Pirkanmaalla - Koronavirus - Aamulehti

Pirkanmaalla todettu kymmenen uutta koronavirustartuntaa – Näytemäärä moninkertaistui

Fimlab tutki peräti 1 306 näytettä.

Sairaanhoitaja Eila Mäkelä antoi koronarokotteen Juha-Pekka Huhtaselle Ratinassa 19. toukokuuta.

9.6. 9:01

Aamulehti

Pirkanmaalla on todettu kymmenen uutta koronavirustartuntaa. Tampereen yliopistollinen sairaala Tays kertoi tiistain tartunnoista keskiviikkoaamuna.

Fimlab tutki tiistaina 1 306 näytettä. Maanantaina tutkittiin 267 näytettä.

Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin yhteensä 61 tartuntaa. Sitä edellisellä viikolla eli viikolla 22 tartuntoja todettiin yhteensä 65.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi keskiviikkona uutta 126 tartuntaa Suomeen. Samalla THL:n tiedoista poistettiin 29 tartuntaa Tampereelta. Syynä oli tartuntapaikkakuntien tarkentuminen.

Taysin ja THL:n kertomat tapausmäärät eroavat, koska tartuntoja tilastoidaan eri tavoin. Lisäksi THL:n tiedot päivittyvät viiveellä.

Koko Pirkanmaalla on Taysin mukaan todettu nyt yhteensä 5 080 koronavirustartuntaa.

Fimlab kertoi tiistaina verkkosivuillaan, että keskimääräinen aika näytteenotosta testituloksen saamiseen oli 10 tuntia. Vielä maanantaina aika oli 16 tuntia.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri saa Fimlabilta tiedot koko testimäärästä, koska se on yksi Fimlabin omistajista. Yksityiset näytteenottajat raportoivat Taysiin vain positiivisten testitulosten määrän.

Kaikki koronavirus-aiheiset Aamulehden artikkelit löydät täältä: aamulehti.fi/koronavirus.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: