”Ei ole vielä näkyvissä helpotusta”: Tays kertoi jälleen uusista mahdollisista altistumisista kolmessa paikassa – Näin tilanne Pirkanmaan kunnissa muuttui - Koronavirus - Aamulehti

”Ei ole vielä näkyvissä helpotusta”: Tays kertoi jälleen uusista mahdollisista altistumisista kolmessa paikassa – Näin tilanne Pirkanmaan kunnissa muuttui

Sekä keskiviikkona että tiistaina todettiin 23 uutta tartuntaa Pirkanmaalla.

Selviämme tästä yhdessä, heijastettiin Kehräsaaren voimalan seinään 9. huhtikuuta tänä vuonna. Sama viesti pätee edelleen. ­

26.11.2020 9:08 | Päivitetty 27.11.2020 22:44

Aamulehti

Pirkanmaalla on todettu 23 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Tampereen yliopistollinen sairaala Tays torstaina.

Tällä viikolla on aiemmin kerrottu maanantaina 25 uudesta tartunnasta, tiistaina 27 tartunnasta ja keskiviikkona 23 tartunnasta.

Tays kertoo Twitterissä, että Fimlab tutki 1 236 näytettä.

– Koronatilanteeseen ei ole vielä näkyvissä helpotusta: eilen keskiviikkona todettiin Pirkanmaalla 23 uutta koronatartuntaa. Yritetään jaksaa noudattaa suosituksia, jotta vältymme jatkossa kiireettömän hoidon alasajolta sairaalassa, Tays tviittaa.

Lempäälässä 11 uutta tartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) torstaina julkaisemien paikkakuntakohtaisten tartuntalukujen mukaan koronatilanne on pahentunut erityisesti kahdella Pirkanmaan paikkakunnalla.

Lempäälään on kirjattu 11 uutta tartuntaa ja Parkanoon kuusi.

Lempäälän kunnan tartuntatautilääkäri Noomi Suuronen sanoo, että osa uusista tartunnoista on yksittäisiä tapauksia, osa tartuntaketjuihin liittyviä jatkotartuntoja.

–Meillä on ollut viimeisen parin viikon aikana muutamiakin tartuntaketjuja, joihin on liittynyt useampia positiivisia tapauksia, Suuronen sanoo.

Tartuntaketjuihin liittyvien tartuntojen lähteet on saatu selvitettyä Lempäälässä hyvin. Osan tartunnoista lähde on kuitenkin jäänyt tuntemattomaksi. Suurosen mukaan Lempäälässä on tällä hetkellä karanteenissa noin 300 ihmistä.

–Jotta saisimme tautitilanteen jouluksi rauhoitettua, se vaatii kyllä ihan jokaisen kuntalaisen yhteistyötä. Toivomme valtavasti, että kuntalaiset noudattaisivat koronanyrkin antamia ohjeistuksia, Suuronen toteaa.

THL ei julkaise tartuntatietoja kunnista, joissa on todettu yhteensä alle viisi tartuntaa. THL:n ja Taysin luvut voivat poiketa toisistaan, koska tartuntoja tilastoidaan eri tavoin. Lisäksi THL:n tiedot päivittyvät viiveellä.

Ruovedellä altistumisia kyläkoululla

Muissa Pirkanmaan kunnissa tartuntamäärät lisääntyivät THL:n mukaan seuraavasti: Tampere 3, Vesilahti 2, Pirkkala 1 ja Valkeakoski 1. Lisäksi Ruovedellä on todettu koko epidemian aikana nyt viisi tartuntaa, joten siellä uusia tartuntoja on vähintään yksi.

Ruoveden kunta kertoi keskiviikkona, että Jäminkipohjan kylän Pekkalan koululla on todettu korona-altistumisia. Altistumisten vuoksi muutama koulun oppilas on asetettu karanteeniin.

Koulunjohtaja Hanna Juurakko kertoo Aamulehdelle torstaina, ettei tilanne ole eilisestä muuttunut. Juurakko sanoo noin 30 oppilaan kyläkoulun koulutyön jatkuvan tavanomaiseen tapaan. Pekkalan koulussa on vuosiluokkien 0–6 oppilaita.

Ylöjärven kaupunki kertoi torstaina, että Ylöjärven lukion kaksi ryhmää on asetettu karanteeniin korona-altistumisten vuoksi. Altistuminen koskee noin 50 opiskelijaa ja kahta opettajaa.

Altistumiset ovat tapahtuneet viime torstaina ja maanantaina. Tilanteen vuoksi Ylöjärven lukion 2. vuosikurssi siirtyy etäopetukseen 27.11.–2.12. väliselle ajalle.

Kolme paikkaa lisää

Tampereen yliopistollinen sairaala kertoi Twitterissä torstai-iltana kolmesta edelleen uudesta paikasta, jossa on saattanut tapahtua altistumisia. Mahdolliset altistumiset tapahtuivat viime viikon lopulla.

Pispalan Pulteri -ravintolassa 20.–21. marraskuuta asioineet ovat mahdollisten altistujien listalla. Pulteri kertoi Facebook-sivuillaan, että ravintola on suljettu 2. joulukuuta asti, koska henkilökunta on altistunut koronavirustartunnalle.

Samoin ovat mahdollisesti altistuneet Koskikeskuksen McDonald’sissa 21. marraskuuta kello 17–18 asioineet sekä Ylöjärven keilahallilla 21. marraskuuta kello 19:n jälkeen olleet.

– Tarkkaile vointiasi ja hakeudu heti testiin, jos saat oireita, Tays tviittaa.

300 karanteenissa Parkanossa

Parkano tiedotti torstai-iltana, että karanteenissa on nyt 300 ihmistä. Sairastuneita on 26. Tiedotteen mukaan tartunnat näyttävät liittyvän samaan ketjuun.

– Älkää lähtekö matkoille, älkää lähtekö ulkomaille, välttäkää kaikkea sellaista toimintaa, joka ei ole välttämätöntä, se tarkoittaa esimerkiksi vapaa-ajan toimintaa, juhlia, harrastuksia ja muita vastaavia.

Tiedotteessa todetaan, että toisen asteen koulutusta kehotetaan siirtymään etäopetukseen lukukauden loppuun asti.

Päivitys 26.11.2020 kello 13.30: Lisätty Hanna Juurakon ja Noomi Suurosen kommentit.

Päivitys 26.11.2020 kello 17.26: Lisätty Taysin tuoreimmat tiedot mahdollisista altistumisista.

Päivitys 26.11.2020 kello 18.31: Lisätty tiedot Parkanon koronatilanteesta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?