Hallitus päätti: Rajaliikennettä tiukennetaan - Koronavirus - Aamulehti

Uusista kiristyksistä päätöksiä luvassa ensi viikon perjantaina – tulossa tiukennuksia rajaliikenteeseen ja matkustussuosituksiin

Sisäministeriö valmistelee esityksen rajaliikenteen tiukentamiseksi, jotta koronan muuntoviruksen leviämistä voidaan estää. Rajaliikenteen vahvempi rajoittaminen on pienempi paha kuin koko yhteiskunnan sulkeminen, arvioi sisäministeri Maria Ohisalo Twitterissä.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi torstain tiedotustilaisuudessa hallituksen keskiviikkona neuvottelemista koronavirustoimista.­

14.1. 10:44 | Päivitetty 14.1. 12:23

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan uusi koronaviruksen muunnos aiheuttaa suurta huolta. Leviämisriskin uhka on ilmeinen, ja se on otettava vakavasti.

Uusi muunnos leviää selvästi nopeammin kuin aikaisemmat alatyypit. Ministeri painottaa, että on tärkeää, että leviämistä hillitseviin toimiin ryhdytään ennakoivasti ja riittävällä mittakaavalla.

– Kuntien ja alueiden on syytä jatkaa sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirjeessä esitettyjä rajoitustoimia. Toimia ei pidä tässä vaiheessa purkaa, Kiuru sanoi tiedotustilaisuudessa.

Hänen mukaansa erityisesti on kiinnitettävä huomiota siihen, että leviämisvaiheen toimenpiteet toteutetaan täysimääräisesti ja yhdenmukaisesti kaikilla leviämisvaiheen alueilla.

Hallitus neuvotteli keskiviikkona illalla useita tunteja koronatilanteesta ja uusista rajoituksista. Kiuru kertoi linjauksista tiedotustilaisuudessa torstaina.

Kiurun mukaan hallitus neuvottelee uusista kiristyksistä ensi viikon perjantaina, ja päätökset on määrä tehdä heti neuvottelun jälkeen järjestettävässä valtioneuvoston istunnossa.

Yksityiskohtia ministeri ei tässä vaiheessa valmistelua vielä kertonut. Hänen mukaansa päätöksiä tehdään rajojen kiristystoimista, entistä kireämmistä matkustussuosituksista ja STM:n kontolle tulleesta lisätoimien kokonaisuudesta.

Matkustussuosituksia kiristetään

Hallitus päätti keskiviikon neuvotteluissaan, että sisäministeriö valmistelee esityksen rajaliikenteen tiukentamiseksi koronan muuntoviruksen leviämisen estämiseksi. Se tehdään nykyisen lainsäädännön ja sen valtioneuvostolle antamien päätösvaltuuksien puitteissa.

Lisäksi linjattiin, että ulkoministeriö valmistelee matkustussuositusten päivittämistä.

Hallitus katsoo myös, että kuntien ja alueiden on syytä jatkaa sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirjeessä esitettyjä rajoitustoimia.

Tämän lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö ja muut ministeriöt valmistelevat esityksen muista tarvittavista lisätoimenpiteistä muuntoviruksen leviämisen estämiseksi hallituksen ensi viikon neuvotteluihin.

Kuntien suunnitelmia odotetaan

Kunnan on itse huolehdittava terveysturvallisuuden varmistamisesta alueensa rajanylityspaikoilla. Se tarkoittaa muun muassa riittävän testaamisen turvaamista. Valtio korvaa Kiurun mukaan tästä aiheutuvat kustannukset täysimääräisesti.

– Odotamme nyt jokaisen alueen suunnitelmaa siitä, millä tavalla nämä toimet käytännössä siellä varmistetaan toimiviksi.

Matkustajamäärät ovat suuria erityisesti Helsingin satamissa ja Länsi-Pohjan rajalla.

Sisäministeriön kansliapäällikkö Kirsi Pimiä kertoi tilaisuudessa, että valmistelu on aloitettu ja sen yhteydessä pohditaan muun muassa, millaisia kiristyksiä työmatkaliikenteen ja perhesyiden pohjalta voidaan tehdä.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kommentoi Twitterissä, että rajaliikenteen vahvempi rajoittaminen on pienempi paha kuin koko yhteiskunnan sulkeminen.

– Haluamme turvata lasten ja nuorten kasvumahdollisuudet sekä muiden heikommassa asemassa olevien arjen niin, ettei rajoitustoimilla aiheutettaisi pidempiaikaisia ongelmia, Ohisalo sanoi Twitterissä.

Ulkoministeriö puolestaan valmistelee matkustussuositusten kiristämisen, ja aloittaa suositusten jatkuvan päivittämisen THL:n ohjeistuksen mukaisesti.

– Tämän lisäksi STM ja muut ministeriöt valmistelevat esityksen muista tarvittavista lisätoimenpiteistä muuntoviruksen leviämisen estämiseksi ensi viikon neuvotteluihin, Kiuru sanoi.

Päivitys 14.1.2021 kello 10.56: Lisätty juttuun Kiurun kommentit kuntien koronavirusrajoituksista.

Päivitys 14.1.2021 kello 12.22: Päivitetty juttua uusien toimien aikataululla sekä Maria Ohisalon ja Kirsi Pimiän kommenteilla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?