Tays: Tampereella useita mahdollisia altistumispaikkoja - Koronavirus - Aamulehti

Tampereella useita mahdollisia altistumispaikkoja – joukossa kuntosali, ruokakauppa ja apteekki

Tampereella 21.–27. tammikuuta neljässä eri paikassa liikkuneet ovat saattaneet altistua koronavirukselle.

Tampereella useammassa paikassa tammikuun lopulla liikkuneet ovat saattaneet alistua koronavirukselle. Kuvassa Tampereen Hämeenkatu 31. tammikuuta.

1.2. 16:50

Aamulehti

Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) kertoo maanantaina Twitterissä neljästä mahdollisesta altistumispaikasta eri puolilla Tamperetta.

Tuoreen listan mukaan koronavirukselle on voinut altistua linja-autossa, kuntosalilla, ruokakaupassa ja apteekissa.

Lue lisää: Näissä kaikissa paikoissa on voinut altistua koronalle Tampereella tällä viikolla – listalla kauppoja ja baareja

Tays kehottaa listatuissa paikoissa samaan aikaan olleita tarkkailemaan oloaan ja hakeutumaan koronavirustestiin herkästi.

–Muistathan: Turvavälien pitäminen, maskien käyttö sekä käsihygieniasta huolehtiminen ovat tärkeitä myös taukojen ja välituntien aikana, Tays kirjoittaa.

Mahdollisia altistumispaikkoja

Lielahden GoGo-kuntosali torstaina 21. tammikuuta kello 17–19 ja maanantaina 25. tammikuuta kello 18–21.

Linjan 11 bussi Tampereen Raholan suuntaan keskiviikkona 27. tammikuuta kello 12–13.

K-Supermarket Westeri Tampereen Tesomalla keskiviikkona 27. tammikuuta kello 16–17.

Tesoman apteekki keskiviikkona 27. tammikuuta kello 16–17.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut