Artturi ja Alvari Lammassaari palasivat mökiltä kotiin, kun kehotus tuli – Uudenmaan eristäminen saa ymmärrystä jo valmiiksi hiljaisella asemalla ja bussiterminaalissa - Koronavirus - Aamulehti

Artturi ja Alvari Lammassaari palasivat mökiltä kotiin, kun kehotus tuli – Uudenmaan eristäminen saa ymmärrystä jo valmiiksi hiljaisella asemalla ja bussiterminaalissa

Pitkänmatkan junissa ja busseissa Helsinkiin ja sieltä pois oli iltapäivällä kourallinen väkeä. Matkustajat ymmärtävät nyt käsittelyssä olevat liikkumisen rajoitukset.

Alvari ja Artturi Lammassaari palasivat mökiltä Uudellemaalle, kun hallitus niin toivoi.

27.3.2020 17:25 | Päivitetty 27.3.2020 19:57

Helsinki

Helsingin rautatieasemalla on perjantaina iltapäivällä hyvin, hyvin hiljaista.

Kaiuttimet rätisevät ja tiedottavat lähtevistä junista, mutta niiden matkustajat puuttuvat. Kello 12.37 Turkuun lähtevään junaan nousee kymmenen minuutin aikana kaksi ihmistä ja veturinkuljettaja.

Perustuslakivaliokunta käsittelee parhaillaan lakia, joka eristäisi Uudenmaan muusta Suomesta muun kuin välttämättömän liikkumisen osalta. Eristyksen käsittely perustuslakivaliokunnassa on venymässä perjantai-iltaan, eikä eristyksen alkamisesta ole varmuutta.

Tästä lähtee juna Turkuun, mutta sinne haluavia on vain kourallinen.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on kehottanut Uudenmaan asukkaita palaamaan kotiin muualta Suomesta. Hallitus on myös pyytänyt, ettei mökille matkustettaisi rajoituksia karkuun. Nyt olisi viimeinen aika matkustaa, jos Marinia haluaa uhmata, mutta haluja ei näytä olevan.

Hallituksen päätös sai palaamaan

Kello 12.35 saapuu juna Oulusta Helsinkiin. Sen kyydistä nousee kolme matkustajaa.

Helsingissä asuva Artturi Lammassaari ja Lohjalla asuva Alvari Lammassaari palaavat kotiin mökiltä Petäjävedeltä, missä he ovat tehneet koulutehtäviä ja etätöitä.

– Siellä on enemmän tilaa kuin Helsingin pienessä yksiössä. Mutta kun tuli kehotus palata kotiin, päätimme palata, Artturi Lammassaari sanoo.

Heiltä heruu ymmärrystä hallituksen päätökselle sulkea Uudenmaan rajat.

– Jos se turvaa sen, että sairaaloiden kapasiteetti riittää, se on oikein. Kunhan nyt kaikki työnteko ei pysähtyisi.

Artturi Lammassaaren töitä koronavirus ei ole pysäyttänyt. Hän jatkaa niiden tekemistä kotoa. Alvari Lammassaari puolestaan keskittyy koulutehtäviin.

Myös lähijunissa on väljää

Kello 13.03 Pieksämäelle lähtevään junaan nousee jopa viisi ihmistä. He eivät halua kommentoida matkasuunnitelmiaan.

Asemalaiturilla jokaisen heistä pysäyttää päihtynyt nainen, joka pyytää heiltä rahaa matkalippuun. Hän haluaa lastensa luo ennen kuin raja laitetaan kiinni.

Kun kaukojunat ovat menneet, asema hiljenee entisestään. Lähijunissakin on väljää, sillä niistä purkautuu korkeintaan parikymmentä matkustajaa kerrallaan.

Kun matkustaminen loppuu, rautatieasemasta tulee pulujen valtakunta.

On vaikea tietää, kumpia on laiturilla enemmän, ihmisiä vai puluja. Hallituksen kokoontumisrajoitukset eivät selkeästi ole kantautuneet siivekkäiden korviin. Raiteen 11 päässä niitä kujertelee ja kuhertelee ainakin 20.

Kun matkustaminen loppuu, tästä tulee niiden valtakuntaa.

Myös rautatieaseman sisällä on väljää.

Työ pakottaa matkustamaan

Onnibusin vuoro Tampereelta kaartaa Kampin keskuksessa sijaitsevaan kaukoliikenteen bussiterminaaliin. Se ei tule saapumislaiturille, vaan katoaa suoraan luolaston uumeniin. Ilmeisesti autossa ei ole ketään.

Koska terminaali ei ole rautatieaseman tapaan läpikulkupaikka, täällä on vielä hiljaisempaa kuin siellä. Edes puluja ei ole.

Salosta saapuvasta bussista nousee kaksi ihmistä. Lähteviin busseihin ei ole sen suurempaa tunkua.

Marko Korhosen työmatka ylittää maakuntarajat. Rajoitukset vaikeuttavat matkustamista, mutta hän ei usko niiden estävän sitä.

Marko Korhonen on matkalla Tampereelle töihin. Hän on rakennusalalla, eikä pysty työskentelemään kotoa käsin.

Tämä tarkoittaa sitä, että Korhonen joutuu matkustamaan töihin rajoituksista huolimatta.

– Niistä on haittaa matkustamiselle, mutta uskon pääseväni silti töihin normaalisti, hän sanoo.

Matkustamisen vaikeudesta huolimatta myös hän ymmärtää rajoitusten tarpeellisuuden.

– Kun niillä pyritään estämään viruksen leviäminen, niin kyllä minä ne ymmärrän.

Lomat peruttu viikoiksi

Kampissa bussiaan odottaa myös Selina Winsten, joka on ollut lomilla varuspalveluksesta. Koti ja läheiset ovat Uudellamaalla, palveluspaikka Hämeenlinnassa.

Tämä tarkoittaa sitä, että seuraavia lomia saa odottaa pitkään.

– Todennäköisesti joudun olemaan poissa kotoa kahdeksan viikkoa, hän kertoo.

Selina Winsten pääsee näillä näkymin kotiin seuraavan kerran vasta viikkojen päästä.

Winsten sanoo rajoitusten olevan perusteltuja. Silti ne vetävät hänet vakavaksi.

– On ikävää, ettei oikeasti pääse moneen viikkoon kotiin. Kaikki läheiseni ovat Uudellamaalla ja tulee vähän sellainen olo, ettei oikein osaa sanoa mitään. Toivottavasti tämä olisi pian ohi.

Oikaisu 27.3. kello 19.56: Korjattu päivämäärävirhe, jutun alussa puhuttiin virheellisesti torstaista, vaikka tarkoitettiin perjantaita.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: