Pohjois-Hervannan koulutalolla lähiopetukseen on ollut noin 30 oppilasta, tapasimme heistä kolme – Vaikka uusia ystäviä on löytynyt, tuttuja koulukavereita kaivataan - Koronavirus - Aamulehti

Pohjois-Hervannan koulutalolla lähiopetukseen on ollut noin 30 oppilasta, tapasimme heistä kolme – Vaikka uusia ystäviä on löytynyt, tuttuja koulukavereita kaivataan

Hallitus päättää todennäköisesti vielä tänään keskiviikkona siitä, palataanko kouluissa lähiopetukseen toukokuun puolessa välissä. Vierailimme keskiviikkona Pohjois-Hervannan koulutalossa, jossa osa lähiopetukseen osallistuvista kaipaa jo tuttuja koulukavereita.

Opettaja Markus Mantila auttoi Tiita Leppästä solmuun menneen virkkuutyön kanssa.

29.4.2020 19:00

Aamulehti

Pohjois-Hervannan koulutalolla oppilaat odottelevat jo paluuta tavalliseen kouluarkeen, vaikka koulun käyminen poikkeusoloissa ei olekaan ollut hassumpaa.

Lähiopetukseen on osallistunut viimeisten viikkojen aikana kolmisenkymmentä oppilasta ja esiopetukseen 15 lasta.

Kolmasluokkalaisilla Tiita Leppäsellä, Viivi Vihosella ja Ville Lehtisellä oli keskiviikkona puoliltapäivin käsityötunti.

Tiita Leppänen keskittyi virkkuutyöhön keskiviikkona.

– Täällä on ollut kiva olla, koska on paljon rauhallisempaa kuin omassa koulussa, mutta olisi kiva päästä omaankin kouluun, sanoo Tiita Leppänen.

Hän käy tavallisesti koulua Kanjonin koulutalossa, joka on yksi Ahvenisjärven koulun kolmesta koulutalosta.

Kaikki kolme kaipaavat tuttuja koulukavereita, vaikka uusiakin ystäviä on löytynyt.

– Tiita, Linnea, Ville, Taavi, Milja, Milja, Linda ja Markus, Viivi Vihonen listaa jo sujuvasti.

Hallilan koulutalon oppilas Ville Lehtinen on viihtynyt muiden tavoin uudessa opinahjossa, mutta kaipaa hänkin takaisin tuttuun. Onneksi kavereita on ehtinyt nähdä vapaa-ajalla.

– Olen käynyt hakemassa heitä ulos koulupäivän lopussa. Sitten olemme leikkineet ja kaikkea.

Hallilan koulutalon oppilas Ville Lehtinen kertoo viihtyneensä Pohjois-Hervannan koulutalossa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: