Perustuslakivaliokunnan mielestä korona-ajan maahantulomallissa pitäisi ottaa paremmin huomioon lähtömaan tautitilanne - Koronavirus - Aamulehti

Perustuslakivaliokunnan mielestä korona-ajan maahantulomallissa pitäisi ottaa paremmin huomioon lähtömaan tautitilanne

Valiokunta esittää monia muutoksia hallituksen esitykseen.

Perustuslakivaliokunta esittää muutoksia hallituksen maahantulomalliin.

24.6.2021 11:13

STT

Perustuslakivaliokunta esittää muutoksia hallituksen maahantulomalliin. Lausunnossa suhtaudutaan kriittisesti muun muassa sääntelyn voimassaoloaikaan. Valiokunta ei näe välttämättömänä, että sääntely on voimassa vuoden loppuun asti vaan esittää siihen lyhennystä.

Lisäksi valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että eri lähtömaiden koronaolosuhteita ei huomioida riittävällä tavalla. Esimerkiksi lähtömaassa vallitseva koronaviruksen ilmaantuvuusluku tai virusmuunnosten yleisyys ei vaikuta siihen, millä ehdoilla Suomeen saa tulla. Testaamista koskevissa säännöksissä ei myöskään tehdä eroa kokonaan rokottamattomien ja osan rokotussarjasta saaneiden henkilöiden välillä.

Perustuslakivaliokunnan mielestä laille on kuitenkin selvästi hyväksyttävät perusteet.

Laki koskee velvollisuutta esittää koronatautia koskeva todistus Suomeen saavuttaessa sekä osallistua koronatestiin Suomeen saavuttaessa ja maahan saapumisen jälkeen.

Turvallinen rajojen avaaminen

Lainsäädännön tavoitteena on vähentää rajat ylittävän liikenteen kautta Suomeen leviäviä tartuntoja sekä ehkäistä uusien virusmuunnosten leviämistä myös tilanteessa, jossa EU:n sisärajavalvonta Schengen-sääntelyn perusteella päättyy.

Hallituksen esityksen mukaan Suomeen saapuvalta edellytetään todistusta joko sairastetusta koronataudista, saadusta koronarokotussarjasta tai negatiivisesta ennakkotestistä. Jos todistusta mistään näistä ei ole, henkilön pitää käydä koronatestissä heti Suomeen saavuttuaan.

Rokotussarja tulisi esityksen mukaan olla saatu vähintään kahta viikkoa ennen Suomeen saapumista. Koronataudin sairastamisesta saisi olla kulunut korkeintaan puoli vuotta, ja ennakkotestin tulisi olla enintään kolme vuorokautta vanha.

Jos henkilö ei ole saanut täyttä rokotussarjaa tai sairastanut koronatautia, hänen tulee käydä toisessa testissä 3–5 vuorokauden kuluessa Suomeen saapumisesta.

Toista testiä koskeva pykälä olisi voimassa 15. lokakuuta asti, koska rokotuskattavuus paranee koko ajan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut