Huomioi nämä asiat ennen kuin varaat ulkomaanmatkan - Koronavirus - Aamulehti

Näin matkustaminen suomalaisten suosikkimaihin onnistuu tällä hetkellä: Laivoilla erilaisia ohjeistuksia, kahdella rokotteella pääsee matkustamaan jo melko vapaasti

Eri maat vaativat erilaisia todistuksia ja koronavirustestejä maahan saapuvilta matkaajilta. Aamulehti kokosi yhteen suosituimpien Euroopan matkailumaiden vaatimukset.

Jokaisen maan kohdalla onkin hyvä tarkastaa ennen matkaa ajankohtaiset tiedot eri rajoituksista sekä vaadittavista rokote- ja testitodistuksista.

29.6.2021 7:07

Aamulehti

Suomi höllensi maahantulovaatimuksia 21. kesäkuuta. Myös muut maat ovat löyhentäneet rajoituksiaan ja moni suomalainenkin on uskaltautunut suunnittelemaan lomamatkaa.

Jokaisen maan kohdalla on hyvä tarkastaa ennen matkaa ajankohtaiset tiedot eri rajoituksista sekä rokote- ja testitodistuksista. Rajoitukset saattavat joissain maissa muuttua nopeastikin. Jos kohdemaahan ei ole suoria lentoja, matkustajan on selvitettävä myös, millaisia vaatimuksia on maalla, jossa vaihto suoritetaan.

Esimerkiksi Finnair vaatii tiettyihin maihin matkustaessa, ja jossain tilanteessa Suomeen palatessa, matkustajalta negatiivisen koronatestituloksen.

Jotkut matkanjärjestäjät, kuten Aurinkomatkat, kertovat tarjoavansa kaikille kesän ulkomaan pakettimatkojen asiakkailleen mahdollisuuden maksuttomaan koronatestiin ennen paluumatkaa.

Maanantaina eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdotti hallituksen maahantulomalliin muutoksia, jotka helpottaisivat myös suomalaisen matkailijan kotiinpaluuta.

Valiokunta lisäsi muun muassa pykälän, jonka mukaan alhaisen koronailmaantuvuuden maista, kuten Australiasta ja Islannista pääsee vapaasti Suomeen. Laki on määrä saada käsiteltyä eduskunnassa tällä viikolla.

Viro

Suomesta voi matkustaa Viroon vapaasti ilman koronatestiä tai karanteenia.

Maskin käyttäminen sisätiloissa ei ole maassa pakollista, mutta suositeltavaa. Palveluntarjoajilla, kuten elokuvateattereilla ja laivayhtiöillä on oikeus edellyttää maskin käyttöä asiakkailtaan.

Virosta Suomeen matkustaessa kaikilta vaaditaan negatiivinen koronatestitodistus, todistus saadusta koronarokotteesta tai todistus sairastetusta koronavirusinfektiosta.

Ruotsi

Muista Pohjoismaista saa Ruotsiin matkustaa ilman negatiivisen koronatestiä. Muista maista saapuvilta Ruotsi vaatii yhä negatiivisen koronatestituloksen.

Ruotsin hallitus suosittelee kasvomaskin käyttöä joukkoliikenteessä ruuhkatuntien aikana. Tukholmassa suositellaan maskin käyttöä aina joukkoliikenteessä matkustettaessa sekä julkisissa sisätiloissa.

Laivojen vaatimat todistukset

Matkapojat myyntijohtaja Jussi Salonen kertoo, yhtiön panostavan juuri nyt kotimaanmatkailuun ja risteilyihin, joissa ei poistuta maihin. Salosen mukaan matkailu on vilkastunut, mutta ihmiset suhtautuvat esimerkiksi yhteiskuljetuksiin erityisen varovaisesti.

Salonen kertoo kaksi rokotetta saaneet voisivat lomailla jo hyvin vapaasti esimerkiksi Virossa ja palata Suomeen ilman tarvetta testille.

– Siinä mielessä matkailu Viroon ei ole kuitenkaan kunnolla auennut, koska ihmiset ovat vielä ihan sekaisin. Laivayhtiöillä on omat säännöt, koska Virosta pääsee laivaan yhdellä rokotteella.

Suomessa yhden rokotteen saanut matkustaja ohjataan kuitenkin omaehtoiseen karanteeniin tai testiin 72 tunnin sisään.

Esimerkiksi Viking Linella vaaditaan matkan aikana Ruotsissa, Virossa tai Latviassa maissa käyneeltä yli 16–vuotiaalta matkustajalta joko rokotustodistus kahdesta tai yhdestä rokoteannoksesta, todistus sairastetusta koronaviruksesta ja vähintään 7 päivää vanha rokotustodistus yhdestä rokoteannoksesta tai enintään 72 tuntia vanha negatiivinen koronatestitulos.

Espanja

Suomi ei kuulu enää Espanjan riskimaiden listaukseen ja näin ollen Suomesta matkustavilta ei odoteta negatiivista koronatestitulosta. Karanteenia ei vaadita.

Lentokentillä ja satamissa matkustajille tehdään terveystarkastus, jossa mitataan matkailijan lämpö. Matkustajien tulee täyttää sähköinen terveystietolomake.

Kaikille yli 6-vuotiaille kasvomaskin käyttö on pakollista julkisissa sisä- ja ulkotiloissa sekä julkisessa liikenteessä, jos 1,5 metrin turvaväliä ei voida säilyttää.

Kreikka

Kreikkaan saapuvien tulee esittää korkeintaan 72 tuntia vanha negatiivinen koronatestitulos tai korkeintaan 48 tuntia vanha negatiivinen tulos pikatestistä.

Toinen vaihtoehto on rokotustodistus kahdesta rokotusannoksesta tai todistus 2-9 kuukautta ennen matkaa sairastetusta koronasta.

Matkustaja tulee täyttää maahantulolomake.

Koko maassa kasvomaskin käyttö on pakollista sisätiloissa. Ulkotiloissa maskia tulee käyttää, mikäli riittävän etäisyyden säilyttäminen muihin ihmisiin ei ole mahdollista. Ulkonaliikkumiskielto on toistaiseksi voimassa öisin.

Saksa

Suomesta saapuvia matkailijoita ei velvoiteta karanteeniin. Kaikkien Saksaan lentoteitse saapuvien on esitettävä todistus negatiivisesta testistä ennen maahantuloa.

Maskipakko on voimassa koko Saksassa julkisessa liikenteessä ja kaupoissa. Pakko koskee myös kaupunkien keskustoja. Lisäksi maskia tulee käyttää kauppojen edessä ja pysäköintialueilla.

Suomeen palatessa

Tällä hetkellä Suomeen saapuvat matkustajat voidaan ohjata terveystarkastukseen ja mahdolliseen koronavirustestiin, jos matkustaja saapuu THL:n arvioimasta riskimaasta.

Suomeen saavuttaessa koronavirustestiä ei vaadita riskimaista palatessa, jos matkustajalla on enintään 72 tuntia sitten otettu negatiivinen koronatesti, lääkärintodistus sairastetusta koronasta tai todistus koronarokotuksesta tai -rokotuksista.

Matkustajien, joilla on yksi vähintään kaksi viikkoa sitten otettu rokotus, ei tarvitse ottaa testiä rajalla, mutta heidän tulee ottaa testi 72 tunnin kuluttua.

Testiä ei tarvitse myöskään ottaa, jos matkustaja on syntynyt vuonna 2005 tai myöhemmin.

Ulkomailta Suomeen palatessa on hyvä varautua käymään koronatestissä.

Lähteet: Valtioneuvosto, Eckerö Line, THL, Viking Line, Suomi ulkomailla- sivusto, Aurinkomatkat

29.6. Juttua tarkennettu tiedolla kasvomaskin käytön vaatimuksista Espanjassa.

30.6. Juttua tarkennettu tiedolla kasvomaskin käytön vaatimuksista Kreikassa sekä lisätty tieto, siitä että rajoitukset saattavat muuttua nopeastikin eri maissa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut