Koronarokote: Rokotussuunnitelmaa ei ole vielä tehty - Koronavirus - Aamulehti

Suomessa ei vielä suunnitelmaa – THL:n ylilääkäri kertoo, mitkä asiat vaikuttavat rokotusjärjestykseen

THL:n rokotusasiantuntijaryhmä kokoontuu ensi viikolla käsittelemään asiaa. Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä selvitetään jo koronarokotteen vaatiman kylmäketjun järjestämistä. Rokote vaatii tavallista kylmemmän säilytyslämpötilan.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynekin vastuualuetta ovat rokotteet ja rokottaminen.

10.11.2020 13:54 | Päivitetty 10.11.2020 14:26

Aamulehti

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa THL:ssä on vielä työn alla, missä järjestyksessä suomalaisia aletaan rokottaa, kun koronarokote tulee markkinoille.

Ylilääkäri Hanna Nohynek THL:stä sanoo, että rokotusjärjestykseen vaikuttaa tauti- ja kuolemanriskin lisäksi se, miten tuleva rokote toimii eri ikäryhmissä ja lääketieteellisillä riskiryhmillä.

Suomessa ei ole vielä suunnitelma rokotusjärjestyksestä.

Maailman terveysjärjestö WHO on suositellut jäsenmailleen, että ensimmäisenä rokotetaan ikäihmisiä ja sairaita, joille korona voi olla vakava tai jopa kuolemaksi, sekä terveydenhuollon henkilöstöstä ne, jotka hoitavat iäkkäitä ja vakavasti sairaita tai työskentelevät yksiköissä, joissa on korkea koronatartuntariski.

Maanantaina yhdysvaltalainen lääkeyhtiö Pfizer ja saksalaisyhtiö Biontech kertoivat, että kehitteillä oleva koronavirusrokote esti kolmosvaiheen testeissä koronavirustartuntoja 90-prosenttisesti. Vielä ei tiedetä, miten rokote toimii esimerkiksi yli 80-vuotiailla.

– Vielä ei tiedetä sitäkään, estääkö rokote covid-19-taudin lisäksi myös viruksen kantajuutta ja viruksen leviämistä, sanoo Nohynek.

Rokottamisjärjestykseen vaikuttavat muun muassa rokotteen tulevan myyntiluvan ehdot.

THL:n rokotusasiantuntijaryhmä kokoontuu ensi viikolla käsittelemään asiaa.

Pirkanmaalla selvitetään kylmäketjua

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juhani Sand sanoo, että rokotukset tehdään THL:n suositusten mukaan.

– Valmistautuminen on käynnissä ja olemme selvittäneet rokotteen säilytykseen vaadittavan kylmäketjun järjestämistä, Sand sanoo.

Tämänhetkisten tietojen mukaan rokote vaatii normaalia kylmemmän säilytyslämpötilan, jopa 70 pakkasastetta.

Sandin mukaan on erittäin tärkeä askel, jos koronaan saadaan toimiva rokote.

EU neuvottelee jäsenmaidensa puolesta

Euroopan komissio neuvottelee jäsenmaiden puolesta rokotteiden ennakko-ostosopimuksia useiden rokotetuottajien kanssa.

Koronarokotetta ovat kehittämässä Pfizerin ja Biontechin lisäksi lähes 300 muuta ryhmää, joiden joukossa ainakin muun muassa AstraZeneca ja Johnson & Johnson.

Euroopan unionilla on suureen tilausmäärään perustuva neuvotteluvaltti vaikeassa markkinatilanteessa.

Varmistaakseen rokotteen saamisen Suomi on mukana koronavirusrokotteita koskevassa EU:n yhteishankinnassa ja lisäksi kansainvälisessä rokoteyhteistyömekanismi Covaxissa.

EU:n jäsenenä Suomi saa rokotetta väestömääräänsä suhteutetun määrän. Pfizer ja Biontech arvioivat pystyvänsä tuottamaan 50 miljoonaa rokoteannosta tämän vuoden aikana. Ensi vuonna he pystynevät 1,3 miljardiin annokseen.

Euroopan unionin 27 jäsenmaassa asuu reilut 400 miljoonaa ihmistä, joista Suomessa noin 5,5 miljoonaa eli 1,23 prosenttia EU:n väestöstä. Yhteishankinnan kautta rokoteannoksia tullaan jakamaan EU-maihin niiden suhteellisen väestömäärän mukaan.

Oikaisu 10.11. klo 14.25: Suomessa ei ole vielä alustavaa rokotussuunnitelmaa, kun virheellisesti aiemmin kerrottiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos