THL suosittelee kolmansia koronarokoteannoksia kaikille 60 vuotta täyttäneille sekä riskiryhmille - Koronavirus - Aamulehti

THL suosittelee kolmansia koronarokoteannoksia kaikille 60 vuotta täyttäneille sekä riskiryhmille

Alle 60-vuotiailla, jotka eivät kuulu lääketieteellisiin riskiryhmiin, ei ole toistaiseksi kiirettä saada kolmatta annosta.

Iäkäs henkilö sai Pfizerin ja Biontechin koronarokotteen Tapiolan terveysasemalla Espoossa 28. tammikuuta 2021. Nyt THL suosittaa iäkkäille toista tehosteannosta eli kolmatta koronarokotetta.

19.10. 14:53

STT

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee kolmansia koronarokoteannoksia kaikille 60 vuotta täyttäneille, laitoksissa ja hoivakodeissa asuville iästä riippumatta sekä eräille lääketieteellisille riskiryhmille.

THL on julkaissut suosituksen, jonka mukaan kolmas koronarokoteannos voidaan antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta.

”Vaikka suurella osalla väestöstä suoja vakavaa koronavirustautia vastaan säilyy oikein hyvänä ainakin kuusi kuukautta, lääketieteellisillä riskiryhmillä ja iäkkäillä suoja vaikuttaa heikkenevän nopeammin. Tämän lisäksi heillä on myös suurempi riski terveydellisen tilansa tai ikänsä puolesta sairastua vakavaan koronavirustautiin”, perustelee THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek tiedotteessa.

Lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluu ihmisiä, joilla on vakavalle koronataudille altistavia sairauksia. Heitä voivat olla esimerkiksi elinsiirron saaneet tai ihmiset, joilla on aktiivisessa hoidossa oleva syöpäsairaus, vaikea puolustusjärjestelmän häiriö tai vaikea krooninen munuais- tai keuhkosairaus.

Kolmansissa annoksissa hyödynnetään Biontechin ja Pfizerin Comirnaty-rokotetta sekä Modernan Spikevax-rokotetta. Ensisijaisesti suositellaan samaa valmistetta, jolla rokotettava on saanut myös toisen annoksen, mutta tarvittaessa voidaan tarjota myös toista valmistetta.

Alle 60-vuotiailla ei kiirettä saada kolmatta annosta

Kolmas rokotuskierros on jo ehtinyt alkaa aiempien suositusten mukaisena. Kolmannen koronarokoteannoksen on saanut tähän mennessä noin 77 000 ihmistä.

THL on jo aiemmin suositellut kolmatta koronarokotetta rajatummille ryhmille, sillä lyhyellä aikavälillä aikanaan annettu rokotussarja ei anna niin hyvää suojaa kuin pidemmän aikavälin sarja.

Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä ehdotti kolmansia annoksia myös tietyille sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmiin kuuluville. THL arvioi vielä tämän ryhmän kolmansien annosten suositusta.

Alle 60-vuotiailla, jotka eivät kuulu lääketieteellisiin riskiryhmiin, ei ole toistaiseksi kiirettä saada kolmatta annosta. Kolmosrokotteen tarpeellisuutta tarkastellaan myöhemmin, kun on enemmän tietoa kahden annoksen suojan kestosta sekä kolmannen annoksen hyödyistä ja mahdollisista haitoista tässä ikäryhmässä.

Vain alle prosentilla lääketieteellinen syy estää rokotuksen

Terveydelliset syyt estävät vain harvoin koronarokotuksen ottamisen. THL arvioi, että alle prosentilla väestöstä on lääketieteellinen syy olla ottamatta rokote.

THL:n mukaan Suomessa on joitain kymmeniä sellaisia ihmisiä, jotka ovat hyvin allergisia jollekin rokotteen ainesosalle, eikä rokottaminen näin ollen ole perusteltua.

Lisäannosta ei toistaiseksi suositella sellaisille ihmisille, jotka ovat saaneet aiemman koronarokotuksen jälkeen sydänlihastulehduksen.

Lisäksi THL suosittelee, että koronarokotetta ei anneta hyvin hauraille ihmisille, jos saattohoidossa on siirrytty vaiheeseen, jossa ei enää tehdä aktiivisia toimenpiteitä tai hoitoja.

Alle 12-vuotiaat eivät toistaiseksi saa rokotetta. EU:n lääkeviranomainen saattaa hyväksyä jo tämän vuoden aikana 5–11-vuotiaille tarkoitettuja rokotteita, sillä meneillään on useita tutkimuksia lapsille tarkoitetuista koronarokotteista. Tällä hetkellä alle 12-vuotiaille rokotetta ei siis anneta, sillä heille tarkoitettuja myyntiluvallisia rokotteita ei EU:ssa ole.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut