Avi: Pirkanmaan uudet kokoontumisrajoitukset tulossa voimaan 5. elokuuta - Koronavirus - Aamulehti

Avi: Pirkanmaan uudet kokoontumisrajoitukset tulossa voimaan 5. elokuuta

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto valmistelee uusia kokoontumisrajoituksia Pirkanmaalle. Ennen päätöstä se pyytää vielä tarkentavan lausunnon Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä.

Pirkanmaan koronanyrkin mukaan pahentuneen epidemian syynä on ollut muun muassa maskien ja turvavälien unohtaminen eri tapahtumissa. Kuva Tammerfesteiltä 23.7.2021.

28.7. 15:50

Aamulehti

Pirkanmaan uudet kokoontumisrajoitukset ovat tulossa voimaan torstaina 5. elokuuta, kertoo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto.

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä eli koronanyrkki suositteli aville tiistaina kokoontumisrajoitusten käyttöönottoa koronapandemiatilanteen pahennuttua sairaanhoitopiirin alueella. Alue on koronanyrkin mukaan lähellä leviämisvaihetta.

Ennen päätöstä kokoontumisrajoituksen lopullisesta sisällöstä aluehallintovirasto on pyytänyt sairaanhoitopiiriltä tarkentavaa asiantuntijalausuntoa.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kertoo, että tuleva päätös tulee noudattamaan voimassa olevaa kansallista ohjausta kiihtymisvaiheen kokoontumisrajoituksista.

Avi kertoo, että päätöksen sisältö tarkentuu lähipäivinä asiantuntijalausunnon jälkeen. Päätös tulee todennäköisesti voimaan torstaina 5. elokuuta ja se on voimassa 29. elokuuta saakka.

Aamulehti kysyi lukuisilta pirkanmaalaisilta tapahtumanjärjestäjiltä, mitä he ajattelevat avin linjauksesta. Lue tästä: Näin tamperelaiset tapahtumajärjestäjät suhtautuvat kiristyviin kokoontumisrajoituksiin – Blockfest ottaa käyttöön ison uudistuksen, jolla festareille saadaan lisää tilaa

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos