Tätä ravintolarajoitusten purku tarkoittaa Pirkanmaalle - Koronavirus - Aamulehti

Näin hallitus päätti ravintolarajoitusten höllentämisestä – Pirkanmaan tilanne on tämä, seuraava tarkastelu jo torstaina

Niin sanottu tanssi- ja karaokekielto poistetaan myös Pirkanmaalta.

Hallituksen on määrä päättää ravintolarajoitusten höllentämisestä tiistaina. Pirkanmaalle on tulossa muutoksia, sillä maakunta siirtyi tiistaina koronatilanteessa perustasolle.

8.6. 6:45 | Päivitetty 8.6. 19:18

Aamulehti

Ravintoloita koskeviin koronarajoituksiin tulee höllennyksiä laajalti keskiviikosta alkaen. Kevennykset toteutetaan sote-ministeriryhmän perjantaisen esityksen mukaisesti. Valtioneuvosto päätti asiasta tiistaina alkuillasta.

Perustason ja kiihtymisvaiheen alueilta poistetaan karaoken esittämisen ja tanssimisen kieltävä säännös. Perustasolla asiakkailla ei myöskään tarvitse olla pöytä- ja istumapaikkaa ulkona tapahtuvassa ravitsemistoiminnassa. Tämä mahdollistaa erityisesti yleisötapahtumissa tapahtuvaa ravintolatoimintaa.

Lisäksi aukiolo- ja anniskeluaikoihin tehdään kevennyksiä perus- ja leviämisvaiheen alueilla. Perustasolla anniskelu sallitaan kello yhteen yöllä ja aukiolo tunnin pidempään.

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä määritteli tiistaina iltapäivällä, että maakunta on siirtynyt koronatilanteessa perustasolle. Kuitenkin valtioneuvoston linjauksessa Pirkanmaa määritellään kiihtymisvaiheen alueeksi.

Valtioneuvoston seuraava istunto on jo torstaina, jolloin alueita tarkastellaan uudelleen, hallintoneuvos Ismo Tuominen totesi Aamulehdelle tiistaina.

Pirkanmaalla anniskelu on sallittua kello 07–22 ja ravitsemisliikkeet saavat olla avoinna kello 05–23. Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa sisätiloissa on käytössä 75 prosenttia asiakaspaikoista. Asiakkaita ei tarvitse enää ohjata sisätiloissa istumaan paikoillaan eli niin sanottu tanssi- ja karaokekielto poistetaan. Ulkoterasseilla jokaisella asiakkaalla pitää olla oma istumapaikka ja etäisyyksien pitämisestä on huolehdittava. Asiakaspaikkojen rajoitukset eivät koske ulkoterasseja. ”Tanssi- ja karaokekieltoa” ei ole myöskään ulkoterasseilla.

Järjestö kantelee rajoituksista

Leviämisvaiheessa olevilla epidemia-alueilla anniskelua ja aukioloa pidennetään tunnilla ruokaravintoloissa. Anniskelu on niissä sallittu iltakahdeksaan asti ja aukiolo iltayhdeksään. Muutos ei vaikuta baareihin, jotka edelleen joutuvat lopettamaan anniskelun iltakuudelta ja sulkemaan ovensa tunti sen jälkeen.

Epidemian leviämisvaiheessa ovat toistaiseksi Uusimaa sekä Päijät- ja Kanta-Häme.

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ei ole höllennyksiin leviämisvaiheen ravintoloiden osalta tyytyväinen. Etujärjestö katsoo, että leviämisvaiheen ravintoloiden anniskelu- ja aukiolosäädökset eivät ole tartuntatautilain mukaisia ja tekee kantelun oikeuskanslerille.

–  Perustuslaissa suojattua elinkeinovapautta ja omaisuuden suojaa sekä työntekijöiden oikeutta työhön on poljettu koronakriisin aikana. Oikeuskansleri ei voi katsoa tätä sivusta, todetaan MaRan tiedotteessa.

Päivitys 8.6.2021 kello 19.13: Päivitetty juttu kauttaaltaan ja lisätty MaRan kommentit.

Päivitys 8.6.2021 kello 17.58: Päivitetty juttuun valtioneuvoston antama ohjeistus ravintolarajoituksista Pirkanmaan alueelle.

Päivitys 8.6.2021 kello 17.51: Päivitetty artikkeli kauttaaltaan tuoreilla tiedoilla hallituksen päätöksistä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: