista terveystiedoista”, sanoo Mölsä.

Yksityistilaisuus ei automaattisesti ole yksityiselämää. On olemassa myös yksityis­tilaisuuksia, jotka eivät kuulu aluehallinto­viraston rajoitusten piiriin, mutta järjestäjänä on taho, jota yhdenvertaisuuslaki velvoittaa.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman ei ota yksityiskohtaisesti kantaa, millaisissa yksityiselämän tilaisuuksissa koronapassia voisi yhdenvertaisuuslain näkökulmasta vaatia.

”Yksityistilaisuuksiakin voi olla niin eriluonteisia. En haluaisi lähteä sitä spekuloimaan sinne tai tänne.”

Stenman kuitenkin huomauttaa, että rokotukset ovat tällä hetkellä kaikille saatavilla.

”Kuitenkin rokotukset ovat ilmaisia. Paitsi heillä, jotka eivät sitä voi terveydellisistä syistä ottaa, kaikilla on siihen mahdollisuus.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut