Pirkanmaan koronaluvut 4.11. - Koronavirus - Aamulehti

Pirkanmaalla on todettu 50 uutta koronatartuntaa

Yhteensä koko pandemia-aikana Pirkanmaalla on todettu 10 925 tartuntaa.

4.11. 9:15

Aamulehti

Pirkanmaalla on todettu 50 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) torstaina. Tartunnat ovat keskiviikolta.

Keskiviikkona Pirkanmaalla kerrottiin 89 tartunnasta, jotka oli todettu tiistaina. Kyseessä oli suurin päiväkohtainen luku pitkään aikaan. Edellisen kerran Pirkanmaalla oli todettu yhtä suuri päiväkohtainen uusien tartuntojen määrä 7. elokuuta.

Yhteensä epidemian alusta alkaen Pirkanmaalla on nyt todettu 10 925 koronavirustartuntaa.

Tays ei enää tiedota Fimlabissa tehtyjen koronatestien määristä päivittäin, koska testausta on suunnattu nyt kohderyhmille, joilla on aiempaa todennäköisemmin positiivinen koronatestitulos.

Lue lisää: Pirkanmaa roikkuu nyt leviämisvaiheen reunalla – Kysyimme, millaisia uudet koronarajoitukset voisivat olla: ”Tartunnan riski on aika huima”

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tietojen perusteella Taysin erityisvastuualueella on tällä hetkellä hoidettavana 46 koronapotilasta. Tiedot päivittyivät keskiviikkona.

Taysin erityisvastuualueeseen kuuluvat Pirkanmaan sairaanhoitopiirin lisäksi myös Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirit.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut